Einojuhani Rautavaaran Tietäjien lahja syntyi säveltäjän läpimurtokaudella 1990-luvun alussa ja toteutettiin n. 45-minuuttisena televisio-oopperana, jonka Yle esitti jouluna 1996. Ooppera sijoittuu Rautavaaran lapsuusmaisemiin 1920-luvun Kallioon, eikä sen karhea realismi vastannut odotuksia koko perheen joulutarinasta. Teos on ollut unohduksissa lukuun ottamatta australialaisella festivaalilla 2010 toteutettua englanninkielistä konserttiversiota.
Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen joulunajan produktiossa Rautavaaran hieno teos tuotiin ensimmäistä kertaa oopperanäyttämölle ja yhdistettiin Humperdinckin Hannu ja Kerttu –oopperaan. Molemmissa teoksissa on kyse köyhän perheen ahdingosta, mutta synkkyydestä päästään valoon. Niitä yhdistää myös valloittava orkesteritekstuuri sekä monitulkintainen sadunomaisuus.
Tietäjien lahjan luonnetta seuraten ohjaaja Vilppu Kiljunen oli asemoinut teokset ensisijaisesti aikuisten saduiksi, jouluisiksi moraliteettikertomuksiksi. Tietäjien lahja oli siirretty lähemmäs nykyaikaa 1970-luvulle, kun taas Hannussa ja Kertussa vallitsi Tim Burtonin elokuvista tuttu vinksahtanut fantasiahenki. Kimmo Viskari oli visualisoinut lavalle häikäisevän mielikuvituksekkaita näkymiä: Hannun ja Kertun etäännytetty satumaailma muodostui sadoista ilmapalloista, ja satuolennot noitaa myöten oli puettu veistosmaisiin ilmapalloasuihin. Ilmapalloinstallaatio tuntui ensin perusteettomankin näyttävältä ja jähmeältä, mutta tällä konseptilla noidan mökki oli mahdollista luoda suurenmoisella, oopperan kokonaismaailmaan istuvalla tavalla.
Goottihenkinen puvustus tuntui sen sijaan ohilaukaukselta ja toi mieleen Sibelius-Akatemian edellisen oopperatuotannon, Figaron häät, jossa ylenpalttinen esteettisyys nielaisi musiikkiteatterin. Kauhuelokuvien nukkeja muistuttavat henkilöt jäivät epäselviksi koristeiksi synkässä mutta viehättävässä maailmassa.
Kuulemani miehitys oli joka tapauksessa oivallinen. Mariia Bertuksen hento mutta kaunis sopraano sopi erinomaisesti huolettomalle Kertulle, ja opiskelijaensembleä täydentäneen, hiljattain Tukholmasta valmistuneen Pihla Terttusen vahva ja jalosointinen mezzo piirsi Hannuun kitkerää kapinaa. Piparkakkunoitaa esitetään silloin tällöin korkean tenorin voimin, ja Matias Haakanan velmun sulokas, hassunkurinen roolisuoritus oli riemastuttava. Hänen upea lyyrinen tenorinsa on kehittynyt jättiharppauksin. Samuli Takkulan ja Annika Leinon esittämät vanhemmat jäivät hyvistä laulusuorituksista huolimatta Kiljusen ohjauksessa hyvin pinnallisiksi. Marika Hölttä ja Aurora Marthens Nukkumattina ja Kastekeijuna lauloivat suloisesti.
Oopperailtaan syntyi jännittävää kierteisyyttä siitä, että Tietäjien lahja oli saumattomasti upotettu Hannun ja Kertun uneksi. Keinotekoinen satu-ulottuvuus oli todellisuutta, unimaailma taas meidän arkeamme. Rautavaaran oopperaan tuotu 70-luvun epookki oli puvustettu huolellisesti, ja Visa Kohvan karvalakkinen vuokraisäntä, Elisabet Petsalon tekoturkkiin kääriytynyt prostituoitu sekä Matias Haakanan peruukkimaakari olivat nasevia. Vaikka tv-versiossa liikutaan sisällä ja ulkona, teos oli mainiosti saatu näyttämöllistettyä yhden huoneen oopperaksi, jonka taustana toimi kekseliäs mutta hieman irrallinen vanhoista tiskialtaista sommiteltu metalliseinämä. Tarinassa köyhä ja hyveellinen pariskunta tekee tarpeettomia uhrauksia ostaakseen toisilleen joululahjat, ja lopulta jäljelle jää vain rakkaus, lahjoista suurin. Silja Aalto ja Tiitus Ylipää lauloivat hieman liian varovaisesti kamarioopperan pääpariksi.
Tietäjien lahja on sekä libretoltaan että musiikiltaan pieni ooppera-aarre. Rautavaaran laajakaarteinen sävelkieli virtailee melodisena mutta sopivalla tavalla karun surumielisenä. Sibelius-Akatemian oopperaorkesteri loisti molemmissa teoksissa ja musisoi kauniin täyteläisesti Andres Kaljusten johdolla. Monipuolisen viulistiuran tehnyt Kaljuste opiskelee Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla ja debytoi tällä kaudella usean orkesterin edessä. Hänellä on taito saada orkesteri soimaan vaivattomasti.
Auli Särkiö
