Populaaritaidetta

Viisi pitkää, kamariorkesterin säestämää läpisävellettyä laulua ja symbolistista runoutta, joka yhdistää menneen maailman kuvaston moderniin tunneyhteyteen: harpisti-laulaja Joanna Newsomin Ys (2006) ei turhaan ollut arvostelumenestys ilmestyessään, eikä ole menettänyt tenhoaan viidessätoista vuodessa.   2000-luvun alku oli kamaripopin ja –rockin kulta-aikaa. The Decemberistsin, Arcade Firen, Andrew Birdin tai Sufjan Stevensin levyiltä oli tavallista bongata oboen, käyrätorven tai kamarikokoisen jousisektion sointia, mutta askeleen pidemmälle liikkui harpisti-laulaja Joanna Newsom. Kalifornialainen Newsom (s. 1982) tunsi jo lapsena harpun omaksi […]

Kurkkusyöpä katkaisi Ryuichi Sakamoton luovan hiljaisuuden ja sai hänet tekemään albumin kuin se olisi hänen viimeisensä. Hetkellisyyden ja ikuisuuden, elektronisen ja akustisen sekä struktuurin ja kaaoksen vastakohdat kohtaavat kaunista taide-elokuvaa muistuttavalla albumilla async (2017).   Emme tiedä, milloin kuolemme, joten ajattelemme elämän olevan kuin ehtymätön kaivo. Silti kaikki tapahtuu vain määränsä verran kertoja. Kuinka monesti vielä muistat tietyn iltapäivän lapsuudestasi, sellaisen, joka on niin olennainen osa minuuttasi, ettet osaa edes kuvitella elämääsi ilman sitä? Kenties […]

Populaaritaidetta, osa 4: Sarjassa esitellään taiteellisesti korkeatasoisia 2000-luvun albumeita klassisen musiikin ulkopuolelta.   Godspeed You! Black Emperorin kaksoisalbumi Lift Your Skinny Fists Like Antennas To Heaven (2000) on muodossaan ja mitassaan mahleriaaninen, maalaten hapuilevan kurotuksen toivoa kohti lohduttoman, pessimistisen valitusvirtensä keskeltä.   Ovatko maailma ja ihminen muka todella vapaita? Olemmeko ajautuneet materialismin naamioimaan merkityksettömyyden limboon? Kaatuuko utopia aina itseensä? Tämänkaltaista pohdintaa tulvi montréalilaisen nonetin Godspeed You! Black Emperorin musiikki vuosituhannen vaihteessa, kun länsimaat elivät vielä […]

  15 minuuttia, 15 laulua: Tierra Whackin debyyttialbumi Whack World (2018) on muotokokeilu, jossa riemukkaan vinksahtaneet ja leijuvan surumieliset tunnelmat vaihtavat paikkaa juuri, kun niistä alkaa päästä jyvälle.   60 sekuntia on maksimipituus videolle, jonka Instagramin käyttäjä voi ladata sosiaalisen median syötteeseen. Se ei ole voinut olla vaikuttamatta kaikkiin, jotka sisältöä palveluun tuottavat: oma luomus tai siitä leikattu pätkä täytyy kasata raamin mukaan. Lyhytmuotoinen taide on toistuva ilmiö, oli kyse sitten liturgisista sävelmistä, 1980-luvun hardcore-punkista […]

Sarjassa esitellään taiteellisesti korkeatasoisia 2000-luvun albumeita klassisen musiikin ulkopuolelta. Amerikkalaisen Kayo Dot -yhtyeen debyyttialbumi Choirs of the Eye (2003) ei päästä kuulijaansa helpolla: unenomaiset metamorfoosit vievät hauraista falsettilauluista ja atonaalisesta kamarimusiikista kohti raakoja särövalleja ja takaisin.     Multi-instrumentalisti Toby Driver (s. 1978) oli jo vuosituhannen vaihteessa jonkinasteiseen kulttimaineeseen nousseen maudlin of the Wellin kanssa pyrkinyt säveltämään tiedostamattomansa ohjaamana, inspiroituen muun muassa valveunista. Yhtye käytännössä loi nahkansa Kayo Dotina, muuttuen vahvemmin Driverin projektiksi, ja jatkoi […]

Sarjassa esitellään taiteellisesti korkeatasoisia 2000-luvun albumeita klassisen musiikin ulkopuolelta.   Ruotsalaisen Sara Parkmanin kolmas albumi Vesper (2019) on henkeäsalpaava tunteiden ukkosenjohdatin sanojen toiselle puolen ja runollinen tutkielma hengellisten juurten mahdollisuudesta nykyajassa.   Sara Parkman ei isänsä, isoisänsä ja isoisoisänsä tavoin ryhtynyt papiksi vaan muusikoksi, mutta Vesper on hänen omintakeinen messunsa ja runollinen uskontunnustuksensa – tai vähintään albumin muotoinen essee siitä, mitä usko, hengellisyys ja juuret voivat tänä päivänä tarkoittaa, luopumatta vahvasta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden aktivismista. Pyhäinpäivänä […]