”Toivoisin vähemmän asenteellista lukutaitoa”

Kalevi Aho. Kuva: Tatu Tamminen.
Kalevi Aho. Kuva: Tatu Tamminen.

Säveltäjä Kalevi Aho on kirjoittanut Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n sivuille vastineen päätoimittaja Ulla Appelsinin kirjoitukseen. Kirjoituksessaan Ilta-Sanomien päätoimittaja Appelsin kritisoi Ahoa väkivallan lietsonnasta.

Tapahtuneen taustalla on Ahon Helsingin Sanomille antama haastattelu, jossa säveltäjä kommentoi pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan alasajon johtavan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvuun ja näköalattomuuteen. Ahon mukaan tämä voi purkautua levottomuuksina ja väkivaltana, ennen pitkää myös poliitikkoja ja yhteiskunnallisia päättäjiä kohtaan.

Ulla Appelsin. Kuva: Tuomas Selänne
Ulla Appelsin. Kuva: Tuomas Selänne

Kommentissaan Appelsin kirjoittaa Ahon lausunnon olevan paitsi tyrmistyttävä, myös vaarallinen. Hänen mukaansa ”sivistynyt ihminen ymmärtää rauhan arvon”, eikä ”siten koskaan sorru lietsomaan poliittista väkivaltaa.”

Ahon kaltaisilta oppineilta, jos keiltä, odottaisi kommentteja, joissa kaikkinainen poliittinen väkivalta tuomitaan jo etukäteen jyrkästi – sen sijaan, että sitä kohtaan osoitetaan ymmärrystä”, Appelsin kommentoi.

Vastineessaan Aho vetoaa Sisäministeriön ja Puolustusministeriön aiheesta tekemään selvitykseen ja kirjoittaa, että hän halusi haastattelussa varoittaa, miten ”pinnanalainen tyytymättömyys saattaa pian löytää maassamme entistä vaarallisempia purkautumisteitä.”

En ymmärrä mitä väkivaltaan yllyttämistä tämän seikan toteaminen on”, Aho toteaa. ”Toivoisin Ilta-Sanomien päätoimittajalta parempaa ja vähemmän asenteellista sisälukutaitoa.”

Kalevi Aho otti aiemmin Turun orkesteripäivillä tiukasti kantaa hallituksen vero- ja leikkauspolitiikkaan. Ahon paljon mediahuomiota saanut puhe poiki näin myös aiemmin mainitun Helsingin Sanomien haastattelun.

 

 

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...