Amatööreistä ammattilaisuuteen

Seinäjoen kaupunginorkesteri perustettiin harrastajapohjalta vuonna 1936. © Svenna Martens

Seinäjoen kaupunginorkesteri juhlii tänä vuonna 80-vuotispäiviään. Pieni, mutta sitkeä orkesteri on käynyt läpi vaiheet amatöörisoittajuudesta ammattilaisuuteen ja raivannut jatkuvuutta musikaaliselle luovuudelleen. ”Orkesterin työskentelyssä kuuluu nykyään yhteenhioutuneisuus. Osataan antaa ja ottaa tilaa”, kertoo orkesterin intendentti Milla Virta.

Pohjan koko yhteissoitolle muodostaakin tällä hetkellä vain 10 muusikkoa: jousisoittajien Seinäjoki-kvintetti ja puhallinsoittajien Pohjanmaa-kvintetti. Kaupunginorkesterin erikoisuus on kamarimusiikkiin ja siinä myös nykysäveltäjien teoksiin paneutuminen. Esimerkiksi viime keväänä Seinäjoella kuultiin Kalevi Ahon toisen puhallinkvinteton Suomen kantaesitys.  

Kvintetit täydentyvät ammattilaisavustajilla täysmittaisiksi kamari- tai sinfoniettaorkestereiksi aina ohjelmiston mukaan. Avustajat hankitaan ensin paikkakunnalta tai lähiseuduilta, mutta vahvistuksia löytyy myös Vaasasta, Tampereelta, Jyväskylästä ja jopa Helsingistä asti.

”Koen äänenjohtajien kanssa tärkeäksi tarjota toisinaan työtehtäviä myös pitkällä oleville opiskelijoille, mikäli vain soittajan taso riittää ja ohjelmisto sallii. Oppimisprosessina ja tulevan uran kannalta on erittäin tärkeää saada oikeaa työkokemusta”, Virta tähdentää.

Kun Esko Rautanen, orkesterin entinen nuotistonhoitaja ja klarinetisti tuli vuonna 1963 silloiseen Seinäjoen orkesteriin, toiminta oli vielä hyvin pientä ja amatöörimäistä. Kaksi vuotta myöhemmin tyyli alkoi muuttua, kun kapellimestariksi ja paikkakunnan musiikkiopiston rehtoriksi valittiin Antti Vainio, joka pysyi molemmissa viroissaan jopa 35 vuotta.

”Vainio oli legendaarinen rakentaja. Hän alkoi keräämään musiikkiopiston opettajista ammattilaissoittajia orkesteriin, ja opettajat toivat II-viulun takapultteihin tähtioppilaitaan, joskus aika pieniäkin. Jopa Esa-Pekka Salonen kävi meillä johtamassa”, Rautanen muistelee.

”Sitten tuli Atso Almilan ylikapellimestarikausi ja hän sävelsi meille neljä oopperaa Ilmajoen musiikkijuhlilla esitettäväksi. Tangomarkkinoista taas saimme aina valtavat tv-katsojaluvut.”

Syntymäpäiväkonsertin 6. lokakuuta johtava Almila onkin yhä orkesterin päävierailija. Rautanen tietää, miten tärkeä pieni vireä orkesteri voi olla pienelle paikkakunnalle vierailevine tähtineen. ”Meillä on hirmuisen hyvä sali, vaikka sekin on pieni. Seurakunnissa on usein hyvät kuoroihmiset isoja kirkkokonsertteja varten.”

Nykyään orkesterin ohjelmiston päättää Taiteelliseksi Trioksi kutsuttu johtoryhmä, johon kuuluvat konserttimestari Antti Laasanen, huilun äänenjohtaja Emilia Alho ja intendentti Milla Virta.
Orkesterin toimintaa monipuolistaa myös säännöllinen yhteistyö Vaasan kaupunginorkesterin ja Korsholman Musiikkijuhlien kanssa. Vierailut maakunnassa sekä Seinäjoen päiväkodeissa, kouluissa, vanhainkodeissa ja palvelulaitoksissa kuuluvat myös ohjelmaan.


”Väriläiskä toiminnassamme ovat klubit, joita pidetään pubissa, ravintolassa tai vaikka kirjastossa, ja niissä esitellään eri musiikkigenrejä ja taiteilijoita läheltä ja kaukaa”, Virta kertoo.


”Meilläkin määrärahoja on supistettu ja olemme hyvin tiukoilla. Tilanne näkyy toiminnassa ja myös taiteellisen trion työssä suurena haasteena. Iloa ja energiaa työhöni tuovat kuitenkin kasvaneet yleisöluvut ja erityisesti kausikorttilaisten iso joukko. Meillä on tekemisen meininki.”

Elina Salin

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...