torstai maaliskuu 28. 2024

Maria Kalaniemelle Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsenyys

 

Ruotsin kuninkaallinen musiikkiakatemia on vainnut harmonikkataiteilija, kunniaprofessori, MuT Maria Kalaniemen jäsenekseen. Musiikkiakatemian perustelujen mukaan Kalaniemi on virtuoottisella soittotyylillään jo 1980-luvulta saaakka kehittänyt suomalaista kansanmusiikkia, vienyt sitä laajasti maailmalle sekä uudistanut lyyrisellä ja voimakkaalla muusikkoudellaan käsitystä harmonikasta soolo- ja yhtyesoittimena.

Maria Kalaniemi. © Pentti Hokkanen

”Olen erittäin otettu ja onnellinen kunnianosoituksesta, joka lämmittää todella syvästi. Olen iloinen erityisesti siitä, että kunnianosoitus liittyy myös pedagogiseen toimintaani, joka on puolet uraani ja elämäntehtävääni – palanhan opettajan ja mentorin työlle muusikkona olemisen rinnalla. Ihminen usein tarvitsee näitä näkyväksi tulemisia, liittyvätpä ne mihin tahansa, arkiseenkin asiaan. On hienoa, kun huomioidaan ja kiitetään”, kommentoi Maria Kalaniemi saamaansa tunnustusta.

Kalaniemi on vuosikymmenten ajan opettanut Sibelius-Akatemian ohella myös Tukholman Kungliga Musikhögskolanissa ja niin ikään uransa aikana esiintynyt monien ruotsalaisten muusikoiden kanssa, esimerkkeinä Sven Ahlbäck, Johan Hedin, Lars Hollmer ja Emilia Amper.

Vuonna 1771 perustetun Kuninkaallisen musiikkiakatemian aiempia suomalaisjäseniä ovat olleet muun muassa säveltäjät Kalevi Aho, Mikko Heiniö, Magnus Lindberg, Kaija Saariaho ja Aulis Sallinen, sekä kapellimestarit Okko Kamu, Susanna Mälkki, Sakari Oramo, Jorma Panula, Esa-Pekka Salonen ja Leif Segerstam.

Tuoreimmat uutiset