lauantai huhtikuu 20. 2024

Suomalaisten sinfoniaorkestereiden viime vuoden ohjelmistoista 16 prosenttia kotimaista nykymusiikkia

Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n ja Suomen Säveltäjät ry:n selvityksestä käy ilmi, että orkesterien viime vuoden ohjelmistoista 16 prosenttia oli suomalaista nykymusiikkia. Kuvassa Helsingin kaupunginorkesteri, joka on Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n jäsen. © Maarit Kytöharju

Suomen Säveltäjät ry ja Suomen Sinfoniaorkesterit ry selvittivät selvittivät suomalaisen nykymusiikin ja elävien säveltäjien osuutta orkestereiden ohjelmistoissa. Pilottiprojektissa selvisi, että vuonna 2021 orkestereiden esittämistä teoksista 16 prosenttia oli kotimaista nykymusiikkia. 

Suomen Sinfoniaorkesterit teki jäsenorkestereilleen kyselyn, jolla kartoitettiin nykymusiikin osuutta vuoden 2021 ohjelmistoista. Selvityksessä nykymusiikki määriteltiin esityshetkellä elävien säveltäjien teoksiksi tai korkeintaan 30 vuotta vanhoiksi teoksiksi. Orkestereiden ohjelmistoja ja konsertteja ei rajattu taidemusiikkiin, vaan tilastossa oli mukana myös viihdekonsertteja, lasten ja nuorten sävellyspajoissa syntyneitä sävellyksiä sekä esimerkiksi hoivalaitoksissa ja kouluissa järjestettyjä suljettuja konsertteja. 

Selvityksen mukaan vuonna 2021 kotimaista nykymusiikkia oli 16 prosenttia orkestereiden ohjelmistoista. Suomalaisia kantaesityksiä ohjelmistoista oli 2,7 prosenttia eli 111 teosta. Kaikkiaan nykymusiikin osuus oli 27 prosenttia. Pelkästään nykymusiikissa naissäveltäjien teosten osuus ohjelmistoista oli 24 prosenttia. Naisten osuus nousi, kun viihde- ja lastenkonsertit otettiin mukaan. Naissäveltäjien osuus kantaesityksistä on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut edelleen miehiä vähäisempää. Keskimäärin 10 prosenttia kaikista kantaesityksistä on ollut naisten säveltämiä.

Taidemusiikin tulevaisuus vaatii yhteistyötä

Projekti toimi pohjana Suomen Säveltäjien ja Suomen Sinfoniaorkestereiden tulevalle yhteistyölle. Tarkoituksena on, että Suomen Sinfoniaorkesterit tilastoi vastaisuudessa nykymusiikin ja elävien säveltäjien osuuden erityisesti sinfonia- ja vastaavissa konserteissa. Vuoropuhelua säveltäjien ja orkestereiden välillä esimerkiksi sävellystilauksiin liittyen pyritään lisäämään.

Suomen Säveltäjien puheenjohtaja Antti Auvinen ja Suomen Sinfoniaorkestereiden edellinen puheenjohtaja Erkki Liikanen korostavat yhdistysten tiedotteessa orkestereiden ja säveltäjien yhteistyön merkitystä sekä uuden musiikin luomista.

Suomen Säveltäjät ry on säveltäjien taiteilijajärjestö, joka edistää suomalaista luovaa säveltaidetta sekä valvoo ja tukee säveltäjien taiteellisia, ammatillisia ja taloudellisia etuja sekä yhteiskunnallista arvostusta. Yhdenvertaisuuskysymykset ovat yhdistykselle keskeisiä, ja sen tavoitteena on vahvistaa elävien säveltäjien asemaa taidemusiikin kentällä.  

Suomen Sinfoniaorkesterit ry edistää ja kehittää maamme sinfonia- ja kamariorkesteritoimintaa sekä valvoo orkestereiden etuja ja oikeuksia. Yhdistys on ainutlaatuinen tilastoija Suomen musiikkikentällä ja toimii tietokeskuksena kaikissa Suomen orkesteriasioissa. 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Tuoreimmat uutiset