Suurmiehen muotokuva esittelee taiteen rakastajan ja kovan liikemiehen

Patrick Henriksen (Amos A.) ja Riko Eklundh (Nicken R.) Svenska Teaternin suurtuotannossa.  © Cata Portin

A
mos Anderson oli suomenruotsalaisen kulttuurin suurmies, mesenaatti ja liikemies par excellence. Se, että hänestä nähdään näytelmä vasta nyt Svenska Teaternissa, on oikeastaan ihme. Niin valtava vaikuttaja hän on ollut viime vuosisadan Helsingissä. Ja perintönsä on edelleen.

Köyhistä oloista lähtöisin oleva kemiöläinen Anderson opiskeli Saksassa ja Englannissa kansantaloutta ja vakuutusalaa ja pani töpinäksi lainarahalla Helsingissä, käyttäen hyväksi ensimmäisen maailmansodan aikaista taloudellista turbulenssia. Hän perusti Suomen ensimmäisen mainostoimiston, omisti Skandinavian suurimman kivipainon, oli kansanedustaja, lehdenkustantaja ja aikansa helsinkiläinen kiinteistömoguli. Hän oli perustamassa Folkhälsania ja Villa Lantea Roomaan, hän päätoimitti Hufvudstadsbladetia ja lahjoitti Suomen presidenteille Tamminiemen. Muun muassa.

Lisäksi hän keräsi valtavan taidekokoelman ja perusti toisen maailmansodan aikana Konstsamfundetin. Tämä hänen ehkä nerokkain keksintönsä turvasi hänen omaisuutensa ja sen hedelmistä saadaan nauttia muun muassa taidemuseo Amos Rexissä vuonna 2025.

Amos A, Svenska Teaternin suuren näyttämön suuri ponnistus, esittelee miehen, joka oli nopea käänteissään ja ovela afääreissään; miehen, joka oli antelias mutta töykeä, kova juhlimaan mutta yksinäinen. Miehen, joka jo on valtansa huipulla. Hufvudstadsbladetin päätoimittajana Anderson oli tämän tulkinnan mukaan itsepäinen, liikemiehenä häikäilemätön, taiteen rakastajana lempeämpi kuin ystävänä tai sukulaisena. Erityisesti suhde omiin veljiin on ollut traumaattinen ja tyly.

Amos A vie aluksi katsojan 1930-luvulle, maailmansotien väliseen unelmaan kaupunkimaisesta vaurastumisesta ja editysuskosta. Myöhemmin siirrytään lyhyesti toisen maailmansodan vuosiin ja sivutaan näppärästi sen jälkeistä Kekkosen aikaa.  

Kerronta keskittyy viisaasti muutamaan oleelliseen seikkaan Andersonin elämässä. Yksi niistä oli rakkaus teatteriin. Anderson rahoitti Svenskania ja halusi myös ohjata näytelmiä siellä. Niinpä Amos A alkaa Andersonin ohjatessa esitystä ja samaan tilanteeseen näytelmässä palataan myöhemminkin. Teatterissa nähdään itsensä kulttuurin tekijänä mieltävä vallankäyttäjä.

Päätoimittajuus oli Andersonille tärkeää. Hufvudstadsbladetin toimituksessa hänestä paljastuu itsepäinen johtaja ja poliittinen opportunisti. 1930-luvun yltiöisänmaallinen ja kaikkea ruotsinkielistä vastustava oikeistosuuntaus, Lapuan liike, ulotti väkivaltansa myös pääkaupunkiseudulle. Mutta Anderson ei halunnut suututtaa liikkeen vauraita kannattajia, ja niinpä hänen lehtensä pidättäytyivät ottamasta kantaa räikeisiinkään väärinkäytöksiin.

Kolmas keskeinen seikka Andersonin elämässä liittyy seksuaalisuuteen. Anderson oli Amos A:n mukaan ehkä biseksuaali, ja tämä on ollut hänelle ilmeisen vaikea paikka. Piilossa pidettävä ainakin. Näytelmässä Svenskan kuvataan kuitenkin suht vapaamielisenä ympäristönä suhteessa seksuaalisuuteen ja eräänlaisena turvasatamana Andersonille, samoin kuin Tukholma, jossa hän viihtyi sodan aikana.

Amos A on terävästäkin yhteiskunnallisesta otteestaan huolimatta eloisa ja viihdyttävä näytelmä. Gunilla Hemmingin jäntevä käsikirjoitus, jota Kari Heiskasen tyylikäs ja ilmava ohjaus kuljettaa, kertoo kaikesta selkeästi ja tähän nykyiseen aikaan niin kovin osuvasti iskien. Teksti ja ohjaus tukevat hyvin toisiaan. Heiskasen taito kuvittaa aikaa ja leikata tunnetilasta toiseen on esityksessä parhaimmillaan.

Tyyliltään Amos A on tyypillinen Heiskasen työ, toimeliaan suurmiehen muotokuva. Patrick Henriksen täyttää hyvin hänelle rakennetut raamit ja muut näyttelijät säestävät nasevasti.  Erityisen viehättävää oli, että ruotsalaista filmitähteä esittää ruotsalainen näyttelijätär (Sofia Bach), jonka rikssvenska kaikuu niin kivan ironisena Svenskanin lavalla.

Amos A:n näyttämökuvat ja asut ovat kauniita ja tasapainoisia kuten koko esitys. 

Amos A Svenska Teaternissa. Käsikirjoitus: Gunilla Hemming, ohjaus: Kari Heiskanen, lavastus: Erik Salvesen, puvut: Maria Rosenqvist, koreografia: Peter Pihlsröm, valot: Joonas Tikkanen, äänet: Hanna Mikander, musiikki, sävelykset ja sovitukset: Kristian Nyman. Rooleissa: Patrik Henriksen, Riko Eklundh, Malin Saine, Sofia Bach, Aaro Wichmann, Sophia Heikkilä, Simon Häger, Niklas Åkerfelt, Nina Palmgren, Jessica Raita, Hellen Willberg Ensi-ilta 4.9.2025 Svenska Teaternin suurella näyttämöllä. 

 

Edellinen artikkeliNaurattaisi jos ei itkettäisi
Seuraava artikkeliMusiikin pioneereilla on yhä sanottavaa