keskiviikko toukokuu 8. 2024

Kamariorkesterien aatelia

Alankomaiden kamariorkesterin vierailu Oulunsalo soi -tapahtumassa on taiteellisen johtajan Virpi Räisäsen pitkäaikainen unelma, sillä hän itse soitti orkesterin viulistina ennen antautumistaan laulajan uralle. © RONALD KNAPP

Oulunsalo soi -festivaali (16.–27.8.) saa päävieraakseen Alankomaiden kamariorkesterin. Se konsertoi Kemin kirkossa 17.8., Madetojan salissa Oulussa 18.8. ja kulttuurikeskus Akustiikassa Ylivieskassa 20.8. Solisteina ovat orkesterin konserttimestari Gordan Nikolić, festivaalin taiteellinen johtaja, mezzosopraano Virpi Räisänen ja sopraano Anu Komsi.  

Alankomaiden kamariorkesteri on perustettu vuonna 1955, ja sen isähahmona on viulisti ja kapellimestari Szymon Goldberg. Vuonna 1985 se fuusioitui osaksi Alankomaiden filharmonista orkesteria, mutta se on onnistunut pitämään yllä oman identiteettinsä. Se onnistui myös selviytymään tuoreimmasta talouskriisistä – olemassaolo oli vaakalaudalla tukileikkausten vuoksi. Vuodesta 2004 taiteellisena johtajana on ollut Nikolić, joka samaan aikaan on toiminut London Symphony Orchestran konserttimestarina.

Kamariorkesterilla on omat konserttisarjansa Amsterdamin Concertgebowssa ja Muziekgebouw aan ’t IJ:ssä (Musikgebäude am IJ) , ja sen lisäksi se soittaa säännöllisesti Alakomaiden oopperassa. Se on yllättänyt tuon tuosta sinfonisen emo-orkesterinsa – esimerkiksi soittamalla populaarimusiikin areenana tunnetussa Paradiscossa täysille saleille. Orkesteri esiintyy omissa konserteissaan pääosin ilman kapellimestaria.

Oulunsalo Soi -festivaali tuo 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi esiintymään myös entiset taiteelliset johtajansa, pianotaiteilija Izumi Tatenon ja jousikvartetti Meta4:n. Ohjelmassa on mm. tilausteos Kalevi Aholta: viisiosainen, Tuomas Anhavan runoihin pohjautuva laulusarja Sateen aikaan laulusolistille ja jousikvartetille.

Festivaali levittäytyy 14 konsertin voimin Oulunsaloon, Oulun keskustaan, Tyrnävälle, Kiiminkiin, Liminkaan, Yli-Iihin, Hailuotoon, Muhokselle, Kemiin ja Ylivieskaan.

Tuoreimmat uutiset