Tampere Jazz Happeningissa soivat sukupolvet ja tyylilajit

Vibrafonisti, säveltäjä Mulatu Atstake on Tampere Jazz Happeningin jazzkonkariosastoon kuuluvia esiintyjiä. Atstake yhtyeineen esiintyy Klubilla lauantaina 5.11. © Mulatu Atstake

Tampere Jazz Happening kokoaa yhteen nykyjazzin nimet kotimaasta ja kansainväliseltä kentältä. Vuodesta 1982 järjestettyä festivaalia vietetään Tullikamarin Klubilla ja Pakkahuoneella sekä Telakalla torstaista sunnuntaihin 3.-6. marraskuuta. Ulkomaisia ja kotimaisia esiintyjiä on yhteensä yli 20. Perjantai-iltana Pakkahuoneella jaetaan Suomen Jazzliiton arvostettu Yrjö-palkinto. Vuodesta 1990 alkaen festivaalia on tuottanut Tampereen Musiikkijuhlat, joka on osa Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikköä.

Tämän vuoden ohjelmistossa soittavat jazzin eri sukupolvet ja soivat eri tyylilajit. Pitkään vaikuttaneita muusikkoja ovat ethio-jazzin luojaksi mainittu vibrafonisti ja säveltäjä Mulatu Astatke sekä, huilisti Juhani ”Junnu” Aaltonen, joka kohtaa perjantai-iltana Telakan avajaiskonsertissa suomalaisen Plop-trion. Telakalla esiintyy kahtena iltana kuusi suomalaista kokoonpanoa, muun muassa ensilevyllään yllättäneen kitaristi Varre Vartiaisen Almost Standards.

Tapahtuman painopiste on uusissa yhtyeissä, joista osa esiintyy Suomessa ensimmäistä kertaa, kuten muun muassa Emmeluth’s Amoeba ja Moskus, jotka esiintyvät torstaina 3.11. Klubin ilmaisessa Spotlight on Norway -avajaisillassa. Myös Pakkahuoneen konsertit lauantaina 5.11. avaava Mette Rasmussen Trio North ja sunnuntaina 6.11. avaava ranskalaissuomalainen GRIO ovat ensikertalaisia.

Lucia Cadotschin (kuvassa) ja Wanja Slavinin perustama LIUN + The Science Fiction Band esiintyy perjantaina Pakkahuoneella © Dovile Sermokas.

Perjantai-iltana UMO Helsinki Jazz Orchestra esittää tanskalaisen rumpalin Stefan Pasborgin teoksen Ritual Dances, joka pohjautuu Igor Stravinskyn balettimusiikkiin. Pakkahuoneella kuullaan uutta musiikkia myös sveitsiläisen laulajan Lucia Cadotschin ja saksalaisen saksofonistin Wanja Slavinin perustama LIUN + The Science Fiction Bandilta. Pakkahuoneen perjantaina kuullaan myös brittiläistä, ylistettyä saksofonistia Nubya Garciaa yhtyeineen. 

Nubya Garcia on brittijazzin nouseva saksofonistitähti, jota kuullaan Pakkahuoneella perjantaina. © Adama Jalloh

Pakkahuoneen lauantai-illlassa kuullaan Ramón Valle Quintetia, Theo Croker ”Love Quantumia” ja yhtyeineen pianisti Seppo Kantosta, jonka säveltämä, lauantai-iltana Pakkahuoneella kantaesitettevä Bias on Tampere Jazz Happeningin tilausteos. Sunnuntaina tulkitaan Coltraneja: saksofonisti John Coltranea Isaiah Collier & The Chosen Few:n sävelin ja pianisti ja harpisti Alice Coltranea yhdysvaltalaisen rumpalin Hamid Draken kokoonpanon voimin. 

Koko tapahtuman ohjelman näet täältä: Tampere Jazz Happening

Muuta luettavaa Rondossa

Musiikkiuutisia: Muutoksia orkesterien johdossa, Sibelius-palkinto Saundersille

Aapo Häkkinen jättää HeBon johtajuuden Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen jättää tehtävänsä tämän vuoden lopussa. Häkkinen on johtanut orkesteria vuodesta 2003, ja hänen johdollaan HeBo...

Vantaalla päätetään taiteen perusopetuksen tulevaisuudesta

Taiteen perusopetuksen toimijat ravistelevat kuntapäättäjiä hereille: lasten harrastusmahdollisuuksista säästäminen tulee kalliiksi.   V antaan kaupunginhallitus päätti 10. elokuuta 2026 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on jo vuodesta 2024...

Seela Sella on poissa

  Useat mediat ovat STT:n tiedotteeseen perustuen uutisoineet tänään näyttelijä Seela Sellan menehtyneen 89-vuotiaana. Keväällä Seela Sella kertoi sairastavansa nielusyöpää. Hoitojen päätyttyä hän palasi vielä...

Kahdeksasluokkalaisille suunnattu Taidetestaajat saa jatkoa

Valtioneuvosto ilmoitti 1. syyskuuta budjettiriihensä tiedotustilaisuudessa, että Taidetestaajat saavat 3,5 miljoonan euron määrärahan lukuvuodelle 2027–2028. Vuonna 2017 käynnistynyt, koko maan kattava Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma vie joka...

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...