Livenä (ja mahdollisesti striiminä) toteutuvia tapahtumia:

Lista perustuu tapahtumien aloituspäivämääriin

Urkuyö ja aaria, Espoo, 3.6.–28.8.

Espoon vanhaan kirkkoon ja Tapiolasaliin sijoittuva festivaali lupaa tarjota laulupainotteisten konserttien lisäksi elokuun lopussa oopperan, Beethovenin Fidelion. Sen ohjaa Erik Söderblom ja johtaa Okko Kamu. Päärooleissa ovat Silja Aalto, Jussi Myllys ja Matti Salminen. Soittamassa on Tapiola Sinfonietta. Kesäkuun konsertit lähetetään striimattuina, mutta heinäkuusta alkaen pyritään tarjoamaan myös live-esityksiä. Esiintyjinä ovat mm. Helsingin barokkiorkesteri ja Kansallisoopperan orkesteri, urkurit Benjamin Alardt, Petur Sakari, Jimi Järvinen, Arttu Selonen ja Aleksanteri Wallius, laulajat Stefan Astakhov, Tuomas Katajala, Waltteri Torikka ja Sami Luttinenhttps://urkuyofestival.fi/

 

Helsingin urkukesä 1.6.–31.8.

Helsingin urkukesä järjestää kesäkuussa päiväkonsertit klo 12 maanantaisin Suomenlinnan kirkossa, tiistaisin Vanhassa kirkossa, keskiviikkoisin ja perjantaisin Tuomiokirkossa ja torstaisin Kallion kirkossa. Heinäkuussa käynnistyvät iltakonserttisarjat sunnuntaisin klo 20 Tuomiokirkossa ja maanantaisin klo 19 Kallion kirkossa. Keskiviikkoillan klo 19 konsertit pidetään heinäkuussa Tuomiokirkon kryptassa ja elokuussa Johanneksenkirkossa. Suomalaisten taiteilijoiden lisäksi kymmenen ulkomaista esiintyjää saapuu Ruotsista, Saksasta, Italiasta, Ranskasta sekä USA:sta.  https://urkukesa.fi 

 

Avantin Suvisoitto, Porvoo 30.6.–4.7.

Suvisoitossa kuullaan itävaltalaisen säveltäjä-laulaja-kapellimestarin HK Gruberin suunnittelema ohjelmakokonaisuus, joka sisältää monipuolisen kattauksen mm. itävaltalaisten postmodernistien teoksia, kotimaisia kantaesityksiä ja muita harvoin kuultuja nykymusiikin helmiä. Gruber itse esiintyy festivaalilla teostensa lisäksi kapellimestarina ja laulusolistina.  www.avantimusic.fi 

 

Helsinki Chamber Music Festival 1.–4.7.

Helsinki Chamber Music Festival tarjoaa Helsingin ydinkeskustassa suomalaista, keskieurooppalaista ja slaavilaista kamarimusiikkia kotimaisten ja ulkomaisten taiteilijoiden esittäminä yhdessä festivaalin taiteellisten johtajien, viulisti Kreeta-Julia Heikkilän ja sellisti Jaani Helanderin, kanssa. Neljän päivän aikana on kuultavissa kahdeksan konserttia, joiden tapahtumapaikkoina ovat mm. Ritarihuone, G18-juhlasali ja Johanneksenkirkko.  www.helsinkichamber.com

 

Janakkalan barokki 2.–4.7.

Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa esiintyvät tshekkiläinen Wranitzky Kapelle -yhtye, ranskalaisurkuri Benjamin Alardt sekä Helsingin barokkiorkesteri Aapo Häkkisen johdolla. Lisäksi Eva Alkula ja Pippa Reid-Forster laittavat kanteleen ja skottilaisen harpun kohtaamaan.  https://janakkalanbarokki.fi

 

Nurmeksen kesäakatemia & konsertit 3.–11.7.

