Ohjaaja Ville Saukkonen palasi pitkähkön tauon jälkeen Mozartin pariin tarttuen viimeinkin Don Giovanniin. Tuloksena on ohjaajan viime vuosien paras työ: synkeä, analyyttinen luenta naistenmiehen legendasta.
Jokaiselle kohtaukselle on löytynyt osuva, tarkasti luonnehdittu miljöökehys, jotka rakennettiin Aleksanterin teatterin paljaalle lavalle tehokkain keinoin. Film noir -henkiseltä sateiselta varuskuntapihalta siirryttiin polttarikaraokeen, kuntosalin pukuhuoneeseen, parkkihalliin. Ooppera on tulkittu nykyaikaisesti, mutta sitä ei voinut nähdä realistisesti tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottuna: vaikka arkista autenttisuutta riitti baarijakkaroista roskasäiliöihin, tilat risteilivät ja liukuivat sisäkkäin elokuvamaisesti. Niistä tuli mielentiloja. Kuoron, tanssijoiden ja suuren avustajajoukon huumepöllyinen biletys sekä totaalinen mustavalkoisuus kiinnittivät huomion hahmojen yksinäisyyteen. Tässä Don Giovannissa kukaan ei ole viaton. Lopulta kaikkien sisällä – Donna Annasta Masettoon – asuu illuusionsa menettänyt, valehteleva, toisia riistävä ja omaa egoaan pönkittävä Don Juan. ”]
Laura Siirosen ja Karoliina Skarpin varjoisia hallusinaatioita rakentava valosuunnittelu kertoo syyllisyydestä ja tyhjyydestä, jota kovettuneinkaan ei voi olla tuntematta. Teokseen olennaisesti kuuluva humorisistisuus on sopivalla tavalla mustennettu, ja röntgenkuvien installaatiomainen käyttö tuo mukaan omaperäistä, hillittyä morbidiutta. Itse asiassa Don Giovanni näyttäytyy dekkareista tuttuna neitsytmurhaajana, joka kerää uhriensa kengät ja lääppii kuolleita neitoja ruumishuoneella. Muitakin elokuvamaisia piirteitä on: kauhuelokuvista tuttu tyttölapsi piinaa Giovannia, Donna Elvira heiluttaa kostonhimoisena Kill Bill -katanaa, ja yksi kohtaus tapahtuu elokuvateatterissa mykkäfilmin mustavalkoista kuvaa vasten.
Joukko tämän hetken mielenkiintoisimpia nuoria solisteja heittäytyi rooleihinsa uhrautuvasti ja sai aikaan monisyisiä tulkintoja. Saukkonen on aukikirjoittanut henkilögallerian oivaltavasti: pehmoinen Don Ottavio on viinaan menevä pappi, joka käyttää hyväkseen pikkutyttömäisen Donna Annan surua. Zerlina ja Masetto ovat vauvaansa hoivaileva, näköalaton teinipariskunta, Donna Elvira taas kulahtanut bilehile, joka jumppaa ja tupakoi. Giovannin alistama Leporello muuttuu rujoksi drag-hahmoksi. Tässä Toomas Kolkin krouvi ja karkea basso yhdistettynä ilmiömäisiin buffokykyihin oli napakymppi – tuloksena aidosti traaginen Leporello, jonka känniset resitatiivikommentit päästivät Erik Söderblomin loistavan, New Generation Operan vuoden 2013 Don Giovannista tutun suomennoksen täysillä oikeuksiinsa.
Saara Kiiveri loi Elvirasta vaikuttavan raivoisan ja emotionaalisesti uskottavan. Hedvig Pauligin sopraano eheytyi esityksen edetessä ja pääsi pureutumaan hämentyneen Donna Annan mieleen. Jussi Salosen hieman hoippuva tenori sopi Ottavion luihun epävarmaan pappismieheen. Erica Backin lyyrinen, notkea mezzo istui Zerlinaan erinomaisesti, Robert Näsen Masetto oli jurottava juntti. 23-vuotias Markus Suihkonen oli jylhän jyhkeä Komtuuri, joskin Kivisen vieraan sijaan Giovannia liukuvat nyt syyttämään tämän uhrit, etunenässä menetettyä viattomuutta ruumiillistava lapsi (Isabel Barraza).
Sampo Haapaniemi teki nimiroolissa huikean suorituksen. Olin alunperin epäileväinen, onko Don Giovanni oikea rooli hänen äänelleen. Turhaa oli epäily. Tuntui, että Haapaniemi harppasi kertaheitolla taiteilijana aivan uudelle tasolle. Varma ja vakuuttava hän on ollut ennenkin, mutta nyt äänestä hohkasi itsevarmuutta, joka täytti koko lavan. Hänen Giovanninsa ei ollut riivattu höyrypää vaan paatunut vallankäyttäjä, kylmästi tuijottava julmuri joka on kovettanut henkisen tyhjyytensä. Silti sisältä tihkui itsevihaa. Hienoissa pianonyansseissa hän usein paljasti sisintään.
Solistien laulaminen oli viimeisteltyä ja yhteistyö kapellimestari Jonas Rannilan kanssa tuotti vivahteikasta, puheenomaista sävyttelyä. Valitettavasti produktiota varten koottu piskuinen orkesteri ei yltänyt laulajien tasolle. Laura Kivikoski teki silti hyvää työtä cembalon ääressä, joskin sen vahvistamisessa oli ongelmia. Pianoa olisi voinut käyttää enemmänkin efektinä, nyt idea rajoittui pariin kohtaukseen.
Auli Särkiö
Don Giovannin ensi-ilta Aleksanterin teatterissa 31.5. klo 19
Muut esitykset: 2.6.klo 19, 3.6. klo 19
Ohjaus: Ville Saukkonen
Orkesterinjohto: Jonas Rannila, Chloé Dufresne (2.6.)
Koreografia: Sara Gurevitsch
Lavastus: Tinde Lappalainen
Puvut: Pia Lasonen
Valot: Laura Siironen, Karoliina Skarp
Videoprojisointi: Alpi Rimppi
Hiusten ja maskin suunnittelu: Susana Martinez
