perjantai lokakuu 11. 2024

Nordean tuki orkesterille loppuu

Nordea-Masterbrand-LogoPankkikonserni Nordea ei tue enää nimeään kantavan Jean Sibelius -orkesterin toimintaa.

Orkesteri on toiminut nuorten lahjakkuuksien koulutusorkesterina viimeiset yhdeksän vuotta. Siinä on soittanut jo noin 500 ikähaarukaltaan 12-30 -vuotiasta muusikkoa, jotka tulevat eri musiikkioppilaitoksista eri puolilta Suomea. Taiteellisen johtajan Jukka-Pekka Sarasteen ja päävierailija Hannu Linnun ohella oppia ovat antaneet mm. viulisti Tero Latvala ja sellisti Roi Ruottinen. Orkesteri on Nordean kehotuksesta etsinyt uusia rahoittajia jo pari viime vuotta. Uutta sponsoria ja apurahoja haetaan yhä. Toistaiseksi niitä ei ole löytynyt – osaksi siksi, että Nordea-nimi on karkottanut muita avustajia. Toiminnanjohtaja Minna Pentti on kuitenkin luottavainen: ”Orkesterin näytöt ja tarve ovat niin selviä, että toiminnan on pakko jatkua.”

Tuoreimmat uutiset