Bernsteinin Mass onnistui Oulussa komeasti

The Celebrant, Ville Rusanen hallitsee seurakuntalaisiaan myös videoheijasteena.

 

Leonard Bernstein: Mass, teksti säveltäjän ja Stephen Schwartzin. Kapellimestari Rumon Gamba, assistenttina Kasmir Uusitupa, Kuorojen harjoitus Elina Kärki, lapsikuoron valmennus Maria Viitasaari. Lavastus-, valo ja videosuunnittelu Joonas Tikkanen, äänisuunnittelu Ilkka Herkman, puvustus Iida Ukkola. Keskeiset solistit Ville Rusanen (The Celebrant), Mari Palo, Aki Saarela, Joonas Orrain, Vilho Pohjola. Acolytes (Hanna Appel, Liisa Heikkinen, Verna Tainio), Street Chorus, Oamk Dance, Rock Band, Blues Band, Lapin Sotilassoittokunta, Oulu Sinfonia. Tuotanto: Oulu Sinfonia.

 

Oulu Sinfonia, Euroopan tämän vuoden kulttuuripääkaupungin orkesteri, on hienosti hoitanut tonttiaan toteuttamalla tammikuussa yhteistyössä Oulun teatterin ja saamelaisteatteri Beaivvasin kanssa Ovllá-oopperan ja tuottamalla nyt Leonard Bernsteinin massiivisen Messun, jota ei ole aiemmin kuultu Suomessa. Teos on monen sortin hybridi: siinä kuuluu westsidestorymainen musikaalisvengi, carminaburanamainen alkuvoimaisuus, vilpittömänoloinen hartaus yksinkertaisine Jumalaa ylistävine melodioineen, rempsakka sotilasmarssi, rock- ja blues -jaksot sekä varsinkin monissa välisoitoissa komea sinfoninen orkesterinkäyttö.

Mass, ”teatterikappale laulajille, soittajille ja tanssijoille”, ei ole kirkkomusiikkiteos sanan perinteisessä, uskontoon liittyvässä mielessä. Päinvastoin – siinä on myös ironisoivaa uskonnonvastaisuutta ja suoranaista parodiaa. Loppupuolella, uskonyhteisön kokeman kaaoksen ja romahduksen jälkeen teos päättyy uuden yhteyden löytymiseen, hartaankauniiseen, vilpittömään rauhantoivotukseen ja sanaan ’amen’, lempeän duurisoinnun saattelemana.

Jaqueline Kennedyn tilaama Mass kantaesitettiin Washingtonin Kennedy Centerin vihkiäistilaisuudessa vuonna 1971. Tuolloin oli meneillään Vietnamin sota kaikkine kauheuksineen, ja tänäkin päivänä sota levittelee hirvittäviä tuholonkeroitaan eri puolilla maailmaa. Mass on nyt ajankohtaisempi kuin muutama vuosi sitten, jolloin teoksen toteutusta alettiin suunnitella. Aivan erityisen pysäyttävänä syöpyi mieleen keskushenkilön, The Celebrbantin, repliikki ” Everyone who hates his brother is a murder”… Aikamme omituista mullistelua kuvaa sekin, että Kennedy Center on nyt Trump Kennedy Center – josta maineikas Washingtonin ooppera on mielenosoituksellisesti siirtänyt toimintansa muualle.

Petri Kauppinen, oululainen tanssin ja teatterin moniosaaja, on Mass-tuotannon näyttämöllinen toteuttaja. Hänen ohjauksessaan eri laulavat ja tanssivat ryhmät, jotka kuukausikaupalla ovat harjoitelleet vaikeaa teosta kuka missäkin, ovat saavuttaneet yhteisen, varauksetonta ihailua ansaitsevan päämäärän. Ryhmien liikkuminen hienosti laulavasta lapsikuorosta ammattitanssijoihin on hallittua, välillä riemukkaan riehakasta kuin euforisessa herätyskokouksessa, ja välillä tanssijoiden osuus tarjoaa hyvin kaunista, rauhallista silmänruokaa. Hienoa pohjatyötä musiikillisina valmentajina ennen koreografista suunnittelua ovat tehneet aikuisten ja lasten kuorojen valmentajat Elina Kärki ja Maria Viitasaari. Suuri aikuiskuoro lauloi upeasti, puhtaasti ja tasapainoisesti; sen kanssa voisi huoletta toteuttaa minkä tahansa klassisen kuoro-orkesteriteoksen. Lavan takaosassa tummissa asuissaan laulavana se usein antoi rauhallisen, vakaan taustan edessään tapahtuvalle värikkäälle toiminnalle.

Nuoriso tanssii taivaallisesta armosta riemuiten.

Aivan keskeinen onnistumisen takaaja oli tietenkin Oulu Sinfonia, jonka kapellimestari Rumon Gamba ja hänen assistenttinsa Kasmir Uusitupa olivat trimmanneet erinomaiseen Bernstein-värikkyyteen ja iskevyyteen. Oman mainion lisävärinsä toi Lapin sotilassoittokunnan marssiminen lavalle eräässä suuressa joukkokohtauksessa. Kapellimestarin vastuulla oli tietenkin koko 240-päisen esittäjistön pysyminen yhteisessä veneessä silloinkin, kun osa musiikista liittyi elävään sävelkudokseen äänitteenä. Hyvin onnistui, kuten koko äänentoisto ylimalkaan – balanssi solistien, kuorojen ja eri soittajistojen välillä oli aina mainio; äänen voimakkuustaso vahva mutta maltillinen, ja laatu täysin särinätön ja suhinaton. Erityiskiitos Ilkka Herkmanille tiimeineen! Myös valosuunnittelu oli erittäin onnistunutta.

