Uuno Klami -sävellyskilpailun voittajat on valittu

10-14-vuotiaiden sarjan sijoittuneet vasemmalta: Justiina Syrjänen, Samuel Ahonen ja Siiri Koivunen. © Petri Hurme / Vinkeä Design Oy

IV Lasten ja nuorten Uuno Klami -sävellyskilpailu on ratkennut. Tulosten julkistaminen ja palkintojenjako tapahtui Kouvolassa, Kuusankoskitalolla torstaina 10.11. pidetyn toisen finaalikonsertin jälkeen. Tuomaristoon kuuluivat Atso Almila (puheenjohtaja), Markus Fagerudd, Minna Leinonen, Riikka Talvitie ja Sauli Zinovjev.

10-14 vuotiaiden sarjassa ensimmäiselle sijalle sijoittui tamperelainen Samuel Ahonen teoksellaan Saame, toiselle sijalle haminalainen Justiina Syrjänen teoksellaan Consertino h-molli n.02, osa1: Hetki ja kolmannelle sijalle helsinkiläinen Siiri Koivula teoksellaan Koralliriutta. Lisäksi tunnustuspalkinnot jaettiin kangasalalaiselle Niilo Halmiselle teoksellaan Harmonies jousiorkesterille ja sooloviululle ja järvenpääläiselle Vilho Perttilälle sävellyksellään Pikkuinen päräytys päivän päätteeksi. 

15-19-vuotiaiden sarjan sijoittuneet vasemmalta: Sofia Kiviniemi, Gabriel Kivivuori ja Sointu Aalto © Petri Hurme / Vinkeä Design Oy

15–19-vuotiaiden sarjan ensimmäiselle sijalle nousi joensuulainen Gabriel Kivivuori Sereno sävellyksellään La pajara. Toiseksi sijoittui helsinkiläinen Sofia Kiviniemi sävellyksellään From -21 to + 35 nro 17 ja kolmanneksi Kanadan Edmontonista ponkaiseva Sointu Aalto teoksellaan Trapdoors. Tunnustuspalkinnot jaettiin espoolaiselle Alex Halmeelle teoksellaan Vivace pianolle ja jousille nro 10 sekä kajaanilaiselle Jino Pieviläiselle sävellyksellään Poeme Tragique nro 13.

Palkinnoiksi jaettiin sävellyskilpailuyhdistyksen puolesta sävellyksenopetusta sekä nuottipalkintoja kaikille finalisteille. Lisäksi voittajat sekä toiseksi ja kolmanneksi tulleet palkittiin stipendeillä. Myös Kouvolan ja Kotkan kaupungit jakoivat kaikille finalisteille tunnustuspalkinnot.

Tuomaristo luonnehti sävellyskilpailun teosten tyyliä moninaiseksi, kehui nuorten säveltäjien muusikkoutta sekä totesi, että sävellysopintojen yleistyminen on teoksissa esillä. 

”Teokset ammentavat paitsi klassisen musiikin perinteistä, myös elokuvamusiikista, runoudesta ja esitystaiteesta. Teosten taustalla on kuultavissa vaikutteita eri maanosien musiikista Uuno Klamin hengessä. Nuoret ovat ottaneet luontevasti roolin säveltäjinä, jotka kommunikoivat kapellimestarin ja muusikoiden kanssa, tekevät huomioita sävellystensä tulkinnasta ja ovat median haastateltavina”, tuomaristo kommentoi tiedotteessa. 

Neljättä kertaa järjestettyyn kansalliseen sävellyskilpailuun saapui 47 sävellystä eri puolilta Suomea. Kilpailun tarkoituksena on innostaa lapsia ja nuoria sävellysharrastuksen pariin ja tuoda esille nuoria musiikin tekijöitä teoksineen. Kymi Sinfonietta esitti finaaliin päässeet teokset kapellimestari Atso Almilan johdolla Kotkassa 9.11 ja Kouvolassa 10.11. YLE radioi Kouvolan finaalikonsertin. Konsertti jää kuunneltavaksi YLE Areenaan.

 

Muuta luettavaa Rondossa

Musiikkiuutisia: Muutoksia orkesterien johdossa, Sibelius-palkinto Saundersille

Aapo Häkkinen jättää HeBon johtajuuden Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen jättää tehtävänsä tämän vuoden lopussa. Häkkinen on johtanut orkesteria vuodesta 2003, ja hänen johdollaan HeBo...

Vantaalla päätetään taiteen perusopetuksen tulevaisuudesta

Taiteen perusopetuksen toimijat ravistelevat kuntapäättäjiä hereille: lasten harrastusmahdollisuuksista säästäminen tulee kalliiksi.   V antaan kaupunginhallitus päätti 10. elokuuta 2026 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on jo vuodesta 2024...

Seela Sella on poissa

  Useat mediat ovat STT:n tiedotteeseen perustuen uutisoineet tänään näyttelijä Seela Sellan menehtyneen 89-vuotiaana. Keväällä Seela Sella kertoi sairastavansa nielusyöpää. Hoitojen päätyttyä hän palasi vielä...

Kahdeksasluokkalaisille suunnattu Taidetestaajat saa jatkoa

Valtioneuvosto ilmoitti 1. syyskuuta budjettiriihensä tiedotustilaisuudessa, että Taidetestaajat saavat 3,5 miljoonan euron määrärahan lukuvuodelle 2027–2028. Vuonna 2017 käynnistynyt, koko maan kattava Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma vie joka...

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli