Jorma Panula -kapellimestarikilpailussa osanottajia 9 eri maasta

Jorma Panula © Tomi Kosonen

Seitsemäs kansainvälinen Jorma Panula -kapellimestarikilpailu alkoi tänään Vaasassa. Joka kolmas vuosi järjestettävään kilpailuun on 145 ilmoittautuneen joukosta valikoitu 20 finalistia yhdeksästä eri Euroopan maasta. Suomen edustajia on joukkoon valikoitunut kaksi: Ross Jamie Collins ja Kaapo Ijas.

Kilpailun orkestereina toimivat yhteistyössä Vaasan kaupunginorkesteri ja Jyväskylä Sinfonia. Alkuerät pidetään tiistaina 13. sekä keskiviikkona 14.11., välierä torstaina 15.11. ja finaali perjantaina 16.11. Keskiviikon toisessa alkuerässä kuullaan säveltäjä Kimmo Hakolalta kilpailuun tilattu IKH RED op. 98 sekä Camille Saint-Saënsin sellokonsertto nro 1, jossa solistina toimii Turun XIII sellokilpailun voittaja ja lokakuussa Paulon sellokilpailussa neljänneksi sijoittunut Leonardo Chiodo. Yleisradio televisioi perjantain finaalin suorana lähetyksenä Yle Fem -kanavalla.

Kapellimestarikilpailun tuomaristoon kuuluvat puheenjohtaja, kapellimestari, akateemikko Jorma Panula, kapellimestari ja pianisti Ralf Gothóni, kapellimestari ja kilpailun vuoden 2003 voittaja Eva Ollikainen, kapellimestari Ole Kristian Ruud, kapellimestari Josep Caballé Domenech sekä kaksi orkesterien edustajaa, Vaasan kaupunginorkesterin kontrabasisti Pontus Grans ja Jyväskylä Sinfonian käyrätorvensoittaja Jussi Järvenpää. Palkintosummina kolmelle parhaalle jaetaan yhteensä 25 000 euroa. Kilpailun järjestää Viljo ja Maire Vuorion säätiö yhdessä Vaasan kaupungin kanssa.

Korjaus 14.11.2018: Peruutustapauksien ja varasijoilta nousseiden vuoksi osanottajien kansallisuuksien määrä laski 11:stä 9:ään.

Muuta luettavaa Rondossa

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...