Jousikvartettoa on pidetty perinteisesti intiimien tunteiden ja sisäisten mietteiden taiteena. Kvartetot ovat monissa tapauksissa – kuten Mozartilla, Haydnilla, Beethovenilla, Schubertilla, Bartokilla ja Shostakovitshilla – edustaneet säveltäjiensä syvällisimpiä saavutuksia. Suomalaisille lähtökohta on usein ollut Jean Sibeliuksen ainoana elinaikanaan julkaisema jousikvartetto, ”Voces intimae”, ”Sisäisiä ääniä”.
Jouni Kaipaisen innoittajana olivat Bartokin kuusi jousikvartettoa, joita hän nuoruudessaan kuunteli yhden päivässä. Kaipaisen seitsemännessa ja viimeisessä jousikvartetossa taustana ovat Volter Kilven esikoisromaanissaan Batsheba (1900) kuvaamat intohimot, joiden musiikilliseksi kummiksi voisi ajatella myös Janacekia. Teos oli Kustavin Volter Kilpi -tapahtuman tilaus ja Kaipainen kuvaa yksiosaisen teoksen etenemistä: ”Yötunnelman jälkeen Batsheba ilmestyy. Kuumuus alkaa tiivistyä, seuraa rakkauskohtaus, Urian murhauttaminen – ja Batsheba katoaa.”
Jukka Tiensuun Rack syntyi vuonna 2008 maineikkaalle Arditti-kvartetille Oslon Ultima-festivaaleille. Tiensuu tuntuu etsineen 12-minuuttiseen teokseen mahdollisimman monia tapoja käsitellä jousikvartettia, luoda neljän soittimen yhdistelmästä erilaisia tekstuureja, värejä ja karaktereja. Tiiviiseen pakettiin mahtuu sahaavaa ekspressiivisyyttä, leikittelevää huumoria, taivaallisia harmonioita ja finaalina päättäväinen marssi, joka ei taida arvata, minne matka vie.
Esa-Pekka Salosen sävellykset ovat painottuneet suurten orkesterien näytöksiin, mutta jousikvartetossaan Homunculus (2007) hän tuntuu esittävän, että maasta se pienikin ponnistaa. 1600-luvun spermistien idea siitä, että kohtuun päätynyt siittiö onkin kokonainen mikroskooppisen pieni ihminen, on musiikillisesti toimiva ajatus sävellyksen kasvamisesta yhdestä idusta. Lisääntymisopissa ajatus on sittemmin reputettu, mutta Salosen ajattelutavalle on tyypillistä löytää hyvää ja käyttökelpoista myös muiden hylkäämistä ideoista.
Kaija Saariaho sävelsi Nymphean vuonna 1987 Kronos-kvartetille ja elektroniikalle, jonka käyttöä hän esitteli: ”Koko harmonisen maailman perustana ovat rikkaat selloäänet, joita olen analysoinut koneella ja käyttänyt näin paljastuneita rakenteita pohjana harmonian rakentamiseen. Rytmisten ja melodisten transformaatioiden lähtömateriaalina ovat koneellisesti lasketut prosessit, joissa musiikilliset aiheet vähittäisesti, yhä uudelleen toistuen muuttavat luonnettaan.”
Saariahon Nymphea jatkaa omalla tavallaan jousikvarteton intiimiä, ‘sisäisiin ääniin’ painautuvaa historiaa. Raukea hedonismi törmää yhä uudelleen leikkaaviin aggressioihin, ja viimein ne tuntuvat lävistävän toisensa. Kappaleen loppu tuntuu uppoavan syvälle pinnan alle, unohduksen pohjalle. Arseni Tarkovskin säkeet kuuluvat lopussa kuiskutteluna: “Kesä on mennyt. Ehkei sitä ollutkaan. Auringossa on lämmintä. Mutta se ei riitä.”
Vuonna 2002 perustetussa Kamus-kvartetissa soittavat Terhi Paldanius, Jukka Untamala, Jussi Tuhkanen ja Petja Kainulainen. 15-vuotias yhtye on jo kvartettisoiton veteraani ja saavuttanut palkintoja Alba-yhtiölle tekemillään levyillä. Suomessa Kamus on vienyt konsertteja harvinaisiin paikkoihin mm. Teema@Helsinki-konserttisarjallaan, mutta nyt myös kansainvälinen ura on lähtenyt nousukiitoon.
Antti Häyrynen
