Esa-Pekka Salonen sai Polar-palkinnon ja vie RSO:n Salzburgiin

Esa-Pekka Saloselle Polar-palkinto on merkityksellinen myös siksi, että hän aloitti uransa Ruotsissa.

Esa-Pekka Salonen on saanut musiikin Nobel-palkintona tunnetun ruotsalaisen Polar-palkinnon. Hänen lisäkseen palkittiin yhdysvaltalainen tuottaja ja Chic-yhtyeen perustajajäsen Nile Rodgers.

Palkintoperusteluissa sanotaan Salosen tuoneen runsaasti uusi tuulia musiikkiin ja viitoittaneen näin tietä koko klassiselle musiikille.

Palkinnon myöntää Ruotsin kuninkaallinen musiikkiakatemia. Sen suuruus on miljoona kruunua eli runsaat 89 000 euroa. Palkinnon perusti vuonna 1989 Abba-yhtyeen manageri Stig ”Stikkan” Anderson. Palkinnon nimi juontaa juurensa Andersonin Polar-levy-yhtiöön, ja se myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992.

Muitakin Esa-Pekka Saloseen liittyviä uutisia tuli viime viikolla: kapellimestari vie Suomen Radion sinfoniaorkesterin Salzburgiin, jonka pääsiäisjuhlien residenssiorkesterina se on 2025. RSO esittää Salosen johdolla Musorgskin Hovanštšina -oopperan ja pitää kolme konserttia.

Herbert von Karajanin 1967 perustama Osterfestspiele Salzburg on vuosittain pidettävä, kymmenen päivää kestävä musiikkijuhla, jonka ohjelmistossa on oopperaa, orkesterikonsertteja ja kamarimusiikkia. Juhlien nykyinen johtaja Nikolaus Bachler on tuonut mukaan myös tanssia ja elektronista musiikkia. Nimikko-orkesterina 1967‒2012 toimi Berliinin filharmonikot. Vuosina 2013‒2022 orkesterina oli Christian Thielemannin johtama Dresdenin Staatskapelle, ja Berliinin filharmonikkojen on määrä palata juhlille jälleen 2026.

“Kolmena välivuotena festivaalilla vierailee joka vuosi uusi huippuorkesteri”, kertoo Nikolaus Bachler. Viime vuonna orkesteri oli Andris Nelsonsin johtama Leipzigin Gewandhausorchester, tänä vuonna se on Antonio Pappanon johdolla esiintyvä Accademia Nazionale di Santa Cecilia.

”Olen erityisen iloinen voidessani toivottaa Pohjoismaiden merkittävimmän orkesterin, Radion sinfoniaorkesterin ensimmäistä kertaa tervetulleeksi festivaalillemme. Orkesterin äärimmilleen hiottu, loistelias sointi ja pitkäaikainen yhteistyö Esa-Pekka Salosen kanssa tekevät RSO:sta ihanteellisen esiintyjän toteuttamaan festivaalin jännittävää ohjelmaa vuonna 2025”, Blacher sanoo tiedotteessa.

Myös Esa-Pekka Salonen iloitsee tulevasta yhteistyöstä. “Olen onnellinen, että orkesterina on RSO, joka on ensimmäinen ammattiorkesteri, jota olen koskaan johtanut. Ilolla ja ylpeydellä olen seurannut, miten orkesterista on kehittynyt maailmanluokan yhtye.”

 

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...