Näin Kasmir Uusituvan johtaman esityksen, ja jos pidinkin ensimmäistä puoliaikaa musiikillisesti turhan hitaana ja hajanaisena, katosivat moiset ajatukset toisen puoliajan paljon intensiivisemmässä, välillä hurjaan kiihkoon yltyneessä menossa. Teoksen keskeinen hahmo on The Celebrant, uskonnollisten kokoontumisten johtaja, saarnamies. Ville Rusanen teki roolista uskottavan; hän ei hihhuloinut pahimpaan amerikkalaiseen markkinatyyliin, vaan toteutti Celebrantin missiota vakaan harkitusti. Hänen monenlaiseen ilmaisuun taipuva äänensä soi hienosti koko laajalla ambituksella aina falsettityyppisiin sävyihin asti ja yltyi tuskaisasti parkuvaksi romahduksen hetkellä, kun epäusko voittaa. Kun Celebrant makasi pohjamudissa, hänen eräänlaiseksi lohtuhahmokseen tuli tanssija Verna Tainio vaikuttavallla soolollaan. Koko Acolytes-ryhmä, Tainion lisäksi Liisa Heikkinen ja Hanna Apell edustivat komeasti oululaista tanssiosaamista, samoin valkoasuisten tanssijoiden ryhmä – kuin hyvät hengettäret – klassisine varvastossunumeroineen. Aina ihana Mari Palo, vapautuneen vakuuttavasti laulanutJoonas Orrain, mainio Aki Saarela ja katukuorolaisten ryhmän solistit, ennen kaikkea jazzahtavan gospeltyylin loistavasti hallitsevaElena Mindru ansaitsevat kauniin kiitoksen. Hieno löytö on poikasopraano Vilho Pohjola, jonka enkelinkirkas ja putipuhtaasti soiva ääni oli kuin tervehdys taivaista.

Visuaalisen puolen keskeinen elementti oli valtava poimutettu, ohuehko vaalea kangas, joka onnistuneesti pehmensi valtavan urheiluhallin kolkkoutta; siihen heijastettiin henkilöitä ja näyttämötapahtumia mustavalkoisina, hieman sumuisiksi häivytettyinä lähikuvina. Hieno oivallus – väreissä toteutettuna se olisi syönyt lavalla olevien ihmisten näkymisen. Joukkojen puvustus oli melkoisen linjattomasti kirjava, mutta niin on varmasti myös amerikkalaisissa hengellisissä kokoontumisissa.

Oulu Sinfoniaa voi onnitella rohkeudesta ottaa Mass tuotettavakseen. Neljällä esityksellään se tulee tavoittaneeksi yhdeksisentuhatta katsojaa. Onnea!


 

KYSYMYKSIÄ MASSIN OHJAAJA-KOREOGRAFI
PETRI KAUPPISELLE:

Oletko aiemmin ohjannut suurtuotatoja?

– Kansantanssitaustaisena olen kerran suunnitellut 4000 kansantanssijan stadionkokonaisuuden, mutta sitä ei voi verrata tähän tai niihin teatterituotantoihin, joita olen tehnyt.

Mikä oli ensimmäinen ajatuksesi, kun sinua pyydettiin Massin toteuttajaksi?

– Hämmentynyt. Kuuntelin teoksen läpi monta kertaa, pidin sitä kummallisena ja mietin miksi tämmöinen pitäisi tehdä. Vähitellen lämpenin. Kaksi vuotta sitten, kun suunnittelu alkoi, Amerikka oli toisenlainen; presidenttinä oli Joe Biden. Jos nyt kysyttäisiin, en välttämättä lähtisi poliittisen tilanteen takia mukaan.

Pyydettiinkö heti sekä ohjaajaksi että koreografiksi?

– Kyllä. Yleensä pidän enemmän ”duotyöskentelystä” erillisen ohjaajan kanssa, mutta tässä tapauksessa näin oli hyvä.

Mistä ryhmästä aloitit?

– Lapsikuorosta lokakuussa 2025. Jo silloin lapset osasivat osuutensa musiikillisesti ulkoa. Kun koko ajan tuli uusia esiintyjäryhmiä lisää, ote pysyi raikkaana, vaikka jouduin aina aloittamaan asioiden selittämisen alusta uudelleen.

Tuliko ”tästä ei tule mitään” -vaihetta?

– Ei. prosessi on edennyt hyvin mukavissa merkeissä.

Minkälaisen loman pidät puolen vuoden intensiivijakson ja viimeisen esityksen jälkeen?

– Hmmmm. Seuraavan produktion harjoitukset alkavat viimeisen esityksen jälkeisenä aamuna Tampereen Työväen Teatterissa.

 

Edellinen artikkeliTunne sormenpäissä