Unohtunut muttei kadonnut

Kalevala-ooppera Turkuun

Turun filharmoninen orkesteri ja Turun musiikkijuhlat liittävät Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan maailman kantaesityksen Kalevala-aiheisesta oopperasta. Turun Logomossa soi 28. helmikuuta 2017 alkaen kuusi kertaa Karl Müller-Berghausin (1829–1907) säveltämä Die Kalewainen in Pochjola.

Vuonna 1890 valmistuneen, nelinäytöksisen ja maailman ensimmäisen Kalevala-aiheisen oopperan ohjaa Tiina Puumalainen. Musiikin johdosta vastaa Leif Segerstam. Päärooleissa laulavat tenori Christian Juslin, sopraano Johanna Rusanen-Kartano ja baritoni Tommi Hakala. Suurhankkeen muita laulajia selviää lisää kevään aikana.

Säveltäjä Müller-Berghaus toimi Turun soitannollisen seuran kapellimestarina vuosina 1888–1895. Teoksesta soitettiin sen valmistumisvuonna vain toinen näytös konserttiversiona. Ensi-illan piti olla Hampurissa, mutta tuon ajan koleraepidemia sotki suunnitelmat. Teoksen partituuri on ollut mm. Turun Sibelius-museon arkistossa ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjastossa, eli tutkijoiden saavutettavissa se on ollut. Oopperaa on laajemmin tutkinut mm. Elke Albrecht. Se ei ole siis ollut kadoksissa mutta unohduksissa kylläkin.

Edellinen artikkeliKreikan ahdinko kääntyi voitoksi
Seuraava artikkeliRSO nappasi Emman