Muinaiskohteelle oma musiikkifestivaali

Göbeklitepe

Turkin kulttuuriviranomaiset ovat järjestämässä uutta musiikkifestivaalia historiallisiin puitteisiin. Göbeklitepen klassisen musiikin festivaali saa paikkansa ja aikansa ensi marraskuussa, ohjelma julkistetaan jo aiemmin heinäkuussa. Tapahtuman järjestää Piu Entertainment -artistitoimisto, joka on tuonut Turkkiin maineikkaita klassisen musiikin esiintyjiä aina Placìdo Domingosta viulisti Joshua Belliin.

Piu Entertainmentin johtaja Cemil Demirok tähdentää, että klassista musiikkia sisältävän festivaalin yksi tarkoitus on lisätä paikan tunnettavuutta maailmalla. Göbeklitepen arkeologinen kaivauskohde temppeleineen on yksi maailman tärkeimpiä arkeologisia kohteita. Paikka löydettiin ensi kertaa 1963 ja sen iäksi on arvioitu noin 12 000 vuotta, mikä tekee siitä maailman vanhimman muinaistemppelikohteen, noin 7000 vuotta vanhemman kuin Stonehenge. Erikoinen palvontapaikka on ehdolla UNESCOn maailmanperintölistalle.

Festivaalin konsertteja suunnitellaan Istanbuliin ja Göbeklitepestä 18 km päässä olevan Şanlıurfan kaupungin itäiseen provinssiin. Tapahtuman tuotot menevät puolestaan Göbeklitepen mainostamiseen ja esittelyyn. Toinen peruste musiikkitapahtumalle ovat Demirokin mukaan myös artistien peruuttamat konsertit, vaikutteenaan Eurooppaan ja Turkkiin viime aikoina tehdyt terrori-iskut.

Jatkamme tapahtumien organisointia ja maailmantähtien tuomista Turkkiin konserttien peruutuksista ja siirtymisistä huolimatta, estääksemme terroria saavuttamasta tavoitteensa.”

Uudesta festivaalista uutisoi ensimmäisenä turkkilaismedia Hürriyet Daily News.

 

Muuta luettavaa Rondossa

Mikhail Pletnev konsertoi Musiikkitalossa 17.3.

  Venäläissyntyinen pianotaiteilija Mikhail Pletnev pitää sooloresitaalin Helsingin Musiikkitalossa tiistaina 17. maaliskuuta 2026. Hän kohosi kansainväliseen tietoisuuteen voitettuaan Moskovan Tšaikovski-kilpailun vuonna 1978. Sittemmin hänelle on...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli