torstai toukokuu 9. 2024

Nelipäiväinen Oulunsalo Soi käynnistyy huomenna

Kreeta-Maria Kentala on Oulunsalo Soin taiteellinen johtaja. © Ulla Nikula

Kamarimusiikkifestivaali Oulunsalo Soi kuuluu siihen onnekkaiden tapahtumien luokkaan, jotka eivät tänä kesänä joutuneet perumaan toteutustaan. Viulisti Kreeta-Maria Kentalan taiteellisessa johdossa toimiva festivaali juhlii kuuden konsertin voimin Oulussa ja Oulunsalossa 6.–9. elokuuta. Festivaalilla nähdään myös teatteria, sanataidetta ja kuvataiteita. Karanteenisyistä ohjelmassa on tänä vuonna pääasiassa kotimaisia muusikoita, ja kansainvälistä väriä tuo Tallinnassa asuva brittiharpisti, vanhaan musiikkiin erikoistunut Andrew Lawrence-King. Esiintyjäjoukkoon kuuluvat myös mezzosopraano-viulisti Virpi Räisänen, pianisti Virve Räisänen, sellisti Lea Pekkala sekä Perämeren pelimannit.

”Monen kuukauden hiljaiselon jälkeen olemme iloisia siitä, että päästään viimein elävän musiikin äärelle. Festivaalin esiintyjät tulevat paikoista, joista ei karanteenia vaadita. Olen iloinen, että saimme järjestettyä kokonaisen festivaalin”, Kentala kertoo.

Varaslähdön ottavat torstaina Oulun konservatorion opiskelijat lounaskonsertillaan, ja varsinaisena aloituskonserttina toimivat Oulunsalo-salissa järjestettävät iltamat. Perjantain ohjelmassa on Kentalan ja Lawrence-Kingin duokonsertti. Lauantaina Meri-Lapin jousikvartetti esittää 250-vuotiaan Beethovenin rinnalla Mozartia ja Weberniä, minkä jälkeen festivaaliohjelmassa nähdään näyttämöversio Heidi Köngäksen romaanista Sandra. Festivaali päättyy sunnuntaina Oulunsalossa Suomalaisen taiteen päivän konserttiin.

Tuoreimmat uutiset