lauantai huhtikuu 20. 2024

Kittiläläinen Hiljaisuus-festivaali tekee rinnakkaistapahtuman Lontooseen

Imogen Huzel ja Anni Elif Egecioglu esiintymässä Kittilän Hiljaisuus-festivaaleilla. © Jouni Ihalainen

Kittilän Kaukosen kylässä ensimmäisen kerran kahdeksan vuotta sitten järjestetty Hiljaisuus-festivaali luo Lontooseen oman Silence London -rinnakkaistapahtuman 8. elokuuta. 350 asukkaan kylästä lähes 10 miljoonan asukkaan metropoliin siirtyminen kuulostaa kunnianhimoiselta, mutta hullunrohkea idea festivaalin alku joka tapauksessa oli.

”Pidämme ensimmäisen vuoden tarkoituksella tosi pienenä. Tutustumme paikkaan ja ihmisiin, jotka voisivat innostua täällä. Hiljaisuus-festivaali on paikkasidonnainen ja perustuu siihen, että taiteilijat ovat yhteydessä paikkaan ja yhteisöön”, kertoo tiedotteessa Sakari Männistö, joka toimi vuoteen 2016 saakka festivaalin taiteellisena johtajana ja järjestää Lontoon-versiota. ”Kun miettii ihmistä ja yhteisöä, niin kyllä Lontoossa voi olla aika yksin, jos ei ole itse aktiivinen. Lontoossa yksinäisyys on mielestäni vielä karumpaa. Molemmissa on kuitenkin yhteisöjä ihan samalla tavalla. Järjestämme Lontoon-tapahtuman Salaisessa puutarhassa Hoxtonissa, jossa on tiivis ja aktiivinen yhteisö.”

Silence Londonissa nähdään huomenna mm. Agit-Cirkin Sasu Peistolan esittämä Väkevä ja Jenni Lehtisen esittämä Lyydia, sekä tiettävästi maailman ensimmäinen volumetrisesti tallennettu virtuaalinen sirkusesitys Nuanc3d. Ohjelmassa on myös tanssiteos vuodelta 2016 The Space InbetweenTill Bovermannin ääniteos, Tom Hallin johtama luentomainen keskustelutilaisuus hitaasta kuuntelemisesta, sekä viulisti Charlotte Macletin ja pianisti Fiachra Garveyn säveltaidetta.

Hiljaisuus-festivaali keskittyy uuteen suomalaiseen säveltaiteeseen ja nykysirkukseen. Se voitti vuonna 2017 Taiteen valtionpalkinnon.

Tuoreimmat uutiset