Avanti, UMO ja FiBO törmäävät jälleen yhteiskonsertissa – katsaus syksyn ohjelmistoihin

Suomalainen barokkiorkesteri eli FiBO. © Jaakko Paarvala

UMO Helsinki Jazz Orchestra, kamariorkesteri Avanti! ja Suomalainen barokkiorkesteri tuovat huomenna 15. syyskuuta toistamiseen Musiikkitalon lavalle yhteiskonserttinsa Kaiken maailman musiikkia. Tänä vuonna teemana on Barokista Hollywoodiin: UMO tuo lavalle pasunisti Kasperi Sarikosken ja pianisti Seppo Kantosen duona elokuvamusiikkia Bagdad Cafésta (1987) ja Black & Tan Fantasysta (1927). Avanti! esittää Sami Klemolan konserton Jack and the Specifics (2017) foley-artistille (eli elokuvien äänitehosteiden tekijälle) ja kamariorkesterille. Foleyn hoitaa alan maailman huippuihin kuuluva Heikki Kossi, tanssijana nähdään Emmi Pennanen. Konsertin päättää FiBO Max Richterin teoksella Four Seasons Recomposed (2012), joka ikään kuin remiksaa Vivaldin Neljä vuodenaikaa. Viulusolistina toimii Antti Tikkanen.

Orkesterit ovat muutenkin aktiivisia syksyllä, vaikka peruutuksia onkin tapahtunut ja ohjelmistomuutosten uhka on yhä voimassa. UMOn uusi kapellimestari Ed Partyka on lusinut karanteeninsa ja johtaa omaa musiikkiaan 18.9. konsertissa The Summer of our Discontent, sekä 29.–30.9., jolloin laulusolistina toimii Nina Mya. Partyka johtaa myös Great Voices -laulajasarjan ensimmäisen konsertin, jonne solistiksi saapuu israelilainen Efrat Alony, sekä New Yorkin big band -musiikkiin keskittyvän konsertin. Viime kaudelta syksylle ovat siirtyneet Buddy Rich -konsertti, Guillermo Kleinin tangoon sukeltavat konsertit, laulajien China Moses ja Ola Onabulé vierailut sekä Annimaria Rinteen Great American Songbook -konsertit. Lisätietoja ohjelmasta täällä.

FiBO pääsee kunnolla vauhtiin Helsingin varhaisen musiikin festivaalilla 3.–11. lokakuuta, josta uutisoidaan tarkemmin lähempänä. Lahden Sibelius-festivaalilla orkesteri soittaa Sibeliusta aikalaissoittimin Tomas Djupsjöbackan johdolla. Marraskuussa tenori Juho Punkeri toimii solistina FiBO Playersin vieraillessa Lounais-Hämeen Musiikkipäivillä. Viulisti Anton Steck tulee johtamaan kaksi konserttia kolmen Bachin – isän ja vanhimpien poikien – sekä kummisetä Telemannin musiikkia. Kauden päättää joulukuussa Bravade-nokkahuilukvartetti. Lisätietoja ohjelmasta täällä.

Entä se toinen, Helsingin Barokkiorkesteri? Syyskauden isona projektina – mikäli koronarajoitukset eivät estä – on Robert Schumannin ooppera Genoveva periodisoittimilla. Esitys olisi tarkoitus viedä loka-marraskuussa myös Amsterdamiin ja Budapestiin. Syysohjelmaan kuuluu myös Bachin Die Kunst der Fuge, Tuija Hakkilan ja Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin duokonsertti sekä joulukonsertit solistinaan sopraano Hana Blažíková. Ohjelmasta tarkemmin täällä.

Avantin konserttikalenteri on kollegojaan tyhjempi: ensi perjantaina Musiikkitalossa orkesterin jousikvartetti lyö hynttyyt yhteen monitaituri Marzi Nymanin, vibrafonisti Arttu Takalon ja käyrätorvensoittaja Tero Toivosen kanssa kolmessa Ilolla, Avanti! – Feeling Free -konsertissa. Lokakuussa Humpp’Avanti -projekti soittaa Georg Malmsténin musiikkia Svenska Teaternin kanssa yhteistyössä esitettävässä revyyssä Kaikki järjestyy – Ta de’ lugnt alla tider. Ohjelmasta tarkemmin täällä.

Santeri Kaipiainen

Muuta luettavaa Rondossa

Musiikkiuutisia: Muutoksia orkesterien johdossa, Sibelius-palkinto Saundersille

Aapo Häkkinen jättää HeBon johtajuuden Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen jättää tehtävänsä tämän vuoden lopussa. Häkkinen on johtanut orkesteria vuodesta 2003, ja hänen johdollaan HeBo...

Vantaalla päätetään taiteen perusopetuksen tulevaisuudesta

Taiteen perusopetuksen toimijat ravistelevat kuntapäättäjiä hereille: lasten harrastusmahdollisuuksista säästäminen tulee kalliiksi.   V antaan kaupunginhallitus päätti 10. elokuuta 2026 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on jo vuodesta 2024...

Seela Sella on poissa

  Useat mediat ovat STT:n tiedotteeseen perustuen uutisoineet tänään näyttelijä Seela Sellan menehtyneen 89-vuotiaana. Keväällä Seela Sella kertoi sairastavansa nielusyöpää. Hoitojen päätyttyä hän palasi vielä...

Kahdeksasluokkalaisille suunnattu Taidetestaajat saa jatkoa

Valtioneuvosto ilmoitti 1. syyskuuta budjettiriihensä tiedotustilaisuudessa, että Taidetestaajat saavat 3,5 miljoonan euron määrärahan lukuvuodelle 2027–2028. Vuonna 2017 käynnistynyt, koko maan kattava Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma vie joka...

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...