lauantai huhtikuu 20. 2024

RSO kunnioittaa Jouni Kaipaista

Kuva: Meri Mäkinen / Kallo Works
Kuva: Meri Mäkinen / Kallo Works

Suomen tunnetuimpiin nykysäveltäjiin kuuluva Jouni Kaipainen kuoli vaikeaan sairauteen 23. marraskuuta, vain päivä ennen 59-vuotissyntymäpäiväänsä. Hänen viimeiseksi jäänyt teoksensa, pianotrio nro 4 kantaesitettiin viikko hänen kuolemansa jälkeen. Radion Sinfoniaorkesteri, Kaipaisen pitkäaikainen yhteistyökumppani on halunnut kunnioittaa edesmennyttä säveltäjää tekemällä teoslisäyksiä tämän viikon konsertteihinsa.

Uusi Helsinki -kvartetti esittää perjantaina 18.12. Kaipaisen jousikvarteton nro 5 osana Myöhäisillan kamarimusiikki -konserttisarjaa. Tätä ennen konsertissa kuullaan muun muassa Sibeliuksen Luonnotar sekä Saariahon, Ravelin ja Debussyn teokset. Sellisti Anssi Karttunen soittaa orkesterin solistina Magnus Lindbergin sellokonserton nro 2.

Sunnuntain 20.12. konserttiin on puolestaan lisätty buddhalaisesta rituaalista inspiraationsa saanut Nyo ze honmak kukyo to, jossa solistina vierailee klarinetisti Kari Kriikku. Ohjelma on muuten sama kuin perjantain konsertissa, kvartettoa lukuunottamatta. Konsertteihin osallistuu monta Kaipaisen ystävää ja yhteistyökumppania. Molemmat konsertit on loppuunmyyty.

RSO:n ylikapellimestari Hannu Lintu kirjoittaa koskettavasti ystävästään RSO:n sivuilla seuraavasti:

”Hänen sävellystapansa todisti ainutlaatuisesta sisäisestä korvasta: teokset olivat valmiita hänen päässään orkestraatiota myöten, vasta sitten hän alkoi purkaa niitä paperille nuottikuvaksi. Siksi hänen musiikissaan on läsnä harvinainen struktuurin ja virtauksen tunne. Me kaikki muistamme hänet inspiroivana ja syvällisenä taiteilijana ja keskustelijana.”

Tuoreimmat uutiset