perjantai maaliskuu 29. 2024

Kansallisooppera hankki lahjoitusvaroilla kallisarvoisen Montagna-viulun

Montagna-viulu sekä sen hankintaa varten suurlahjoituksen tehneet Henrik ja Hannele von Wendt. © Heikki Tuuli

Oopperan ja baletin tukisäätiö on hankkinut omistukseensa venetsialaisen Domenicus Montagnanan noin vuonna 1740 rakentaman viulun. Viulu on ostettu Hannele ja Henrik von Wendtin lahjoituksella heidän toiveensa mukaan, ja se siirtyy Kansallisoopperan konserttimestarin haltuun. Kyseessä on ensimmäinen arvosoitin, joka on Kansallisoopperan ja -baletin omistuksessa.

”Halusimme tehdä lahjoituksen meille tärkeälle taholle. Mietimme pitkään kohdetta ja päädyimme Kansallisoopperaan ja -balettiin. Se on antanut meille vuosien saatossa unohtumattomia elämyksiä. Kiitoksena siitä halusimme nyt puolestamme antaa lahjan, joka toivottavasti ilahduttaa tavalla tai toisella kaikkia talossa työskenteleviä tulevina vuosikymmeninä ja jopa vuosisatoina. Lahjan, josta voivat nauttia myös tulevat esityksissä kävijät. Olemme todella onnellisia, että sopiva arvoviulu löytyi ja että viulu saatiin Suomeen ja nimenomaan Oopperaan ja Balettiin”, lahjoittajat Hannele ja Henrik von Wendt kommentoivat Kansallisoopperan ja -baletin tiedotteessa.

Yleisradion aiheesta tekemässä haastattelussa ei oopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi kerro tarkkaa ostohintaa, mutta sanoo hintakategorian olevan 500 000–1 000 000 euroa. Muita oopperatalon orkesterilla käytössä olevia arvosoittimia ovat yrittäjä Juha Berglundin omistama Andrea Guarneri -viulu, Emil Aaltosen säätiön omistama Tononi-sello sekä Mandatum Life -sijoitusyhtiön omistama Giovanni Grancino -sello.

Tuoreimmat uutiset