Jos erehtyy luulemaan, että Hella Wuolijoen Niskavuoren Heta on jo loppuun näytelty, kannattaa suunnata tiensä Lahden kaupunginteatteriin. Mikko Roihan dynaaminen ja moneen suuntaan avautuva ohjaus osoittaa vakuuttavasti, että vuonna 1950 kantaesityksensä saanut näytelmä on jatkuvasti valmis uusille lähestymistavoille ja tuoreille tulkinnoille.
Suotta ei ole sanottu, että Niskavuoren Heta on suomalaisen kirjallisuuden oivallisimpia draamoja ja että sen toinen keskeinen henkilökuva, Akusti, on koko Niskavuori-sarjan paras miesrooli. Tämänkin Lahden kaupunginteatterin tulkinta osoittaa kiistattomasti.
Eikä nimirooli nytkään jää piiruakaan heikommaksi. Ei ole sattuma, että eräässä Heta-näytelmän vallesmannin repliikissä, myös Lahdessa, mainitaan Minna Canthin Työmiehen vaimo.
Niskavuoren Heta on jo ajat sitten löytänyt perustellun paikkansa yhtenä kotimaisen näytelmäkirjallisuuden komeimmista draamoista. Semmoiseksi se osoittautuu myös Mikko Roihan tarkkaan analysoituna ohjauksena Lahden kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.
Niskavuori-sarjan esitysperinteeessä Lahden Heta ei kuitenkaan toist vanhaa ja totuttua, vaan etsiytyy tyystin omanlaiseensa tulkintaan Muumäen Akustin ja Niskavuoren Hetan liitosta, joka aluksi näyttää tuhoon tuomitulta.
Viimeisiin kohtauksiin tultaessa on käynyt vääjäämättömän selväksi, että näytelmä kertoo kaikesta muusta kuin tuhosta. Akustin pesänselvitys osoittaa hiljaista voittokulkua, jossa entinen renki on parin vuosikymmenen aikana noussut pitäjän mahtimiesten joukkoon.
Roiha rakentaa esityksen ankarasti riisuttuun skenografiaan. Lavastuksen yksinkertainen esinemaailma ja valtavat liikkuvat seinäelementit kertovat pelkistyneisyydessään enemmän kuin traditionaalinen tupamiljöö. Polttopisteeseen kohoaa kaiken aikaa näyttelijäntyö toisaalta vankkoina keskusrooleina, toisaalta yhteisön säröjä ja risiriitoja ilmentävinä joukkokohtauksina.
Koko sarjan tapahtumien henkilö- ja tapahtumakronologiassa Niskavuoren Heta asettuu toiseksi Niskavuoren nuoren emännän ja Niskavuoren naisten väliin. On hyvä muistaa, miten keskeinen Hetan väkevä henkilöhahmo on jo Niskavuoren nuoren emännän eräissä kohtauksissa.
Kirjoittamisjärjestyksessä Niskavuoren Heta on viidestä (tai kuudesta, jos Juurakon Hulda lasketaan mukaan) tekstistä toiseksi viimeinen ennen näytelmää Entäs sitten, Niskavuori?, jonka kantaesitys valmistui vuonna 1953.
Heta-näytelmän tapahtumien kaari ulottuu 1880-luvun lopulta 1920-luvun alkupuolelle. Wuolijoen (1886 ‒ 1954) merkittävin Niskavuori-aiheinen artikkeli ilmestyi Teatteri-lehden numerossa 3/1953 otsikolla Jäähyväiset Niskavuorelle. Kun Wuolijoki tähdentää seurustelleensa niskavuorelaistensa kanssa parikymmentä vuotta, hän luonnehtii hiukan surullisesti ja monimielisesti: ”Kun olen sisäisestä pakosta kirjoittanut, vastaten kysymyksiin, jotka yksi näytelmä toisensa jälkeen on herättänyt, on koko sarja paljon menettänyt.”
Lahden kaupunginteatterin Niskavuoren Heta on verevien roolitöiden ankara kokonaisuus. Annukka Blombergin nimihenkilö on jylhistä jylhin, jyrkistä jyrkin, taipumattomista taipumattomin. Tapani Kalliomäen Akusti kasvaa samaan aikaan sovittelevuuteen ja päättäväisyyteen, joka saa vakuuttavat yhteiskunnalliset lähtökohtansa vuoden 1918 tapahtumissa; tämä jakso on muutenkin Roihan ohjauksen viiltävimpiä ja toteutukseltaan teatterillisimpia.
Kun Heta rankaisee itseään nuoruutensa erehdyksestä, joka oli merkinnyt väärää valintaa ja harhaan ajautumista, hän vie taipumattomuutensa äärimmilleen.
Koska Siipirikko on tässä esityksessä mies, Veeti Vekolan erinomainen näyttelijäntyö säteilee ympäristöönsä sähköä ja kipinöitä. Kohokohtansa jännitteet saavuttavat Akustin ja Siipirikon askarruttavassa kuolemantanssissa, joka tehokkaalla tavalla sitoo yhteen henkilökohtaiset ja sosiaaliset kerrokset.
Yhtä paljon kerroksia ehtii sisältyä Tomi Enbuskan Jaakko-pojan ja hänen biologisen isänsä Santerin (Mikko Pörhölä) suhteeseen. Akusti ja Heta tietävät, kyläyhteisö tietää, valpas katsojakin tietää jo alusta pitäen ‒ silti heidän toimissaan kiteytyy se, mikä teatterissa on parasta: kätketty, salattu.
Juuri kätkettyä ja salattua lähestyessään teatteri on aina omimmillaan.
Hella Wuolijoki: Niskavuoren Heta. Ensi-ilta Lahden kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 22. 1. 2025.
- Sovitus, ohjaus ja lavastus Mikko Roiha,
- pukusuunnittelu Riitta Röpelinen,
- valosuunnittelu Kari Laukkanen,
- äänisuunnittelu Tatu Virtamo,
- naamioinnin suunnittelu Eija Nurminen.
- Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Tapani Kalliomäki, Aurora Manninen, Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Veeti Vekola, Liisa Vuori.
