Harri Ahmaksen neljäs sinfonia
Muusikkouden ja säveltämisen rytmittäminen onnistuu minulta aika hyvin. Niiden välillä vallitsee jonkinlainen symbioosi. Minulle on luontevaa alkaa säveltää iltapäivällä orkesteritöiden jälkeen tai illalla. Sävellän ehkä tunnin tai kaksi lähes joka päivä.”
Näin kertoo muusikko-säveltäjän kaksoiselämästään Harri Ahmas (s. 1957), joka on paitsi Sinfonia Lahden fagotin äänenjohtaja myös tuottelias säveltäjä. Ahmaksen uutta tuotantoa kuullaan Sinfonia Lahden itsenäisyyspäivän konsertissa Lahden Sibeliustalossa, kun Dima Slobodeniouk johtaa Ahmaksen neljännen sinfonian (2018) kantaesityksen. Uusintaesitys on kaksi päivää myöhemmin 8. joulukuuta Hämeenlinnan Verkatehtaalla.
Säveltäminen on kuulunut vakavammassa mielessä Ahmaksen elämään jo lukiovuosista lähtien. Sibelius-Akatemiassa hän opiskeli fagotinsoiton rinnalla säveltämistä Einar Englundin ja Einojuhani Rautavaaran oppilaana.
Vaikka muusikkouden ja säveltämisen yhdistäminen luo omia ajankäytöllisiä kysymyksiään, siinä on myös etunsa.
”Orkesterimuusikkona olen sikäli erityisessä asemassa, että työssäni voin hyvin kuulla, mikä toimii ja myös sen, mikä ei toimi”, hän toteaa.
Ahmaksen orkesterityön valossa ei ehkä ole yllätys, että juuri orkesterimusiikki muodostaa hänelle läheisimmän alueen. Hänen laajaan tuotantoonsa sisältyy neljän sinfonian (2002, 2003, 2014 ja 2018) lisäksi useita muita orkesteriteoksia, konserttoja, kamari- ja vokaalimusiikkia sekä oopperat Sydänvirrat (1996-99) ja Käärmesormus (2008).
Ahmaksen musiikkia hallitsee usein vakava, elämän tummista pohjavirroista kumpuava tunneilmaisu. Tyyliltään se jatkaa 1900-luvun suurten klassikkojen linjoilla, mutta mihinkään yksittäiseen suuntaukseen tai säveltäjään sitä ei tunnu luontevalta liittää. Sinfoniat ovat hänelle sikäli luonteva teoslaji, että hänen musiikissaan on usein eeppinen, laajakaariseen kerrontaan perustuva ote.
”Olen pyrkinyt pitkään linjaan”, hän toteaa. ”Käytän teoksissa usein samoja aineksia ja samaa tematiikkaa. Sinfonisuus vaatii pitkäjännitteistä rakentelua ja pohdintaa, tuntua siitä, mikä johtaa mihinkin. Siinä ajatus jatkuu, on jotain, joka pakottaa musiikin pitkäjänteiseksi.”
Vaikka suuret muodot ja orkesterimusiikki ovat Ahmakselle läheisintä aluetta, hän on tottunut tekemään monenlaisia teoksia.
”Aika moni teos on kuitenkin tilausteos, ja silloin tulee eteen erilaisia teostyyppejä; esimerkiksi kaikki konserttoni ovat tilausteoksia. Toisaalta sinfonioista yksikään ei ole tilattu. Joskus tulee tarve säveltää teoksia vain itselle ilman mitään sävellyksille asetettuja reunaehtoja.”
Myös alitajunta saattaa tehdä työtä säveltäjän puolesta. Ajatus tulee mieleen, kun Ahmas kertoo neljännen sinfonian synnystä.
”Teos valmistui hyvin nopeasti, neljässä viidessä viikossa helmi-maaliskuussa 2018. Tuntui siltä, kuin se olisi ollut jossakin valmiina, ja minä vain otin sen esiin. Minulla on muitakin teoksia, jotka ovat syntyneet hyvin nopeasti, mutta aina ei tietenkään ole näin.”
Sinfonialla on eksoottisia mielleyhtymiä herättävä lisänimi Songs of Moa. Nimi viittaa Uudessa-Seelannissa eläneisiin lentokyvyttömiin, suurikokoisiin Moa-lintuihin, jotka ankara metsästys suisti sukupuuttoon. Mitään ohjelmallista ”lintumusiikkia” Ahmaksen sinfonia ei kuitenkaan ole vaan viittaa pikemminkin ajatukseen luonnon tuhoutumisesta ihmisen välinpitämättömyyden vuoksi.
”Nimi on jonkinlainen metafora. Ajattelin sitä, kuinka pieni ihminen musertuu suurempien voimien alle. Musiikista voi ehkä kuulla tällaisten ajatusten herättämiä tuntoja. Tiesin jo ennen sävellystyön aloittamista, että sinfoniasta tulee vakavasävyinen teos”, Ahmas kertoo.
Ahmaksen neljäs sinfonia on kolmiosainen, puoli tuntia kestävä teos. Hänen sinfonisuudelle asettamiensa ihanteiden mukaisesti samoja aineksia toistuu teoksessa läpi osien.
”Ensiosa alkaa rauhallisilla ja hitailla huokauksilla mutta muuttuu sitten vähän nopeammaksi. Samat huokailut toistuvat myös hitaassa toisessa osassa. Toisessa osassa on suuria koko orkesterin sointublokkeja, joita on myös nopeassa kolmannessa osassa.”
Ahmas kokee kuitenkin vaikeaksi pukea musiikkiaan sanoiksi eikä halua liiaksi ohjailla kuulijaa.
”Pehr Henrik Nordgren sanoi aikanaan säveltäjien kirjoittamista teosesittelyistä, että säveltäjä voi muutamalla rivillä tuhota koko teoksen”, hän naurahtaa.
Kimmo Korhonen
