Taidekasvatuksen ja -koulutuksen tulevaisuuden visiot julkistettu

Taidekasvatuksen ja -koulutuksen kansallisilla visioilla pyritään vastaamaan taiteiden opetuksen ja yhteiskunnallisen roolin haasteisiin sekä luovien alojen rakenteellisiin ongelmiin. © Veikko Kähkönen / Taideyliopisto

Taidekasvatuksen ja -koulutuksen kansalliset visiot ovat valmistuneet. Vuoteen 2030 ulottuvat visiot tarjoavat toimenpide-ehdotuksia, joilla musiikin, kuvataiteen ja esittävien taiteiden opetusta ja roolia yhteiskunnassa voidaan vahvistaa. 

Musiikkikoulutuksen visio valmistui joulukuussa 2020. Kuvataiteen sekä teatterin, tanssin, sirkuksen ja performanssitaiteen visiot valmistuvat loppuvuodesta 2022. Visiot nojaavat ajatukseen taiteen itseisarvosta. Niiden mukaan taidekasvatuksella ja -koulutuksella voidaan vastata yhteiskunnallisiin murroksiin esimerkiksi vahvistamalla henkistä resilienssiä, yhteisöllisyyttä ja luovaa ongelmanratkaisua.

Visioissa painotetaan taideopetukseen panostamista. Ajatuksena on tuoda taideopinnot ja kulttuuriharrastukset kaikkien ulottuville, lisätä ja monipuolistaa taideaineiden tarjontaa kaikilla koulutusasteilla sekä vahvistaa taiteeseen liittyvää tutkimustietoa. Visiot haluavat velvoittaa kuntia laatimaan kulttuurikasvatussuunnitelmat. 

”Lukion opetussuunnitelman taide -ja taitoaineiden lukiodiplomien järjestäminen tulee opetuksen järjestäjiä velvoittavaksi ja niiden suorituksella voisi korvata yhden vähintään viidestä ylioppilastutkinnon kokeesta. Niitä tulee hyödyntää myös korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa”, sanoo visiotyössä mukana ollut kuvataidekasvatuksen professori Mirja Hiltunen Lapin yliopistosta.  

Kaikissa visioissa nousee esiin taideopetuksen sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden vahvistaminen. Yhdenvertaisuutta pyritään edistämään päivittämällä johtamiskäytäntöjä ja tarkastelemalla kriittisesti taiteen kaanonia. 

Ratkaisuja rahoituskuoppaan?

Visiot pyrkivät ratkaisemaan luovien alojen rakenteellisia ongelmia. Tarkoituksena on luoda alan ammattilaisille vakituisia työpaikkoja varhaiskasvatukseen sekä sosiaali- ja kulttuuritoimeen yhteistyössä muiden alojen kanssa ja resursseja lisäämällä.

”Taidekoulutuksen ja -kasvatuksen rahoituspohjaa on vahvistettava samalla, kun panostetaan pedagogiseen kehitystyöhön ja koulutuksen laajempaan saavutettavuuteen”, Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén muistuttaa.  

Vuonna 2019 alkanut visiotyö lähti liikkeelle Taideyliopiston aloitteesta. Se kokoaa yli 2 000 taidealan ammattilaisen ja sidosryhmän edustajan näkemykset taidekasvatuksen ja -koulutuksen tulevaisuudesta. Mukana on ollut opettajia, opiskelijoita, taiteilijoita, tutkijoita, alan asiantuntijoita, järjestöjä ja sidosryhmiä. Työhön on sisältynyt seminaareja, verkkokyselyitä ja ydinryhmien työskentelyä.

STT/Taideyliopisto
Muokkaus 16.11. 16.00: korjattu kirjoitusvirhe, muokattu ingressiä. 

Muuta luettavaa Rondossa

Musiikkiuutisia: Muutoksia orkesterien johdossa, Sibelius-palkinto Saundersille

Aapo Häkkinen jättää HeBon johtajuuden Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen jättää tehtävänsä tämän vuoden lopussa. Häkkinen on johtanut orkesteria vuodesta 2003, ja hänen johdollaan HeBo...

Vantaalla päätetään taiteen perusopetuksen tulevaisuudesta

Taiteen perusopetuksen toimijat ravistelevat kuntapäättäjiä hereille: lasten harrastusmahdollisuuksista säästäminen tulee kalliiksi.   V antaan kaupunginhallitus päätti 10. elokuuta 2026 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on jo vuodesta 2024...

Seela Sella on poissa

  Useat mediat ovat STT:n tiedotteeseen perustuen uutisoineet tänään näyttelijä Seela Sellan menehtyneen 89-vuotiaana. Keväällä Seela Sella kertoi sairastavansa nielusyöpää. Hoitojen päätyttyä hän palasi vielä...

Kahdeksasluokkalaisille suunnattu Taidetestaajat saa jatkoa

Valtioneuvosto ilmoitti 1. syyskuuta budjettiriihensä tiedotustilaisuudessa, että Taidetestaajat saavat 3,5 miljoonan euron määrärahan lukuvuodelle 2027–2028. Vuonna 2017 käynnistynyt, koko maan kattava Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma vie joka...

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...