perjantai lokakuu 4. 2024
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Liity sinäkin mukaan RONDON KAUPPA valikon kautta!

Kovaäänisiä mutta hilpeitä

0

Avantgarderockia soittava NYOS puhuttelee taideyleisöä ympäri Eurooppaa.   Jos liikkuu Laukaan Lievestuoreella kulkevaa Hohontietä öiseen aikaan, saattaa tarkkakorvaisempi kuulla erään vanhan maatilan kohdalla kummia. Massiivisina kumpuavat soinnut ja rumpujensoiton tiheä pauhe eivät kantaudu niinkään keltaisesta päärakennuksesta tai sen vieressä olevasta tynnyrisaunasta, vaan pihan perällä olevasta navetasta. Äänille löytyy selitys ulko-oven vieressä olevasta kyltistä. Siinä lukee Tonehaven Recordings. Kyseessä on leedsiläislähtöisen ja Keski-Suomeen muuttaneen Tom Brooken perustama äänitysstudio, joka on toiminut kotisatamana niin jyväskyläläisille rokkareille kuin […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Onnesta soivia muistoja

0

Samanna-yhtyeen Anna Pesonen säveltää muistomerkkejä onnellisista aiheista.   Tampereen keskustori lepää paahteisessa iltapäivässä. Huoltotöiden takia torin reunalla olevaa puupenkkiä rajaa rivi työmaa-aitoja. Muusikko Anna Pesonen osoittaa sormella aitojen läpi kohti penkin alareunaa. ”Tuolla se on”, Pesonen osoittaa. Pieni metallilaatta kimaltaa auringossa teksteineen ja QR-koodeineen. Laatta on osa Pesosen Soiva muistomerkki -ääniteosta, jossa tamperelaisilta kerättyjä muistoja on sävelletty musiikiksi. Loppukeväästä ilmestyneessä kokonaisuudessa kuultavia kappaleita on yhteensä seitsemän, joita ihmiset voivat käydä soittamassa älylaitteidensa avulla. Kappaleet on […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Persoonalta toiselle

0

Runoilija-muusikko Essi Leppäselle vaihtoehtoiset persoonallisuudet ovat kanava, joiden kautta hän luo uutta musiikkia.   Toisinaan salanimestä tulee taiteilijalle muutakin kuin keino suojautua julkisuudelta. Runoilija-muusikko Essi Leppäsen alter ego Ester Nuori Leppä syntyi, kun Leppänen ei kehdannut julkaista tekstejään omalla nimellään. ”Se oli alun perin sellainen häpeäjuttu, että halusin keksiä salanimen suojatakseni itseäni. Nykyään se ei enää toimi niin. Minulla on ystäviä, jotka luulevat, että nimeni on Ester”, Leppänen kertoo. Sittemmin Esteristä on tullut kiinteä osa […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Tuntematon soiva asia

Elektroniset äänet ovat vaihtuneet luomuun bändisoittoon Pykärin neljännellä sooloalbumilla. Vierauden teemaa viistävä albumi sai hänet myös tekemään tutkimusretken kansanmusiikkiin.   Tiedän, että lyhenne tarkoittaa alusta eikä avaruusolentoa, ja tiedän ihmisten ärsyyntyvän, kun käytän sitä tarkoittamaan tätä hahmoa”, myhäilee Mikko Pykäri huhtikuussa ilmestyneen U.F.O. -albuminsa nimeä. Sen kappaleissa on Pykärin mukaan yhteinen näkökulma: laulujen kertojina on ihmisiä, joista ei pidetä, joita kadehditaan tai jotka ärsyttävät. ”Mietin tätä ’ufohahmoa’ sanoittaessani. Se ulkopuolinen tai oman itsen sisällä oleva […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Outoja enkeleitä

Islajan uudella levyllä perinteiset laulumuodot ovat vaihtuneet sanattomiin, leijuviin äänikerrostumiin.  Usein hakeudun sellaisten äänien pariin, joissa on jotain outoa, pelottavaa ja toismaailmallista – jotka aiheuttavat tietynlaisen kuumottavan tunteen”, kertoo Islaja alias Merja Kokkonen. Hänen seitsemäs albuminsa Angel Tape julkaistiin lokakuussa, ollen samalla uuden helsinkiläisen Other Power -levymerkin ensimmäinen julkaisu. ”Muutin vuosi sitten Berliinistä Helsinkiin. Lähetin keskeneräisen version Angel Tapesta Matti Nivekselle kysyäkseni, kenelle Helsingissä minun kannattaisi tarjota sitä julkaistavaksi, sillä käytännön syistä on hyvä valita […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Avoimen taiteen tekijä

0

Taiteiden rajoja ylittävälle Lauri Antti Mattilalle musiikki ei ole työtä vaan olemisen tapa.   Ei ole yhtä oikeaa tietä ryhtyä lauluntekijäksi. Yksi keino onkin, ettei koskaan edes aloita, yksinkertaisesti vain jatkaa. Laulaja-lauluntekijä Lätsä, oikealta nimeltään Lauri Antti Mattila, kertoo nimittäin tehneensä lauluja aina. ”Lapsena lauloin ihan koko ajan, varmaan ihan ärsyttävyyteen asti. Lauloin kappaleita, jotka kuulin radiosta, ja omia hetkessä keksimiäni lauluja. Laulaminen on jatkunut ilman, että olisi oikeastaan missään kohtaa edes loppunut.” Mattilan Lätsä-nimellä […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Rauhan ja pienen ihmisen puolesta

