Orkesterit ja konsertot

Kolmas sinfonia on viimeinen pala Osmo Vänskän Minnesotassa levyttämästä Mahlerin sinfonioiden kokonaislevytyksestä. ”Totuus, mitään siihen lisäämättä ja mitään pois ottamatta”, luvataan usein amerikkalaisissa oikeussalidraamoissa. Vänskälle totuus on partituurissa ja muu informaatio – säveltäjän puheet, kirjeet ja muut selitykset – ovat korkeintaan aihetodisteita, joiden perusteella tulkintaa ei voi langettaa. Kolmannessa sinfoniassa se tarkoittaa erittäin tarkkaa ja viimeisteltyä soittoa, joka BIS:n hienon äänityksen avustamana paljastaa muhkeasta teoksesta yksityiskohtia, joita tuskin missään muussa levytyksessä on kuultu. Siitä hyötyy erityisesti […]

Sami Junnosen 24 karaatin kultahuilu, jonka hänelle on valmistanut japanilainen Muramatsu, soi hurmaavan ilmeikkäästi ranskalaisissa 1900-luvun alun huilukonsertoissa. Värejä riittää pastoraalisesta heleydestä ekspressiiviseen täyteläisyyteen, kirkkaasta säihkeestä alarekisterin mystisiin ääniin. Junnonen on levyllä virtuoosisessa vauhdissa ja valottaa teoksia kiinnostavasti. Ibertin konsertto soi särmikkäänä mutta avaa hitaassa osassa vitsikkään tarinoijan vakavan puolen. Jolivet yhdisti uusklassismiin vaikutteita niin antiikin kulttuureista kuin dodekafoniasta. Huilukonserttoa kuunnellessa voi kuvitella antiikin huilumyyttejä Panista alkaen, mutta myös soittimen dionyysinen puoli tulee esiin villeissä […]

Kansallispukuinen maalaisväki lyö vinhasti pyörien lapikasta lattiaan ja käsiä yhteen. Turistimaisiakin mielikuvia voi tulla mieleen Dvorakin Slaavilaisia tansseja kuunnellessa. Kustantaja Simrockin tilaamat tanssit olivat Dvorakin suurimpia menestyksiä hänen elinaikanaan sekä kotiin pianolla kokeiltavaksi että hehkeinä orkesterinumeroina, joille ei oikein löydy paikkaa nykyajan ohjelmasuunnittelussa. Maalaistaustainen säveltäjä tunsi hyvin furiantit, sousedskat, skocnat ja dumkat, mutta latasi niihin isolla orkesterilla säihkettä ja paatosta, joka nosti ne agraarisilta juurilta konserttisalien seurapiireihin. Tanssit ovat täynnä orkestraalisia ja harmonisia hienouksia, unohtamatta […]

Kahdeksankymppisen Kalevi Ahon työpajasta lähtee teoksia tasaisena virtana, mutta merkkejä sarjatuotannosta tai patenttiratkaisuista ei kuulu. Solistisissa teoksissa hän inspiroituu kunkin instrumentin erityispiirteistä ja kertoo kitaran olleen viritystapansa, hiljaisen volyyminsä ja soittotekniikkansa vuoksi erityinen haaste. Ismo Eskeliselle räätälöity kitarakonsertto (2018) onnistuu selättämään nämä ongelmat kitarakliseitä karttavalla soolo-osalla ja taitavalla orkesterinkäsittelyllä. Seitsenosaisesta teoksesta kasvaa vaihteleva ja vahvojen kontrastien liki puolituntinen draama, jonka tummissa väreissä erottuu toisinaan häivähdys Shostakovitshia, nuoren Ahon johtotähteä. Eskelinen on armoitettu kantaesittäjä, jonka sormista […]

Bedrich Smetanan ”Isänmaani”-kokoelma sinfonisia runoja on yksi kansallisromantiikan merkkipaaluja ja vertauskuvallinen niin tsekeille kuin muillekin itsemääräämisestään huolehtiville kansakunnille. Teoksen kuudessa sävelrunossa säveltäjä yhdisti luonnon, myytit ja historian kuvasarjaksi, jonka merkitys on vaihdellut ajan kuluessa. Teos syntyi 1870-luvulla Böömin kuuluessa Itävaltaan, mutta ennustukset realisoituivat maan itsenäistyessä 1918. Natsit kielsivät teoksen vallatessaan Tsekkoslovakian, ja Neuvostoliiton hallinnassa sen patriotismi valjastettiin valtion käyttöön. Alkuperäinen ajatus heräsi henkiin vuoden 1990 ”samettivallankumouksessa” ja tunne on ikuistettu levytykseen, jonka Rafael Kubelik johti […]

Mahler luonnehti kolmannen sinfoniansa etenemistä evoluutioksi, jossa nietzscheläinen luontokäsitys kuljettaa ihmistä kohti täydellistä ja yhä kaivattua tietoisuutta: ”Luonnon ääni aina ja kaikkialla!… Nyt se on koko maailma, luonnon koko totaliteetti, joka on herätetty syvästä hiljaisuudestaan soimaan ja kaikumaan.” Valtaisaa koneistoa vaativa konsepti on sinfoniakirjallisuuden suurimpia haasteita, joka ei levylläkään ole onnistunut kovin usein. Teoksessa riittää hurjuutta, kummallisuuksia ja kosmeettista kauneutta, joiden yhteiselo edellyttää vakaata otetta mutta myös rohkeutta seurata säveltäjän mielikuvitusnäkyjä. Maris Jansons on levyttänyt […]

Poétesses symphoniques on otsikkona La Dolce Voltan levylle, joka luotaa ranskalaisten naissäveltäjien traditiota 1800-luvulta meidän päiviimme. Aihepiiriä kartoitettiin laajalti Bru Zanen kahdeksan levyn Compositrices-julkaisussa, mutta Metzin Kansallisorkesterin ja David Reilandin esityksissä ”sinfonisten runoilijattarien” jatkumo tulee esiin tiiviistettynä. César Franckin kaitseman Augusta Holmesin (1847–1903) sävelrunossa Andromeda ei ole vain miessankarin pulasta pelastama neito, vaan kokonaisvaltaisempi tulkinta tähtitaivaalle päätyvästä myyttisestä naisesta. Lili Boulangerin (1893–1918) hieno myöhäisimpressionistinen diptyykki ”Kevätaamu-Surullinen ilta” on viime aikoina yltänyt suomalaisorkestereidenkin ohjelmistoon. Mel Bonisin […]

Yhdysvallat pullistelee muun ohella säveltäjiä, mutta jos pitäisi valita yksi koko monikansaista ja -kulttuurista maata edustava taidesäveltäjä, niin tällä hetkellä se olisi John Adams (s. 1947). Adams on monilla amerikkalaista kulttuurihistoriaa luotaavilla teoksilla tuntunut myös hakeneen tuota roolia, mutta hän ei ole epäröinyt tökätä sormeaan myöskään kansakunnan kipukohtiin. Adams luokiteltiin aikoinaan minimalistiksi, ja suuntauksen herkeämättömästä pulssista ja monistuvasta muuntumisesta muistuttaa vuonna 1988 valmistunut Fearful Symmetries. William Blaken kuuluisasta runosta nimensä napanneesta teoksesta ei löydy liekehtiviä […]