Sydämen asialla
Sami Keinänen tekee vanhoilla kotisyntetisaattoreilla intiimiä musiikkia, jossa menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat. Kaikki alkaa kompista. Kun kaihoisaa syntikkapoppia Sumuposauttaja-artistinimellä tekevä Sami Keinänen ryhtyy nikkaroimaan lauluja, hän laittaa ensin rumpukoneen soimaan. ”Jotenkin näin se menee”, Keinänen sanoo Tampereen Kalevassa sijaitsevalla työhuoneellaan ja laittaa syntetisaattorinsa äänipankista musiikkiraitoja soimaan yksi kerrallaan. Koskettimilla soitettujen kitaroiden, jousien ja pianon kasvattama musiikki täydentyy lopulta Keinäsen runsaasti kaiutetulla ja herkästi fraseeraavalla laululla. Täyteläinen sointi säilyttää intiimiytensä, vaikka musiikista tulee koko […]
Yllättäen elossa
Stina Koistinen vaihtoi sooloalbumeillaan laulukielensä englannista suomeksi. Tuoreinta Ghostinaa kantavat ulkopuolisuuden ja luopumisen teemat. Suomen kieli on tuttu, rikassanainen ja joustava. Sillä on ihanaa kirjoittaa, sillä voi leikkiä: kirjoitan suomeksi runollisemmin kuin englanniksi. Mutta raja on suomeksi myös hiuksenhieno sen välillä, sanooko tarpeeksi vai liikaa”, pohtii laulaja-lauluntekijä Stina Koistinen. Hän kirjoitti sanoituksensa toistakymmentä vuotta englanniksi, muun muassa Teosto-palkitulle Color Dolor -yhtyeelle, mutta viime vuosien Stinako-sooloalbumeillaan Koistinen on kuitenkin vaihtanut laulukielensä suomeksi. ”Olin residenssissä Teksasin […]
Maisemien muotoista musiikkia
Maa ilmasta -yhtyeen Benjami Koskisen mukaan musiikista voi nauttia myös ilman lyriikoita. Musiikissa muoto on kaikki kaikessa. Itävaltalainen säveltäjä Ernst Toch on havainnollistanut sävellyksen muodon merkitystä rinnastamalla sävelet sotilaisiin, joiden ainoana tavoitteena on musiikillisen materiaalin ja kuuntelijan tunnemaailman valloittaminen. Jos rintama ei pysy hallinnassa, sävellys on pilalla. Popmusiikin tiiviissä muodossa keskeisessä asemassa on sävelen ja sanojen välinen suhde. Mutta mitä tapahtuu muodolle, kun laulun paikalla kuullaankin runsaasti kaiutettuja sähkökitaroita? Sanattoman musiikin parissa luovii instrumentaalirockyhtye […]
Lopusta alkuun
Esikoisalbuminsa hiljattain julkaissut pyy punoi viiden vuoden ajan yhteisöllisen ja yksityisen yhdistävää kasvukertomusta, jossa pop-kertosäkeet kohtaavat äkkiväärät tuotannolliset ratkaisut. Halusin tehdä sellaisen albumin, jonka minä tekisin. Sellaisen, joka kuvastaisi aidosti minua saundin, tekstin ja mieltymysten kannalta, eli jossa kuuluisi oma ääneni”, kertoo pyy eli laulaja-lauluntekijä ja tuottaja Pietari Pyykönen, jonka esikoisalbumi Maailma lopu ilmestyi lokakuussa. Maksimalistisen levyn oheisteksteistä löytyy laaja lista vaikutteita isoista pop-kertosäkeistä ja Suomi-iskelmästä indie-visionääreihin, kirjailijoihin, kuvataiteilijoihin ja muotisuunnittelijoihin, ja kappaleista löytyy […]