Trumpin kaltainen presidentti ei ollut vain poliittinen poikkeama, vaan merkki syvemmästä muutoksesta. Kun Yhdysvaltojen tarina alkoi rakoilla, myös Eurooppa ja Suomi joutuivat huomaamaan, kuinka paljon oma ajattelu oli rakennettu sen varaan.
Kun Yhdysvallat puhuu Grönlannin ostamisesta, se ei esitä diplomaattista avauksen tapaista ajatusta. Se paljastaa ajattelutavan. Maailma nähdään kiinteistönä, historia kauppakirjana ja suvereniteetti hinnastona. Jos jokin on kartalla ja tarpeeksi suuri, sen täytyy olla ostettavissa.
Tämä olisi jo itsessään röyhkeää. Mutta todellinen röyhkeys on siinä, kuka tätä ajattelua harjoittaa.
Yhdysvallat on historian onnistunein vapaamatkustaja. Se ei rakentanut itse itseään. Se importoi kokonaisen väestön Euroopasta – ihmiset, osaamisen, kielet, käsityötaidon, tieteellisen perinnön – lähes ilmaiseksi. Eurooppa synnytti, ruokki, koulutti ja menetti. Amerikka peri. Tätä ei kutsuttu investoinniksi, mutta sitä se oli: valtava, vuosisatoja kestänyt alkupääomasijoitus, josta ei koskaan maksettu osinkoa.
Ilman eurooppalaista muuttoliikettä ei olisi ollut Yhdysvaltojen teollistumista, ei talousmahtia, ei globaalia vaikutusvaltaa. Amerikkalainen unelma ei syntynyt tyhjiöstä – se syntyi Euroopan kriiseistä, sodista ja umpikujaan ajautuneista yhteiskunnista. Ja sen jälkeen Yhdysvallat keksi tarinan itse tehdystä menestyksestä ja myi sen takaisin maailmalle elokuvina, sloganeina ja moraalisaarnoina.
Nyt sama valtio esiintyy maailman velkojana.
Tosiasiassa Yhdysvallat on maailman velkaisin valtio. Sen talous nojaa velkaan, sen kulutus velkaan ja sen suurvalta-asema siihen oletukseen, että maailma jatkaa amerikkalaisen elämäntavan rahoittamista. Mutta kun tämä oletus alkaa horjua, Yhdysvallat ei sopeudu – se kiristää.
Tullit eivät ole talouspolitiikkaa. Ne ovat oire. Ne ovat merkki siitä, että kilpailukyky ei enää riitä ja uskottavuus murenee. Kun suurvalta alkaa rakentaa kauppapolitiikkansa pakottamisen varaan, kyse ei ole tasapainottamisesta vaan paniikista. Trumpin kauppasodat eivät ole strategiaa – ne ovat velkapaniikkia, yritys siirtää sisäinen kriisi muiden maksettavaksi.
Yhdysvallat ei enää myy ylivoimaa, se myy uhkaa. Se ei pyydä maailmaa luottamaan itseensä, se vaatii maailmaa maksamaan. Jos ette rahoita meitä vapaaehtoisesti, teette sen tulleilla.
Ja juuri tässä kohtaa Grönlanti astuu kuvaan. Ei yksittäisenä alueena, vaan oireena. Kun imperiumi menettää taloudellista ja moraalista vetovoimaansa, se alkaa katsella karttaa kuin panttilainaamoa. Voisiko tästä saada vielä jotain? Voisiko tämän muuttaa rahaksi, vaikutusvallaksi, varmuudeksi?
Mutta historia ei ole myynnissä.
Yhdysvaltojen ongelma ei ole se, ettei se ole saanut Grönlantia ostettua. Sen ongelma on se, ettei se ole koskaan maksanut omia lähtölaskujaan. Se ei ole maksanut Euroopalle ihmisistä, joilla se rakennettiin. Se ei ole maksanut maailmalle vakaudesta, jota se lupasi mutta ei enää pysty takaamaan. Se ei ole maksanut edes itselleen rehellisyydestä.
Yhdysvallat ei ole maailman pankkiiri. Se on maailman suurin perinnönsaaja, joka teeskentelee edelleen olevansa itse tehty. Ja mitä kauemmin tämä näytelmä jatkuu, sitä selvemmäksi käy yksi asia: kyse ei ole noususta eikä hallinnasta, vaan kuolinkamppailusta uskottavuuden ja talouden välillä.
Grönlantia ei tarvitse ostaa.
Yhdysvaltojen pitäisi ymmärtää, että se itse on historian suurin avoin lasku – ja korko on jo alkanut juosta.