Nurmeksen festivaalin teemana on ajankohtaan sopiva Toivo. Konserteissa esiintyvät mm. urkuri Markku Mäkinen, barokkiviulisti Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch, viulistit Minna Pensola ja Antti Tikkanen, pianisti Tuija Hakkila ja sellisti Robert Cohen. Nykymusiikin osuus on huomattava, säveltäjinä mm. Minna Leinonen, Lotta Wennäkoski, Kaija Saariaho, María Huld Markan Sigfúsdóttir, Cecilia DamströmIlari Laakso, Olli Mustonen, Juhani Nuorvala ja Christopher Fitkinin.  https://nurmesmusicacademy.fi/kesaakatemia/ 

 

Sysmän Suvisoitto 3.–10.7.

Viulisti Elina Vähälä aloittaa Suvisoiton taiteellisena johtajana, ja hän on suunnitellut klassiseen kamarimusiikkiin painottuvan ohjelman, jazzia ja suomalaista uutta musiikkia unohtamatta. Orkesterivieraana on Jaakko Kuusiston johtama Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Muita Päijänteen maisemissa esiintyviä muusikoita ovat mm. Mackenzie Melemed, piano, Anna-Liisa Bezrodny, viulu, Anna-Kreetta Gribajcevic, alttoviulu, Jussi Vähälä ja Jan-Erik Gustafsson, sello, Olli Leppäniemi, klarinetti sekä jazzfonisti Jukka Perko trioineen.  www.suvisoitto.fi

 

Mikkelin musiikkijuhlat 4.–11.7.

Mikkelin musiikkijuhlat lupaa järjestää heinäkuun tapahtumansa siinä laajuudessa, kun rajoitukset antavat myöten. Suomalaisten taiteilijoiden konsertteihin lipunmyynti on jo alkanut, mutta myös Mariinski-teatterin ja Valeri Gergijevin tuloa pidetään ”hyvin mahdollisena”. Heidän konserttiensa 5.–7.9. ohjelma on vielä muuten avoin, mutta Santtu-Matias Rouvalin on määrä johtaa Mariinski-teatterin orkesteria Dvorakin yhdeksännessä sinfoniassa. Muita esiintyjiä ovat Mikkelin kaupunginorkesteri (kantaesityksenä Kalevi Ahon Concertante harmonikalle ja orkesterille), Sitkovetsky-trio sekä Sinfoniaorkesteri Vivo. Kumpaakin orkesteria johtaa Erkki Lasonpalo.  http://www.mikkelinmusiikkijuhlat.fi

 

Musiikin aika, Viitasaari 6.–11.7.

Musiikin ajan konserttien teemana on Timeshift – Muistolaattoja tulevaisuudelle. Ajatuksena on tuoda musiikin avulla esiin se, että elämme murroskohtaa, ja on aika jättää hyvästit edelliselle aikakaudelle. Esiintyjinä ovat mm. suomalaiset Tristero Trio, Uusinta ja Kaaos Ensemble. Kantaesityksiä kamarikonserteissa kuullaan mm. Mioko Yokoyamalta, Kimmo Kuokkalalta ja Minna Leinoselta. Festivaalilla pyörii installaatio Memorial of a Rebellion, jonka tekijöinä ovat Brigitta Muntendorf ja Michael Höppner. Ensemble Extrakte ja Tölöläb esittävät projektin, jossa viisi muusikkoa on Viitasaarella ja viisi Berliinissä, ja he kohtaavat virtuaalisesti.   https://musiikinaika.org

 

Savonlinnan musiikkiakatemia, 4.–28.7.

Vaikka oopperajuhlat peruttiinkin, musiikkiakatemia huolehtii Savonlinnan kesän klassisen musiikin tarjonnasta 30 konsertin sarjallaan mm. tuomiokirkossa, Melartin-salissa, Kerimäen kirkossa ja Kulttuurikellarissa. Esiintyjinä mm. pianisti Ralf Gothóni, mezzosopraano Gala El Hadidi, baritoni Konrad Jarnot, tenori Bryan Lopez Gonzalez, cembalisti Elina Mustonen ja pianisti Paavali Jumppanen.   https://savonlinnamusicacademy.com/konsertit  

 

Pielinen soi, heinäkuu

Pielisen rannoille keskittyvä sarja tarjoaa konsertteja Lieksassa, Vuonislahdessa, Kolilla, Juuassa ja Nurmeksessa.  https://pielinensoi.fi  

 

Kaakon kamarimusiikki 6.–10.7.

