torstai maaliskuu 28. 2024

Lilli Paasikivi valittiin Bregenzin festivaalin johtajaksi 

Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi on valittu Bregenzin oopperafestivaalin johtajaksi Itävaltaan. © Kansallisooppera

Oopperajohtaja, mezzosopraano Lilli Paasikivi on nimitetty maineikkaan itävaltalaisen Bregenzin festivaalin taiteelliseksi johtajaksi ja pääjohtajaksi. Hän aloittaa työnsä Bregenzissä lokakuun alussa 2024.

Heinä–elokuussa vietettävä kansainvälinen oopperafestivaali kuuluu keskeisiin eurooppalaisiin musiikkitapahtumiin. Se tunnetaan järvelle rakennetusta, kelluvasta ulkoilmanäyttämöstään. Kaikkiaan Bregenzissä esitetään vuosittain neljä oopperatuotantoa sekä mm. konsertteja ja puheteatteria. Uudessa tehtävässä Paasikivelle kuuluvat mm. ohjelmistosuunnittelu, vastuu taiteellisesta laadusta sekä pääjohtajan hallinnolliset tehtävät. Viisivuotinen sopimus jatkuu vuoteen 2029 asti.

”On suuri kunnia tulla valituksi tehtävään. Bregenzin festivaalin profiili ja sen nimekkäät taiteelliset kumppanit luovat erinomaiset edellytykset monipuolisen ja korkeatasoisen ohjelman kuratointiin. Johtajana haluan nostaa esiin uusia kiinnostavia suuntauksia. Laulajana sydäntäni lähellä ovat tietenkin aina ooppera ja vokaalimusiikki”, Lilli Paasikivi sanoo.

Paasikiven kymmenvuotinen kausi Suomen kansallisoopperan taiteellisena johtajana päättyy heinäkuun lopussa 2023. Hänen kaudellaan on nähty perusohjelmiston rinnalla mm. kolme Kaija Saariahon oopperaa ja Sebastian Fagerlundin Syyssonaatti. Richard Wagnerin Nibelungin sormus -sarjan kolmas osa saa ensi-iltansa maaliskuussa. Paasikivi lanseerasi Opera Beyond -hankkeen, jossa tutkitaan uusien teknologioiden ja immersiivisten ratkaisujen soveltamista esittävissä taiteissa.

Ensimmäinen Paasikiven suunnittelema festivaalikausi nähdään Bregenzissä kesällä 2025. Kansallisoopperan taiteellisena johtajana Paasikiveä seuraa Thomas de Mallet Burgess, joka siirtyy Helsinkiin Uuden-Seelannin oopperan pääjohtajan ja taiteellisen johtajan paikalta elokuussa 2023.

Tuoreimmat uutiset