Uusi festivaali Kauniaisissa

kallweit-1024x1024
George Kallweit johtaa Kauniaisen uutta tapahtumaa.


Rakkaus erilaisine kohteineen on teemana ensi kertaa järjestettävällä Encanto-festivaalilla Kauniaisissa 15.–17.4. Se kostuu kymmenestä tapahtumasta, jotka ulottuvat myös musiikkiteatteriin ja vaelluskonsertteihin. Tällä kertaa painopiste on barokkimusiikilla tarinankerronnalla höystettynä sekä monitaiteellisuudella.

Festivaalin taiteellisena johtajana on saksalaisen barokkiviulisti Georg Kallweit. Hänen lisäkseen mukana ovat esimerkiksi berliiniläinen Urban Strings -musiikkiteatteriryhmä ja Leipzigin Tuomaskuoron jäsenten muodostaman Thios Omilos -lauluyhtye.

Tämän vuoden rakkausaiheista festivaalia jatkavat teemat ovat riita ja sovinto vuonna 2017 sekä kauneus ja melankolia vuonna 2018.

Encanto Music toteuttaa myös eri taiteenlajeja yhdistäviä taidesalonkeja Linnunlaulun alueen historiallisissa huviloissa, joissa järjestettiin taidesalonkeja jo 1900-luvun alussa. Taidesalonki Villa Kivessä 13.4. Encanto House Bandin, Roman Schatzin ja Liisi Huhtalan voimin toimii samalla festivaalin alkusoittona.

www.encanto.fi/festival

Edellinen artikkeliTasa-arvoa taiteella ja taiteessa
Seuraava artikkeliPärt kohtaa renessanssin