Oskar Merikannon (1868–1924) yksinlauluja on joskus erehdytty pitämään kansanlauluina, mutta ainakin yhtenäiskulttuurin kultaisina vuosina niitä saattoi luonnehtia kansan lauluiksi. Kun Sibelius keskittyi yksinlauluissaan ruotsinkielisiin runoihin, Merikannosta tuli 1890-luvulta lähtien suomalaisen meloksen suunnannäyttäjä ja uuden suomenkielisen lyriikan säveltäjä. Merikannon laulujen menestyksen salaisuus on arkkityyppisissä tunnelmissa, joihin suomalaiskuulijat vuosikymmenien ajan samastuivat.

Merikanto oli erinomainen pianisti ja oopperakapellimestari, joka pisti laulajansa hehkumaan italialaisen oopperan paatoksella. Kappaleet syntyivät aikana, jolloin Suomen oopperataivaalle syttyivät ensimmäiset kansainvälisen tason tähdet, ja laulujen ääniala ja tekniset vaatimukset edellyttivät ammattitaitoista esittäjää. Merikannosta tuli ”Suomen kotien” säveltäjä, jonka laulut olivat yhteistä omaisuutta kuin myöhemmin Toivo Kärjen tai Juice Leskisen musiikki.

Merikannon nautinnollisiin melodiakaarroksiin puettu ihanteikas elämänusko voi nykyisin tuntua lapsekkaalta, mutta aikanaan se kuvasti nousevan kansakunnan optimismia. Mutta myös puute ja kurjuus on huomioitu. Siitä kertoo esimerkiksi Pai, pai, paitaressu (Mustakallio), jota on joskus oikeasti luultu kansanmusiikiksi, mutta jota entisaikain laulajatähdet käsittelivät suurella paatoksella.

Onnettomassa tällaista tulkintaa tukee Kaarlo Kramsun jylhä runo, kun taas Reppurin laulussa (Larin-Kyösti) karjalaisen maankiertäjän matkaa keventää hevoseton huolettomuus. Itkevä huilu vahvistaa, että vaeltavan taiteilijan hahmossa oli myös Larin-Kyöstin ja ehkä Merikannonkin omakuvan piirteitä. Monet mummoja muistavat tai lapsuuteen viittaavat kappaleet kertovat, että Merikannon myötätunto ulottui taidemusiikissa harvemmin tavattaviin kansanosiin.

Kansallisromantiikan keskeistä aiheistoa olivat vertauskuvalliset luontokuvat. Kevätlinnulle etelässä (J. H. Erkko) muistuttaa mollisävyin pohjoisen kesän lyhyydestä ja elon ankarista ehdoista. Kullan murunen (J. H. Erkko), Suvi-illan vieno tuuli (Eino Leino) ja Metsäkyyhkyset (Ilta Koskimies) maalaavat kesäidylliä, joka on piirtynyt suomalaisten lomanviettäjien alitajuntaan luonnon, lemmen ja ohimenevän kesäsesongin kolmiyhteydeksi.

Oopperasäveltäjä Merikanto ylsi lauluissaan myös suureen draamaan. Tällainen monumentaalisuus hallitsee Laatokkaa (Uotinen). Siinä alun yksinäisestä harhailusta ja vellovista luontokuvista kohoaa majesteetillinen kansallishymni, jossa nouseva leijona karjahtelee – kenties tulevaan valtiomuotoon liittyen – kuningasunelmiaan. Myös J. H. Erkon runoon sävelletyllä Merellä kuohuva aallokko rinnastuu alussa ihmisen ajatuksiin, ja lopun melodraama yhdistää luonnon armottomuuden ja vaiettujen tunteiden murhenäytelmän.

Monet kristillisyydestä kertovat laulut ovat muistoja yhtenäiskulttuurista, jossa lapset lauloivat virsiä kotona, koulussa ja kirkossa. Merikanto oli kokenut kirkkomuusikko ja Johanneksen kirkon urkuri, joka otti laulussaan Oi muistatko vielä sen virren melodian pohjaksi koraalin Sun haltuus rakas Isäni.

Emil von Knapen runoon sävelletty Elämälle julistaa optimismia ja uudistumishalua, jolle kuolema on vain “täyttymys elämän tään”. Asenne on nöyrempi taipaleen toisessa päässä, Laulajana taivaan porteilla (Pohjanpää). Vaikka Merikannon laulut eivät peitelleet elämän vastuksia tai suruja, niistä syntyy kuva menneestä viattomuuden ajasta. Laulut kertovat idylleistä ja onnenhetkistä, jotka vaatimattomuudessaan ovat todentuntuisia. Ne tarvitsevat silti Waltteri Torikan ja Marko Hilpon kaltaiset karismaattiset esittäjät, joilla taidon ja voimavarojen lisäksi on kyky koskettaa kuulijan sydäntä.

Antti Häyrynen

RDO 223 Levyn ohjelma

Songs by Oskar Merikanto

Waltteri Torikka, Laulu (baritooni)
Marko Hilpo, Piano

ODE 1441-2 | EAN / UPC Code: 0761195144121 | 2024 © MAREK SABOGAL

Oskar Merikanto (1868–1924)

1. Pai, pai paitaressu, Op. 2 No. 1 2:17

2. Itkevä huilu, Op. 52 No. 4 2:27

3. Illansuussa, Op. 69 No. 2 2:19

4. Soi vienosti murheeni soitto, Op. 36 No. 3 2:02

5. Hyvästi!, Op. 87 No. 3 1:24

6. Metsäkyyhkyset, Op. 47 No. 1 2:36

7. Kuin hiipuva hiillos tummentuu, Op. 47 No. 2 1:28

8. Vanha mummo, Op. 2 No. 2 2:26

9. Onneton, Op. 2 No. 3 3:12

10. Kevätlinnuille etelässä, Op. 11 No. 1 1:38

11. Merellä, Op. 47 No. 4 4:05

Kolme laulua, Op. 110 5:42

12. Yö 1:54

13. Syyslaulu 2:05

14. Mummo (Nana) 1:43

15. Elämälle!, Op. 93 No. 4 2:20

16. Rukous (Ave Maria), Op. 40 No. 2 2:35

17. Laulaja taivaan portilla, Op. 74 No. 2 1:27

18. Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot, Op. 74 No. 3 3:51

19. Hyvää yötä, Op. 75 No. 1 2:28

20. Suvi-illan vieno tuuli, Op. 87 No. 2 1:50

21. Laatokka, Op. 83 No. 1 3:12

22. Reppurin laulu, Op. 14 No. 10 2:50

23. Balladi, Op. 69 No. 4 2:39

24. Nocturne (n. 1906) 2:22

25. Marjatan kehtolaulu (1921) 1:38

26. Aurinko laski, Op. 113 No. 1 2:52

27. Iltakellot, Op. 106 No. 1 2:21

28. Oi, muistatko vielä sen virren, Op. 52 No. 3 3:33

29. Kullan murunen, Op. 20 No. 1 1:36

Kokonaiskesto [72:17]