Helsingin juhlaviikkojen toinen tanssivierailu BLKDOG alkaa yksinäisen huppupäisen hahmon istuessa lähes pimeän näyttämön keskellä. Samalla Torben Lars Sylvestin äänimaailma vyöryy valtavalla volyymilla tilaan. Ison koiran kiihkeä läähätys, kovat kolahdukset, koko kehossa tuntuva basson jytinä ja epämääräiset tappelun äänet sekoittuvat, kunnes sotkuisen metakan seasta lapsen ääni kysyy: Daddy, can you read me a story.
Kun lapsen viattomuus ja ennakoimaton väkivalta yhdistetään, niin se iskee suoraan ja kivuliaasti katsojan empatiahermoon.
Alkukohtaus päättyy terävään laukaukseen, joka kaataa huppupään kuolleena maahan. Se vetää ilmat pihalle myös katsojalta ja tämä on vasta alku sykkeen nostattavalle tunnin nykytanssiteokselle.
Lontoolaisen Botis Sevan palkitun teoksen nimi BLKDOG voi olla synonyymi masennukselle, mutta se voi myös viitata sisällämme asustavalle mustalle koiralle. Nimi on tuttu myös Led Zeppelin ikonisesta rock-klassikosta ja jopa Winston Churchill kuvasi omia masennuksen alhojaan kyseisellä metaforalla.
Botis Sevalle musta koira liittyy hänen omaan väkivaltaiseen lapsuuteensa. Tanssiteos kuvaa sen traumaattisia muistoja kohtaus kohtaukselta.
Alun jälkeen löysissä verkkareissa tanssivia huppupäitä on lavalla seitsemän. Nykytanssia ja hip hoppia yhdistävä koreografia repii anonyymeiksi piilotetuista tanssijoistaan kaiken irti. Ryhmä on kuin kauko-ohjattu tekoälyn luoma kyberjoukkue, joka liikkuu, ryömii, juoksee matalassa kyykyssä ja sätkii aksentoidusti massiivisesti piiskaavan äänivallin sanelemana. Tälle Far from the Norm -kollektiiville mikä tahansa painovoimaa vastustava ja salamannopea liike on kuin leikkiä.
Hämärällä valoja ja varjoja toisiinsa leikkaavalla näyttämöllä draamalliset kuoleman uhkaan, ampumiseen, seksuaaliseen alistamiseen ja toivottomaan yksinäisyyteen liittyvät näyt ovat kuin painajaisesta, josta unennäkijä ei pääse eroon. Nopeasti vaihtuvia tanssin keinoin luotuja aggression täyttämiä kohtaamisia purkautuu toinen toisensa perään.
Dramaturgia ei salli suvantoja ja kohtausten kiihkeä tempo on hirmuinen. Äärimmilleen paineistetulla sykkeellä on kääntöpuolensa, sillä kun katsojan alkushokki laantuu, väkivallan uhkaan alkaa tottua, jopa turtua. Loppuun asti hiottu korkea tekemisen taso korostuu sisällön kustannuksella.
Koko teos ei ole kuitenkaan pelkkää kauhujen näyttämö. Kun tanssijat heittävät paidat pois, alkaa hillittömän eläimellinen seksi-ilottelu, josta tosin puuttuu kaikenlainen lämpö ja kohtaaminen. Myöskään hilpeästi alkanut dinosaurusten elämöinti ei pääty hyvin. Vaikka dinot muistuttavat lapsuuden leikeistä, ne ovat todellisuudessa olleet aikanaan äärimmäisen väkivaltaisia taistelijoita. Ja kun kesken lapsiryhmän leikkiä yksi tanssijoista ilmestyy pesäpallomailan kanssa, niin voi vain arvata, että hauskanpito ei lopu hyvin.
Trauman ydin on sen toistamisen tarpeessa. Niin tässäkin. Botis Seva tuo yhä uusia variaatioita samasta mustien muistojen teemasta, kunnes kaikki demonit on taltutettu. Lopuksi tanssijat paljastavat kasvonsa yleisöä kohti kävelle. He kantavat huppujaan syleissään hellästi kuin vauvoja, kuin omaa sisäistä lastaan. Matka pimeydestä valoon saattoi alkaa.
Nyt katsomon täytti kulttuuritietoinen, koulutettu yleisö. Ikäsuositus esitykselle oli 14 vuotta. Mietin, että tämä teos olisi ollut täsmäisku juuri niille neljätoista vuotiaille jenginuorille, joille teoksen maailma on liiankin tuttu ja jotka ovat kasvaneet väkivaltaan ja syrjäytymiseen ilman omaa syytään. Taide voi parantaa, niin kuin se on parantanut Botis Sevankin.
BLKDOG Helsingin juhlaviikoilla Almisalissa 2.-3.9. Tanssi ja koreografia: Botis Seva. Musiikki: Torben Sylvest. Valosuunnittelu: Tom Visser. Pukusuunnittelu: Ryan Dawson-Laight. Tanssijat: Far From The Norm: Corey Owens, Joshua Shanny Wynter, Larissa Koopman, Margaux Pourpoint, Penelope Klamert & Sebastian Harry. Tuottajat: Far From The Norm, Norrlandsoperan & Sadler’s Wells