Viulisti Jukka Merjanen on taiteellisena johtajana Virolahden tapahtumassa. Ohjelmassa on kamarimusiikkia, Kansallisbaletin tanssijoiden ilta ja Uuno Klamin 120-vuotisjuhlakonsertti. Esiintyjinä ovat mm. Petteri Iivonen ja Janne Malmivaara, viulu, Kirsikka de Lewal Jezierski, alttoviulu, Samuli Peltonen ja Tuomas Ylinen, sello, Tuomas Turriago, piano, ja Erik Rousi, laulu.   www.kaakkofestival.fi

 

Hauhon musiikkiviikot 7.–9.7.

Hauhon musiikkiviikot avaa Rengon kirkossa Briosa-jousikvartetti. Virtuosi di Kuhmon konsertissa Hattulan kirkossa kuullaan mm. Osmo Tapio Räihälän ”Swarm”-teoksen kantaesitys.  https://www.hauhofestival.fi/ 

Hauhon musiikkijuhlat ovat jo pidempään olleet Virtuosi di Kuhmo -orkesterin residenssi. Tässä orkesteri esiintyi 2019 Hattulan kirkossa.

Kuhmon kamarimusiikki 11.–24.7.

Kuhmossa kuullaan 55 konserttia ja kymmeniä koti- ja ulkomaisia muusikoita. Kesän teemana on Beethovenin purkaus. Säveltäjän tuotannosta kuullaan laaja kattaus lauluja, sooloteoksia, kamarimusiikkia ja myös pienemmille kokoonpanoille sovitettuja sinfonioita. Lisäksi kuullaan muuta musiikkia Beethovenin ajalta ja runsaasti muita kamarimusiikin klassikoita. Viime kesän peruuntunutta festivaalia ei epidemiatilanteen vuoksi voida toteuttaa sellaisenaan. Kesälle 2020 suunniteltu teema Illuusion taide siirtyy vuodelle 2022.  https://kuhmofestival.fi 

ellisti Maja Bogdanovićin ja viulisti Daniel Rowlandin duetto Kuhmon kamarimusiikissa. © STEFAN BREMER / KUHMON KAMARIMUSIIKKI

Kemiönsaaren musiikkijuhlat 12.–18.7.

Kemiönsaaren alueen kirkkoihin ja kartanoihin levittäytyvällä festivaalilla esiintyvät taiteellisen johtajan, viulisti Sonja Korkealan lisäksi mm. Zagros-kvartetti, Emilia Hovingin johtama Jyväskylä Sinfonia, Samuli Peltonen, sello, Päivi Severeide, harppu, sopraano Hedvig Paulig, ja Suomalaisen barokkiorkesterin yhtye. Kantaesityksenä kuullaan Jyrki Linjaman kaksi jousikvartettoa.   https://kimitomusicfestival.fi  

 

KesäVirrat soi, 15.–18.7.

Hannu Kiisken johtama tapahtuman huipentaa pianisti Olli Mustosen Beethoven-konsertti, ja ennen sitä esiintyvät mm. Pariisin viulisti Petteri Iivonen, sopraano Mari palo, harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaara sekä Marzi Nyman ja Viitasen Pia.  https://kesavirratsoi.fi  

 

Kaskisten musiikkikesä 15.–18.7.

Tapahtuman taiteellisina johtajina jatkavat sellisti Samuli Peltonen ja pianisti Anna-Mari Peltonen. Keskeinen teema on Beethoven. Pääosa konserteista järjestetään Bladhin talolla. Muusikkovieraina ovat Petteri Iivonen, viulu, Veera Myllyniemi, klarinetti, Remi Moingeon, alttoviulu, Johannes Piirto, piano, Tomas Nuñes, sello, ja Adrian Ibañez-Resjan, viulu.  https://visitkaskinen.fi/fi/kaskisten-musiikkikesa  

 

Sastamala Gregoriana 15.–18.7.

