Walter Sallinen tekee taidetta aikamme ilmiöistä antamatta roolien tai materiaalien kahlita itseään. Hän kaipaa esityksiä, joissa kuulijan ja taiteen suhde on keskiössä sen sijaan, että teos koetaan tekijän kautta. Säkkipimeydestä alkaa kantautua rapinoita ja kahahduksia. On kuin ympärillä hiiviskelisi varjomaisia olentoja, jotka eivät kuitenkaan löydä minua. Hiipivät äänet kasvavat ahdistuneemmiksi, kunnes ympärilleni kohoaa kadotettujen sielujen ulvova pyörre, myrskyyn heitettyjen orjuutettujen kuoro. Yhtäkkiä äänet kokoontuvat yhteen ja alkavat hytkyä rummuniskujen kourissa. Tunnen piileskeleväni […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
