35-vuotias kamariorkesteri Avanti! assosioidaan usein nykymusiikkiin, ja intuitiivisesti moderniin sellaiseen – ja orkesteri on Suomessa usein uusimman musiikin airueena toiminutkin. Mutta ennen kaikkea Avantin alkuperäinen missio on ollut ”esittää sitä ohjelmistoa, joka muuten jää soittamatta”, ja yhtye onkin hyppinyt kaikenlaisessa barokin, elokuvasäestysten ja pop-kokeellisuuden maailmassa sen uusimman musiikin ohella. Torstain 18.10. konsertti Frankenstein!!, johtajanaan ja laulusolistinaan HK Gruber, oli siellä kaukaisemmassa laidassa pönötyksestä: viihteellinen ja kokeellinen, hauska ja kriittinen, sekä täysin yliampuva olematta lainkaan kitschiä.
Gruber (s. 1943) on taiteilijana kaikkiruokainen, ja konsertin ohjelma olikin jossain avantgarden ja ironisen pastissin välimaastossa. Konsertin alussa kuultiin kahden aikansa modernismista vasemmistolaiseen, kansantajuisempaan tyyliin kääntyneen säveltäjän, Kurt Weillin (1900-1950) ja Hanns Eislerin (1898-1962) lauluja ja balladeja. Avausnumero, Weillin Berlin im Licht, oli vielä 1920-luvun viihdetunnelmineen kepeä ja optimistinen, mutta paljasti heti Gruberin tavan käyttää ääntään: terävä, legatoja välttävä ja käkättävä, mutta loistavan heittäytyvä ja joustavan ekspressiivinen teatterilaulutyyli kertoi heti, että konsertissa ei valtavirran ihanteita kumarreltaisi. Eislerin kolme balladia kääntyivät jo satiirisemmalle vaihteelle, säilyttäen kuitenkin musikaalitunnelmansa ja pitäen laululinjat puhemaisina, vailla liian rajoittavia teknisiä aspekteja (kansantaiteenideaalinsa mukaisesti). Operetin ja Gershwinin henki yhdistyi piikikkääseen satiiriin, jota musiikkikin korosti aivan kuin jos Šostakovitšin totalitaarinen sävellysympäristö olisikin ollut 1930-luvun alun Broadway. Weillin Die Muschel von Margate sarjasta Öl-Musik oli Eisleriin verrattuna tyylillisesti hieman monisyisempi, mutta aiheittensa puolesta suuri osa lauluista on yhäkin aiheiltaan ajankohtaisia.
Omalla tavallaan ajankohtainen oli myös vailla johtajaa esitetty Louis Andriessenin (s. 1939) Workers Union. ”Mille tahansa kovaäänisille soittimille” sävellettyyn teokseen on kirjoitettu rytmit ja säveltasojen muutoksen suunta, mutta sävelet saavat soittajat valita itse. Yksinäisen viulistin joukkoon liittyi pianisti ja hiljalleen lauma puhaltajia sekä lyömä-, jousi- ja kosketinsoittajia. Meluisan, jyskyvänkin energinen teos tempasi mukaansa epäkonventionaalisuudellaan ja punk-asenteellaan tavalla, jota äänitteeltä kuunnellessa ei pysty saavuttamaan.
Toisen puoliajan täyttänyt konsertin nimikkoteos, Gruberin Frankenstein!! on noussut jonkinsorttiseen kulttisuosioon maailmalla. Jo ensiminuuttien jälkeen oli helppo ymmärtää, miksi – ja lähes yhtä vaikeaa sitä selittää. H.C. Artmannin tekstit on naamioitu saduista ja popkulttuurista lainaaviksi lastenloruiksi, jotka paljastuvat lähemmällä tarkastelulla mustan huumorin ja absurdin groteskiuden kyllästämiksi, hieman samanhenkisellä twistillä mutta pari astetta oudompana kuin Antti Holman Kauheimmat runot. Itse musiikki sekoitti modernismia, populaaria ja kokeiluja niin, ettei ollut mahdollista lainkaan ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu. Vaihtosoittimeksi saatettiin kaivaa lelusaksofoni, paperipussi tai ilmassa pyöritettävä muoviputki. Itävaltalaisen Gruberin (ger)maaninen ote englanninkielisiin teksteihin oli rullaavine ärrineen omiaan lisäämään teoksen hurmoksellista perverssiyttä. Makaaberi musikaali-burleski-sirkus oli kuin olisi heittänyt Terry Gilliamin, Tim Burtonin, Hugleikur Dagssonin, Mike Pattonin ja Leonard Bernsteinin tekemään yhdessä Rocky Horror Picture Show’ ta: taidokas, intensiivinen, yllättävä, uppo-outo ja samanaikaisesti sysimusta, kuumottava – ja tolkuttoman hauska! Mitä suurenmoisin hatunnosto Avantille: saattaa kulua hetkonen, ennen kuin Suomen orkesterikentällä koetaan jotain yhtä hillitöntä kuin Frankenstein!!.
Santeri Kaipiainen