Sastamala Gregoriana on siirtänyt ison Brügge-teemansa ensi vuoteen mutta tarjoaa tänäkin vuonna sarjan konsertteja mm. alueen keskiaikaisissa kirkoissa. Esiintyjinä ovat mm. sopraano Tuuli Lindeberg ja cembalisti Anna-Maaria Oramo, ensemblet Gamuti, Ophelia ja I Dodici sekä vokaaliyhtye Lumous ja Fiotretto ensemble.   www.sastamalagregoriana.fi  

 

Kangasniemen musiikkiviikot 17.–25.7.

Suuri osa Mikko Franckin johtaman Kangasniemen tapahtuman konserteista liittyy laulukursseihin. Myös striimattuina esitetään mm. Otto Mannisen ja Anni Swanin elämää ja tuotantoa käsittelevä konserttikertomus, jossa baritoni Aarne Pelkonen ja kertoja Esko Salminen kohtaavat.  www.kangasniemenmusiikkiviikot.fi  

 

Joroisten musiikkipäivät 23.7.–1.8.

Joroisten musiikkipäivät tuo alueen kirkkoihin ja kartanoihin klassista ja viihteellisempää musiikkia. Esiintyjinä ovat mm. Camilla Nylund ja Helmut Deutsch, Marjukka Tepponen ja Kevin Greenland. Stefan Astakhov ja Kirill Kozlovski, barokkiyhtye Baccanoa sekä kolme tenoria Jere Martikainen, Markus Nykänen ja Petrus Schroderus.  www.joroinenmusicfestival.fi  

 

Lieksan vaskiviikko 23.–30.7.

Vaskiviikon teemana on vanhat vaskisoittimet. Esiintyjinä ovat mm. Euphoria Brass Sextet, argentiinalaisen tangon mestari Henrik Sandås, huilisti-runoilija Johanna Kärkkäinen, cornisti Jaakko Välimäki, pasunisti Peter Steiner ja pianisti/urkuri Constanze Hochwartner.  www.lieksabrass.com  

 

Crusell-viikko 24.–31.7.

40-vuotiaan Crusell-viikon juhlakonsertin esiintyjinä ovat Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri ja kontratenorien tähtiin kuuluva Valer Sabadus. Muu ohjelma rakentuu tuttuun tapaan pitkälle puupuhaltimien varaan, ja klarinetisteille järjestetään kansainvälinen kilpailu. Vierailevista klarinetisteista nimekkäimpiä on Philadelphia Orchestran sooloklarinetisti Ricardo Morales. Festivaalin taiteellisena johtajana on Tapiola Sinfoniettan klarinetin äänenjohtaja Olli Leppäniemi.   https://crusell.fi  

 

Meidän Festivaali 25.–31.7.

Meidän festivaalin 25-vuotisjuhlavuoden teemana on Tuusulanjärvi. Teema käsittää niin taiteilijayhteisön historian ja nykyisyyden kuin vesistön luoman inspiraation. Taiteellinen johto Kamus-kvartetti on kutsunut festivaalille mm. rumpalit Glenn Kotchen, Tony Buckin ja Olavi Louhivuoren, tanssi-ja musiikkitaiteilija Elina Pirisen, kontrabasisti Olivier Thieryn, laulaja-lauluntekijä Lyytin, pianisti Matleena Nymanin, Trio Estin, alttoviulisti Lilli Maijalan, säveltäjä Lauri Porran ja Mimmit-lastenmusiikkiyhtyeen. Tuusulanjärvi- teema näkyy myös kantaesityksissä, joiden säveltäjiä ovat Tytti Arola, Riikka Talvitie ja Lauri Supponen. Kamus itse laajentaa jousikvartetin rajoja taipuessaan niin lyömäsoitinyhtyeeksi kuin tanssiensembleksi, kun tanssitaiteilija Elina Pirinen haastaa jousikvartetin keholliseen ilmaisuun.  www.meidanfestivaali.fi  

 

 

Hailuodon musiikkipäivät 26.7.–1.8.

