sunnuntai huhtikuu 14. 2024

Uusvanha versio Sibeliuksen Kareliasta • Mirjam Helin -laulukilpailulle uusi johtaja • Syyskamari Kokkolassa

Jean Sibelius Karelia-musiikin säveltämisen aikoihin.

Jean Sibeliuksen vuonna 1894 uudistama ja ennestään tuntematon versio Karelia-sarjasta ja Karelia-alkusoitosta pääsee ensi kerran esiin Helsingin juhlaviikoilla. Kapellimestari Tuomas Hannikainen tunnisti partituurin Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmista keväällä, ja hän johtaa sen Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa 26.8. Hannikaisen mukaan nuotti on huolellisesti viimeistelty ja eroaa merkittävästi tähän asti tunnetusta Karelia-alkusoitosta ja -sarjasta: polyfonia on rikkaampaa, detaljit tarkempia, instrumentaatio täyteläisempää, tempot vaihtelevampia ja artikulaatiot elävämpiä. Alkusoittoon on lisätty myös aivan uusia tahteja. Nuotti päätyi Kansalliskirjastoon Yleisradion tekemän käsikirjoituslahjoituksen mukana vuonna 2010, mutta sen todellista sisältöä ei ole aiemmin huomattu.

Päivi Loponen-Kyrönseppä © Jussi Aalto

Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun kilpailupäälliköksi on nimitetty musiikin maisteri Päivi Loponen-Kyrönseppä. Hän siirtyy uuteen tehtävään Savoy-teatterin johtajan paikalta. Sitä ennen Loponen-Kyrönseppä on työskennellyt mm. Vantaan viihdeorkesterin toiminnanjohtajana. Hän on myös diplomilaulaja ja yksi Ooppera Skaalan perustajäsenistä. Yhdeksäs Mirjam Helin -laulukilpailu järjestetään Helsingissä 3.–12.6.2024. Kilpailu järjestetään jatkossa kolmen vuoden välein. Samalla luovutaan erillisistä naisten ja miesten sarjoista. Tuomariston puheenjohtajana on Soile Isokoski

Kokkolan SyysKamari -festivaali tuo 16.–19. elokuuta kuultaville laajan skaalan kamarimusiikkia nuoren polven muusikoiden soittamana. Tapahtuman ideoijina ovat kaksi kokkolalaislähtöistä muusikkoa, sellisti Altto Tunkkari ja kontrabasisti Pauli Pappinen. Festivaali sai alkunsa kuusi vuotta sitten lähinnä parivaljakon opiskelijakavereiden voimin, mutta nyt he ovat siirtyneet työelämään. Mukana ovat mm. viulistit Tami Pohjola, Otto Antikainen, Joonas Pekonen ja Siiri Alanko, alttoviulistit Saara Kurki ja Aino Oksanen, sellistit Greta Ernesaks ja Joanna Hanhikoski, oboisti Ukko Pietilä, klarinetisti Klaara Vasara ja pianisti Ossi Tanner. Konsertteja on Keski-Pohjanmaan Konservatoriolla sekä Wanhalla Tullipakkahuoneella.

Tuoreimmat uutiset