Joseph Haydn: Die Schöpfung. VocalEspoon ja Tapiola Sinfoniettan yhteistuotanto. Kapellimestari Kaapo Ijas, kuorot EMO Ensemble ja Kamarikuoro Audite, solistit Aurora Marthens (sopraano), Tuomas Miettola (tenori) ja Matti Turunen (basso). Thomas Freundlich (visualisointi ja videosuunnittelu), Perttu Inkilä (mikroskooppivideot). Tapiola-sali 22.10.2026.
Die Schöpfung (Luominen) on lumoava musiikillinen tarina siitä, mistä kaikki Raamatun mukaan alkoi. Wieniläisen paroni Gottfried van Swietenin herttaisesti naiivi teksti mukailee aluksi luomiskertomusta lähes sanatarkasti. Joseph Haydnin rajattoman tuntuinen mielikuvitus ja aikansa orkesterin sointivärimahdollisuuksien tarkka tuntemus ovat saaneet hänet säveltämään tarinan käänteitä loisteliaasti kuvailevan suurteoksen – ohjelmamusiikkia sanan parhaassa merkityksessä.
Kaapo Ijaksen johtama Tapiola Sinfonietta soitti eloisasti ja kertomusta kuvailevasti. EMO Ensemblen ja Auditen muodostamassa kuorossa oli voimaa ja herkkyyttä. Intonaatio oli priimaa ja balanssikin yllättävän hyvä, vaikka laskujeni mukaan naisia oli noin kaksi kertaa miesten määrä. Myös kuoron ja orkesterin välinen balanssi oli kohdallaan ja yhteistyö tarkkaa.
Teoksessa on kolme solistia, jotka aluksi ovat tarinaa eteenpäin vieviä enkeleitä: Gabriel oli Aurora Marthens, Uriel Tuomas Miettola ja Raphael Matti Turunen. Marthensain vaivattomasti syttyvä sopraano kimaltaa puhdasta kultaa, ei kärsi vibratosta, kapuaa vaivatta korkeuksiin ja taipuu pitkiin legatokaartoihin. Hän tuntuu koko ajan nauttivan laulamisesta, ja mukana on ripaus haltioitumista musiikin äärellä. Pari vuotta sitten Kansallisoopperassa koetusta hienosta Donna Annasta on edetty pitkälle; odottelen suuria, dramaattisempia rooleja.
Tuomas Miettolan kaunisväristä lyyristä tenoria on aina ilo kuulla. Myös hänen äänensä syttyy pakottamatta, ja jotenkin hän on aina eläväisesti sanottavansa takana. Matti Turusen basso on parhaimmillaan silloin, kun se saa jylistä koko komeudessaan. Hiljaa laulaminen on hankalampaa, linja ei aina kestä, ja mukaan tulee pientä intonaation epätarkkuutta.Eläinkuvausten ääninäytteleminen oli tarpeettoman liioittelun rajoilla.
Alussa maa oli tyhjä. Tyhjyyttä ja synkeää alkuhämärää soi myös teoksen alku, jonka Thomas Freundlichin ja Perttu Inkilän videosuunnittelu loihti näkösälle television muinaisena ”lumisateena” ohjelmien päätyttyä. En varauksetta niellyt kuvitusta kaiken aikaa, sillä kuvat ja kertomus eivät oikein kohdanneet. Kun Jumala loi lintuja, näkyi kaloja kuin vanhoissa koulujen opetuskuvatauluissa. Mukana oli kuitenkin myös hienoja tuokioita, kuten alkukaaoksen selkiytyminen, tähtitaivaan syttyminen ja kolmannen osan alussa paratiisin huumaava vehreys.
Musiikissa alun harmaana vellovan kaaoksen kudosta rikkovat muutamat hämmästyttävän rohkeat dissonanssit, kunnes hiljaisuudesta hyökkää yhtäkkiä kuoron ja orkesterin räjähtävä yllätysfortissimo sanalle LICHT (valo).
Veikkaan, että efekti on aikoinaan säikäyttänyt yleisön. Vastaavanlainen tekstin musiikillinen kuvailu ihastuttaa koko luomisprosessin ajan. Kunhan maailmankaikkeuden maat, meret ja taivaankansi on soitettu valmiiksi, kuullaan maailman ensimmäinen auringonnousu, joka vähä vähältä valaisee maan pinnan ja sytyttää orkesterin riemuitsevaan loistoon.Ensimmäinen kuutamo heijastelee salaperäistä, tummaa säteilyä.
Miten osuvasti ja huumorintajuisesti Haydn kuvaileekaan eläimiä! Pasuunat pauhaavat pelottavasti, kun karjuva leijona putkahtaa maailmaan, jouset kirmaavat ketterästi kuin saksanhirvet ja maan madot ryömivät matalien jousten mullanvärisessä sointikuvassa. Erilaisten lintujen liverrykset sekä itikka- ja pörriäisparvien ininät ja surinat ovat innostaneet säveltäjän nuottikynän täyteen lentoon. Kyllä kelpasi kuunnella Tapiola Sinfoniettan sävykästä soittoa.
Viimeisessä osassa rakenne muuttuu. Enkeleistä vain Uriel jää hetkeksi kertomaan ensimmäisten ihmisten, Aatamin ja Eevan, auvoisasta onnesta ihanassa paratiisissaan, jossa he elävät autuaallisessa sovussa luomakunnan kanssa. Enkeli Gabriel saa laulettavakseen Eevan roolin, Raphael Aatamin. Koko osa soi heidän onneaan suloisissa aarioissa ja duetoissa sekä riemuisaa Luojan kiitosta ja ylistystä, johon kuoro yhtyy.
Aurora Marthensain hymyilevän valoisa sopraano sopi mainiosti Eevan viattomuuteen. Matti Turusen ääni soi nyt vuolaana, ja pariskunnan sopusointu oli juuri sitä – ihan kirjaimellisesti. Käärme ei vielä ehtinyt mukaan tähän tarinaan rikkomaan elon auvoisuutta.