Hailuodon musiikkipäivillä klassinen soi Vanhassa pappilassa ja folk 29.–30.7. Hailuodon Panimolla. Pääkonsertissa 31.7. Oulunsalo Ensemblea johtaa Jackie Shin, ja solistina on huilisti Sami Junnonen. Roope Mäenpäältä kuullaan 28.7. kantaesitys TEMA-kvartetin esittämänä. Perinteisessä barokkimessussa 1.8. esiintyvät kontratenori Teppo Lampela, Aapo Häkkinen, cembalo, Dimitri Markiev, traverso, sekä Sinikka Ala-Leppilampi ja Silja Lassila, barokkiviulut.   https://hailuodonmusiikkipaivat.fi  

 

Lohtajan kirkkomusiikkijuhlat 28.7.–1.8.

Lohtajan kirkkomusiikkijuhlat muistaa säveltäjä Joonas Kokkosta, jonka syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Hänen teoksiaan kuullaan Lohtajan kirkon juhlamessussa laulaja Esa Ruuttusen ja urkuri Tommi Niskalan esittäminä. Lisäksi konsertoivat Grex Musicus -kuoro, Waltteri Torikka, baritoni, ja Marko Hilpo, piano, sekä Petri Laaksonen, joka esittää omaa musiikkiaan.   https://www.kirkkomusiikkijuhlat.fi  

 

Korsholman musiikkijuhlat 28.7.–4.8.

Korsholman teema Maan laulu kiinnittää huomiota ilmastoon ja luontoon. Otsikko tulee Gustav Mahlerin teoksesta, joka myös kuullaan festivaalilla. Mats Larsson Gothe on säveltäjävieras, jolta on luvassa mm. kamariooppera ja kantaesitys sooloviululle. Myös Sebastian Fagerlundin uusi fagottikvintetto kuullaan. Yhtyevieraina ovat mm. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri ja Signum-kvartetti. Taiteellisen johtajan, viulisti Cecilia Zilliacuksen kutsumia taiteilijoita ovat lisäksi mm. Christina Daletska, sellisti Torleif Thedeen ja klarinetisti Lars Wouters van den Oudenweijer.  www.korsholmmusicfestival.fi  

 

Luosto Soi 29.7.–1.8.

Lapin tunturimaisemissa kuullaan yhdeksän konserttia. Taiteellisena johtajana on viulisti-kapellimestari Aku Sorensen. Ohjelmistoon on valittu teoksia, jotka ovat saaneet inspiraationsa luonnosta tai jotka herättelevät pohtimaan luonnon tilaa ja ilmastonmuutosta. Tilausteoksena on Tanya Tagaqin Sivunittinni. Pääkonsertissa lauantaina 31.7. Ukko-Luoston ulkoilmalavalla Lapin kamariorkesteri esiintyy Tomas Djupsjöbackan johdolla. Solistina on ruotsalainen sopraanosaksofonisti Anders Paulsson, joka soittaa Kalevi Ahon sopraanosaksofonikonserton. Muita vieraita ovat mm. Livia Schweizerin, huilu, Helmi Malmgren, klarinetti, Martin Malmgren, piano, Laura Martin, sello, ja joukko Helsingin kamariorkesterin muusikoita.   https://luostosoi.fi  

 

 

Lemin musiikkijuhlat 28.7.–1.8.

Lemin ohjelmiston avaa Puccinin Toscan esitys. Nimiroolin tulkitsee Eugenia Dushina. Muissa rooleissa nähdään mm. Marika Hölttä, Joska Lehtinen ja festivaalin taiteellinen johtaja Erik Rousi. Esitys toteutetaan ilman kuoroa ja kamariyhtyeen säestyksellä. Muita esiintyjiä ovat pianisti Irina Zahharenkova, viulisti Essi Höglund, pianisti Kirill Kozlovski ja sellisti Martti Rousi.   https://leminmusiikkijuhlat.fi/  

 

Mäntän musiikkijuhlat 2.–7.8.

