
Tami Pohjola haluaa juosta nyt niin lujaa kuin mahdollista, vaikka musiikissa onkin hänen mielestään kyse kaikesta muusta kuin kilpajuoksusta. Kyse on tunteista. Ja niiden harjoitteleminen onkin vaikeaa ja absurdia, jos mikä. Kun 21-vuotias Tami Pohjola on käymässä Suomessa nykyisestä opiskelukaupungistaan Saksasta, häntä ”kiskotaan joka suuntaan”. Helsingin kaupunginorkesterin harjoitusten jälkeen...
Lukijamme nimimerkki 1293353 halusi kommentoida kirjoitusta:
Hei!
Rondo on mielenkiintoinen ja asiallinen musiikkilehti. Olen ollut tyytyväinen sen sisältöön. Seuraava palautteeni saattaa vaikuttaa pikkumaiselta, mutta lähetän sen silti.
Viulisti Tami Pohjolasta kertova juttu ’Kadonnutta aikaa etsimässä’ oli hyvä. On kiinnostavaa lukea nuoren muusikon ajatuksista ja näkemyksistä työstään esiintyvänä taitelijana. Olin kuitenkin pettynyt artikkelin kuvavalintoihin. Niiden turhan sensuelli sävy oli ristiriidassa jutun sisällön kanssa. Toki artikkelissa tuli esille tunteiden välittäminen musiikin avulla, mutta jos kuvilla siksi haluttiin ilmentää jollain lailla herkkyyttä, mielestäni yritys oli epäonnistunut.
Nämä kuvat pistivät silmään ehkä myös ajankohtaisen Me too -kampanjan vuoksi. Tätä aihetta käsiteltiin juuri edellisessä Rondon numerossa.