Verdin Requiem Hämeenlinnassa

Musiikkia linnassa juhlii 30-vuotista taivaltaan

Kanttori Heikki Seppänen tuo suurteoksia Hämeenlinnan musiikkiyleisölle. Verdin Requiem soi Hämeenlinnan kirkossa 2. marraskuuta. © Anja Kuoppa

 

Verdin Requiem soi Hämeenlinnan kirkossa 2. marraskuuta Salon, Hämeenlinnan ja Hyvinkään yhteisenä tuotantona. Hankkeen primus motor on kapellimestari Heikki Seppänen.

 

Kyllä sota yhtäkin miestä kaipaa – näin voisi sanoa, kun katselee Hämeenlinnan musiikkielämän piristymistä urkuri ja kapellimestari Heikki Seppäsen saavuttua kanttoriksi seurakuntaan. Hän on 2017 alkaen myös 30-vuotisjuhliaan viettävän Musiikkia linnassa -festivaalin puheenjohtaja.

Musiikkia linnassa -tapahtuman teemana on tänä syksynä ’Ihmisen ääni’. Festivaalilla on renessanssi- ja barokkihistoria, ja se on maan vanhin yhtäjaksoisesti toiminut vanhan musiikin juhla”, Seppänen toteaa.

Musiikkia linnassa syntyi, kun pianotaiteilija Tuija Hakkila sai 1989 Hämeen linna -toimikunnalta tehtäväkseen perustaa juuri peruskorjattuun keskiaikaiseen linnaan uuden musiikkitapahtuman. Mukana ovat olleet tiiviisti myös Hakkilan aviomies, huilisti Mika Helasvuo ja säveltäjä Jarmo Sermilä.

Järjestelyissä ovat auttaneet monet hämeenlinnalaiset kuten Jaakko Tiainen, Matti Niikkula, Maija Paavilainen, Kerttu Loukojärvi, Liisa Hakkila ja Pirjo Poutanen, joka on usein myös leiponut yleisölle pizzaa ja piirakoita.

”Vanha musiikki on ja pysyy osana Musiikkia linnassa -tapahtumaa. Katsoin kuitenkin, että sisältöä voi laajentaa myöhempiin suurteoksiin, kun oman työni myötä festivaalin kosketuspinta seurakuntaan ja kirkkoon on aiempaa vahvempi”, Seppänen kertoo.

 

Hyvinkään orkesteri kasvaa Verdin mittoihin

Verdin Requiem on iso yhteistuotanto, jossa kuoro-osuuksista vastaavat Hämeenlinnan kamarikuoro ja Vox Saloensis Salosta. Kuoroissa on paljon ammattilaisia kuten kanttoreita ja musiikinopettajia. Solisteina ovat sopraano Kaisa Takkula, mezzo Minna Koskikunnas, tenori Mati Turi ja basso Jari Parviainen.

Orkesteri saapuu puolestaan Hyvinkäältä. Intendentti Charlotta Kivistö kertoo, että Requiemiin lähdetään isolla porukalla – trumpetteja on kahdeksan ja fagotteja neljä. Orkesterin kaikki muusikot ovat free lancereita, eli Hyvinkään orkesterin kokoonpano rakennetaan aina tuotannon vaatimusten mukaisesti.

Uli Kontu-Korhonen esiintyy 21. marraskuuta Duo Medieval -yhtyeen konsertissa Hämeenlinnan kuninkaansalissa. © Seilo Ristimäki

Seppäsellä on kokemusta myös vanhan musiikin tapahtuman järjestämisestä, toimihan hän Turun vuosinaan Turun linnan Yösoittojen toteuttajana 1993-2002.

”Hämeen linnassa paras sali on Kuninkaansali. Varsin kaikuisana se toimii parhaiten duojen, triojen ja kvartettien esiintymispaikkana”, Seppänen kertoo.

Verdin ääni -konsertin jälkeen festivaali jatkuu 21. marraskuuta Duo Medieval -yhtyeen konsertilla Keskiajan ääni. Siinä laulavat ja soittavat harppua, huiluja ja dulcimeria Anni Koskinen ja Uli Kontu-Korhonen.

Bachin ääni -konsertti 18. joulukuuta on osa Bach 333 -sarjaa. Hämeenlinnan kirkossa kuullaan Bachin jouluoratorion kantaatit I-III. Suomalaista barokkiorkesteria johtaa Heikki Seppänen, ja solisteina laulavat sopraano Sonja Saarikko, altto Teppo Lampela, tenori Hannu Lehtikangas ja basso Juha-Pekka Mitjonen.

Suomalainen barokkiorkesteri on osa kokoonpanoa, joka esittää Bachin jouluoratorion kantaatit I–III Hämeenlinnan kirkossa 18. joulukuuta. © Jaakko Paarvala

Kantaatit IV –VI kuullaan loppiaisena 6. tammikuuta. Orkesterina on Helsingin barokkiorkesteri, ja solisteihin lukeutuu muun muassa tenori Tuomas Katajala.

Matti Tuomisto

Edellinen artikkeliPartituureja pilvessä
Seuraava artikkeliNaisen ääni kantaa – kansanmusiikkia ja feminismiä