Mäntän pianistipainotteinen ohjelma alkaa kantaesityksellä, kun Henri Sigfridsson soittaa Avantin kanssa Tapani Länsiön uuden konserton vasemmalle kädelle. Vakiintunutta pianistikaartia konserteissa edustavat Antti Siirala, Janne Oksanen, Andreas Haefliger, Tuija Hakkila, Mackenzie Melemed ja joukko nuoria lupauksia. Yhtenä tähtihetkenä lienee brittitenori Ian Bostridgen ja pianisti Saskia Gioarginin tulkinta Schubertin Die Schöne Müllerin -sarjasta. Tapahtuman taiteellisena johtajana jatkaa sen perustajiin kuuluva Niklas Pokki.   https://mantanmusiikkijuhlat.fi/  

 

Aino Acktén kamarifestivaali 3.8.–2.11.

Kallion kirkossa järjestettävä konserttisarja levittäytyy normaalia laajemmalle, aina marraskuuhun saakka. Elokuussa sarja alkaa VIVIR Flamenco -yhtyeen konsertilla, sitten esittäytyy pianisti Laura Mikkolan, viulisti Linda Lampeniuksen ja sellisti Jaani Helanderin trio. Muita esiintyjiä ovat viulisti Mathieu Garguillo ja pianisti Paavali Jumppanen, Helsinki Baroque & Classic Ensemble sekä baritoni Ville Rusanen ja pianisti Pami Karvonen. Syksyn ohjelmasta lisää seuraavassa Rondossa.  https://acktefestival.fi  

 

Rauma Festivo 3.–7.8.

Viulisti, ohjaaja Siljamari Heikinheimo aloittaa Rauma Festivon taiteellisena johtajana. Festivaali rakentuu teeman Kahdeksan elämännautintoa ja seitsemän kuolemansyntiä ympärille. Omana näyttämötuotantona toteutetaan Kurt Weillin Seitsemän kuolemansyntiä. Pääosaa esittää sopraano Tuuli Takala. Rauman taidemuseossa harpisti, taidemaalari Laura Hynninen maalaa livenä kaksi Caroline Shaw’n (s. 1982) jousikvartettoteosta. Lisäksi nähdään musiikin, tanssin ja runon kohtaamisia Carpe diem -päivässä, kun yllätyskonsertit soivat tasatunnein.   https://raumafestivo.fi  

 

Ulvilan vanhan musiikin viikko 4.–8.8.

Ulvilan keskiaikaisen historian innoittamana Vanhan Musiikin Viikko -tapahtuma keskittyy vanhaan barokkimusiikkiin ja siitä keskiaikaiseen ja renessassimusiikkiin. Konserteissa esiintyvät sekä kurssin opettajat Rif Tokazier, laulu, ja Assi Karttunen, cembalo, että oppilaat.  www.ulvila.fi  

 

BRQ Vantaa 7.–15.8.

Periodisoittimiin keskittyvän festivaalin esiintyjinä ovat mm. Helsingin barokkiorkesterin yhtye, keskiajan musiikin yhtye Amir Céu, Afrikan ja Euroopan musiikkia yhdistelevät luutisti Zak Ozmo ja koran soittaja Tunge Jegde sekä festivaalin oma yhtye.  www.brq.fi  

 

Turun musiikkijuhlat 7.–18.8.

