Mirjam Helin -laulukilpailun voitti kiinalainen mezzosopraano Jingjing Xu, joka sai 50 000 euroa. Toiseksi sijoittui saksalainen sopraano Kathrin Lorenzen (40 000 €) ja kolmanneksi eteläkorealainen tenori Junho Hwang (30 000 €) Finaaliin osallistuivat lisäksi puolalainen sopraano Justyna Khil (4. sija) armenialainen baritoni Aksel Daveyan (5. sija) ja kroatialainen sopraano Josipa Bilić (6. sija). Heistä jokainen palkittiin 10 000 eurolla.
Tämänkertaisen Mirjam Helin -laulukilpailun ohjelmisto ja tunnelma olivat erilaisia kuin ennen. Pakkopullien sijaan laulajille oli annettu paljon vapautta valita itse ohjelmistonsa, ja se näkyi lisääntyneenä tyylillisenä diversiteettinä. Uudenlainen oheisohjelmisto toi mukaan rentoa sosiaalista aktiviteettia. Toisin kuin monet somekommentaattorit, en pitänyt pahana edes kuuluttaja Maria Ylipään show-henkisempää roolia. Valoilla kikkailu ja finaalin tekeminen näin television ehdoilla menivät sen sijaan ulkokohtaiseksi.
Kilpailun taso oli loistava. Kuten jo edellisessä raportissani esimerkein erittelin, loistavia laulajia jäi finaalista pois. Kansainvälinen lehdistöjury – sekin uutta tässä kilpailussa – päättikin antaa palkintonsa norjalaiselle sopraanolle Hedvig Haugerudille, joka jäi välieriin mutta jolla on kapasiteettia suureen uraan.
Laulajien tyylitaju ja musiikin sisällön esiin tuominen pelkän äänen sijaan tuntui kehittyneen sitten edellisten kilpailujen. Kyseessä oli persoonallisten laulajien juhla.
Tuomariston kaksi parhaaksi valitsemaa laulajaa osasin arvata oikein jo välierän perusteella, ja finaali vahvisti syntyneitä mielikuvia.
Kiinalainen mezzosopraano Jingjing Xu on 26-vuotiaaksi yllättävän valmis huippukyky. Ääni toimii joka rekisterissä kuin rasvattu, ja siinä on syvyyttä, väriä ja ilmaisu- ja kantovoimaa. Finaalissa hän esittäytyi bel canton taitajana, ja siltä saralta on lupa odottaa paljon.
Xu oli pukenut itsensä frakkiin esittämiensä housuroolien mukaisesti. Meyerbeerin Hugenottien aariassa oli yhtä aikaa jaloa linjaa ja hekumoivaa koristelua. Romeon aaria Bellinin oopperasta Capuletit ja Montecchit toi esiin myös aavistuksen liukuvaa fraseerausta, joka sopii tyyliin, ja jälkiosassa oli androgyyniä pontevuutta.
Aivan erilainen taiteilijatyyppi on saksalainen sopraano Kathrin Lorenzen. Hän kertoi kilpailun jälkeen, ettei tunne oopperaa omaksi alueekseen vaan haluaa olla monipuolinen muusikko. Hän työskenteleekin osa-aikaisesti Ruotsin radiokuorossa.
Aiempien erien rohkea ohjelmistolinja jatkui finaalissa Marie Antoinetten kohtauksella Coriglianon oopperasta The ghosts of Versailles. Hän toi esiin sen aavemaisuuden ja giljotiinin kauhunäyt huikealla tavalla. Hiljaiset, harhailevat huhuilut särkyivät dramaattisiin parahduksiin, ja Lorenzen käytti laajaa ilmaisuskaalaa. Mahlerin Das himmlische Leben taas soi normaalia leikkisämmin, mikä korosti taivaallisten ilojen viattomuutta. Yleensä tätä säveltäjän neljännen sinfonian finaalia kuullaan hartaampana, mutta näkökulma oli raikas.
Eteläkorealainen tenori Junho Hwang on loistava nuori kyky, joka sävähdytti välierässä lideillään. Finaalissa hän keskittyi jalojen nuorten runoilijoiden rooleihin. Se hienovaraisuus ja legaton taide, jolla hän Massenet’n Wertherin ja Puccinin La bohémen aarioita tulkitsi, oli aseistariisuvaa.
Puolalainen sopraano Justyna Khil nosti osakkeitaan finaalissa. Liun aaria Puccinin Turandotista oli satuttava, ja Barberin Vanessan aariasta hän sai paljon irti. Heleäsointinen ääni taipui myös tuskaisiin sävyihin ja lujatekoisiin kaarroksiin.
Armenialainen baritoni Aksel Daveyan oli finaalin väkevä-äänisin laulaja. Hänellä on baritoniksi hyvä ylärekisteri, jolla hän itsekin videoinsertissä kerskaili, ja valttia kelpasi näyttää Tshaikovskin Iolantan ja Bizet’n Helmenkalastajien aarioissa. Toinen Daveyanin valtti on laulun kiinteä linjakkuus, jossa ei ole monille slaavilaisille tyypillisiä kurkkusävyjä.
Kroatialaista sopraanoa Josipa Bilić oli laulajista ainut, jota en olisi kelpuuttanut finaaliin. Haydnin Scena di Berenice oli kauniin lyyrinen, mutta aaria Gounod’n Romeosta ja Juliasta jäi heiveröiseksi. Osaksi syypäänä oli se, että Sir Mark Elderin johtama Helsingin kaupunginorkesteri vähän peitti häntä.
Peittämisongelmaa oli muidenkin kilpailijoiden kohdalla. Kun kyse on nuorista laulajista, kapellimestarin täytyisi olla suuri balansoijan mestari. Laulajat seisoivat ehkä vähän turhan takana, sillä kokemus on osoittanut, että lavan etuosassa on parempi mahdollisuus päihittää Musiikkitalon arvaamaton akustiikka. Vaikka näköyhteys kapellimestariin näin huonontuisikin, kokenut kapellimestari kyllä osaa seurata. Se on hänen velvollisuutensa.
Harri Kuusisaari