0

    Alakulttuuritaiteilija Tomi Leppäsen ura sai kipinänsä Bulat Okudžavan neuvostofolkista. Nyt hän on julkaissut taiteilijan tuotannosta elämäkerran ja levyn.   Suomalainen alakulttuuri on verkosto täynnä toinen toistaan omintakeisempia tekijöitä. Yksi vaihtoehtotaiteen kiehtovimmista synapseista on muusikko ja videotaiteilija Tomi Leppänen, jonka omaperäinen tuotanto yltää moniaalle. Leppäsen alter ego, Kalevi Suopursu, on herkän nukkavieru iskelmämuusikko, jolta ilmestyi viime vuonna toinen soololevy Uneton Vantaalla. Suopursun identiteetillä Leppänen toimii 1970-luvun pop-rock-musiikkia kauniisti pastissoivassa Amuri-yhtyeessä ja kokeellisen Guggenheimz-projektin sekä […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Unenomaista runoutta

Muotorakenteilla ja tyylisekoituksilla leikkivä elektroninen nelikko Ruusut julkaisi vastikään Melankolia-albumikaksoset. Yhtye luottaa luovassa prosessissaan ennen kaikkea intuitioon ja tajunnanvirtaan.   Vuonna 2018 Ringa Mannerin, Miikka Koiviston, Alpo Nummelinin ja Samuli Kukkolan popyhtye Ruusut julkaisi samannimisen esikoisalbuminsa ja ponnahti heti suomi-indien valokeilaan, soittaen ensikeikkansa Sideways-festivaalilla ja voittaen levystään kriitikoiden valinta -Emman. Kakkosalbumi Kevätuhri ilmestyi toukokuussa 2020, Igor Stravinskyn balettikaimansa 117-vuotispäivänä. Viime vuodet ovat poikineet yhtä aikaa huhtikuussa julkaistut Melankolia 1 ja Melankolia 2 –albumit. ”Ne eivät […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Muutoksen käyttömusiikkia

Toisella albumillaan Vimma kuvaa ympäristöaktivistin henkilökohtaista kokemus- ja tunnetilaa toivottomuuden, merkityksellisyyden ja onnen leikkauspinnoilla.   Vimma on hankala pala genrelokerointia harrastavassa maailmassa: yhtyeen musiikissa on kuultavissa niin kansanmusiikin akustista sointia viuluineen, progressiivisen rockin muotorakenteita kuin indiepopin kertosäkeitä. Siinä missä esikoisalbumi Meri ja avaruus (2019) oli kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuva kahdeksanosainen konseptiteos, rakentuu sen lokakuussa julkaistu seuraaja Tornadon silmässä enemmän yksittäisten kappaleiden ja henkilökohtaisemman perspektiivin ympärille. ”Jos Meri ja avaruus oli todella pitkä matka ajassa ja tilassa, […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Maisemien muotoista musiikkia

0

Maa ilmasta -yhtyeen Benjami Koskisen mukaan musiikista voi nauttia myös ilman lyriikoita.   Musiikissa muoto on kaikki kaikessa. Itävaltalainen säveltäjä Ernst Toch on havainnollistanut sävellyksen muodon merkitystä rinnastamalla sävelet sotilaisiin, joiden ainoana tavoitteena on musiikillisen materiaalin ja kuuntelijan tunnemaailman valloittaminen. Jos rintama ei pysy hallinnassa, sävellys on pilalla. Popmusiikin tiiviissä muodossa keskeisessä asemassa on sävelen ja sanojen välinen suhde. Mutta mitä tapahtuu muodolle, kun laulun paikalla kuullaankin runsaasti kaiutettuja sähkökitaroita? Sanattoman musiikin parissa luovii instrumentaalirockyhtye […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Yllättäen elossa

Stina Koistinen vaihtoi sooloalbumeillaan laulukielensä englannista suomeksi. Tuoreinta Ghostinaa kantavat ulkopuolisuuden ja luopumisen teemat.   Suomen kieli on tuttu, rikassanainen ja joustava. Sillä on ihanaa kirjoittaa, sillä voi leikkiä: kirjoitan suomeksi runollisemmin kuin englanniksi. Mutta raja on suomeksi myös hiuksenhieno sen välillä, sanooko tarpeeksi vai liikaa”, pohtii laulaja-lauluntekijä Stina Koistinen. Hän kirjoitti sanoituksensa toistakymmentä vuotta englanniksi, muun muassa Teosto-palkitulle Color Dolor -yhtyeelle, mutta viime vuosien Stinako-sooloalbumeillaan Koistinen on kuitenkin vaihtanut laulukielensä suomeksi. ”Olin residenssissä Teksasin […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

UUTISET