Turun musiikkijuhlat on koronatilanteen vuoksi joutunut siirtämään useita maailmantähtien konserttejaan, ja niitä on useita vuoden 2022 puolella – mm. tammikuussa Franco Fagioli ja toukokuussa Juan Diego Florez. Tarjontaa riittää silti myös tämän vuoden perinteiselle elokuun pääfestivaalille. Sopraano Lise Davidsenin Suomen-debyytti on tapaus. Hän esittää Griegin lauluja pianisti Leif Ove Andsnesin kanssa. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri esittää Peteris Vasksin musiikkia, ja Olavi Uusivirta muusikoineen esittää uutta tuotantoaan.   www.turunmusiikkijuhlat.fi  

 

Katrina Kamarimusiikki, Ahvenanmaa 10.–14.8.

Ahvenanmaan itsehallinto täyttää 100 vuotta, ja se kuuluu myös Katrina-festivaalilla. Ohjelmassa on musiikkia niin Ahvenmaalta kuin muiltakin itsehallintoalueilta, kuten Färsaarilta, Kataloniasta, Baskimaasta ja Skotlannista sekä Ahvenanmaan sopimusta edeltävältä ja sen jälkeiseltä ajalta niistä maista, joita kysymys kosketti eniten: Ruotsista, Suomesta ja Venäjältä. Taiteellisena johtajana jatkaa ruotsalaisviulisti Cecilia Zilliacus. Esiintymässä ovat lisäksi mm. Kati Raitinen, sello, Cuarteto Quiroga, Carl Nielsen-kvintetti ja Jenny Carlstedt, mezzosopraano.   http://www.katrina.ax  

 

Oulunsalo soi, 11.–15.8.

Oulunsalo soi muistaa Oulun suurta poikaa Leevi Madetojaa niin säveltäjän kamarimusiikilla kuin kuorolaululla. Oulun keskustan eri kohteet tulevat tutuiksi kamarimusiikkisafarilla, ja 251-vuotias Beethoven saa oman konserttinsa. Taiteellinen johtaja Kreeta-Maria Kentala luovuttaa valtikan Mika Rännälille, jonka taiteilijapersoonaa valotetaan omassa konsertissa.   https://www.oulunsalosoi.fi  

 

Meri ja musiikki 13.–22.8.

Inkoon kirkkoon keskittyvän konserttisarjan teemana on Rituaali, ja konserttien otsikkoina ovat mm. Uhri, Anteeksianto, Hyvitys ja Ylistyslaulu. Taiteellisena johtajana on viulisti Jan Söderblomjoka on koonnut ympärilleen suomalaisten muusikoiden parhaimmistoa.  www.musikvidhavet.fi  

 

Heinäveden musiikkipäivät 19.–22.8.

Heinäveden musiikkipäivien residenssiorkesterina on Helsinki Sinfonietta. Sen konsertteja johtavat juhlien taiteellinen johtaja Erkki Lasonpalo sekä Santtu-Matias Rouvali. Ohjelmassa myös kamarikonsertteja sekä perinteeseen kuuluva Valamon luostarin konsertti.  https://heinavesimusic.fi  

 

Helsingin juhlaviikot 19.8.–5.9.

Helsingin kaupunginorkesteri esiintyy juhlaviikoilla kahdessa konsertissa. Toisessa solistina on sopraano Nina Stemme, toisessa kuullaan John Adamsin David Bowielle kumartava Heroes Symphony. Suurta orkesterivierasta ei juhlille saatu, mutta sen sijaan niistä saadaan pienempiä yhtyeitä. Philharmonix-kokoonpanossa soittaa sekä Wienin että Berliinin filharmonikkojen ja Camerata RCO:ssa Amsterdamin Kuninkaallisen Concertgebouw’n muusikoita. Oman resitaalinsa saa islantilainen pianisti Vikingur Ólafsson. Uusi klassisen musiikin ulkoilmafestivaali levittäytyy Tokoinrantaan. Pariin kertaan siirtynyt Kaija Saariahon Simonen kärsimykset -oratorion näyttämöesitys kuullaan vihdoin Musiikkitalossa.  www.helsinkifestival.fi

Harri Kuusisaari

Edellinen artikkeliPeruuttaneita tai nettiin siirtyneitä tapahtumia:
Seuraava artikkeliVapaat oopperat saavat oman festivaalin