Orkesterit ja konsertot

Esterházan Versaillesia muistuttava palatsi Unkarin pohjoisreunalla oli alun perin metsästysmaja, josta käsin suvun ruhtinaat jahtasivat lähiseudun eläimiä. Aristokraattisessa metsästyksessä tarvittiin käyrätorvia, ja niitä ilmestyi Haydninkin käyttöön toisinaan tavallista enemmän. Giovanni Antoninin ja Il Giardino Armonicon levyttämässä sinfoniassa nro 31 vaikutusta demonstroidaan heti kättelyssä neljän käyrätorven fanfaarilla. Sinfonian ”torvisignaali” palaa yllättäen lopussa, mutta teoksessa herkutellaan myös hienovaraisemmalla käyrätorven käsittelyllä. Yllätystehot on käytössä myös ”Tuli”-sinfoniassa, jossa käyrätorvet hätkähdyttävät fortissimossa kesken hitaan osan. Monipuolisinta käyrätorvien käyttö on Itävallan […]

Jos uudenvuoden lähetys Wienistä jätti tanssivarpaan vipattamaan, François-Xavier Roth ja hänen Les Siècles -orkesterinsa tarjoavat tilaisuuden sukeltaa 1800-luvun ”Pariisin öihin”, tanssimusiikkiin, joka kaikui oopperasta Folies Bergèren näytöksiin. Bru Zanen esitetekstin kirjoittajat muistuttavat vanhasta sanonnasta, jonka mukaan ”italialaiset laulavat, saksalaiset rukoilevat, mutta ranskalaiset tanssivat”. Se todistetaan nautinnollisella valssien, polkkien ja galoppien kimaralla, jonka tunnetuin numero lienee keisarihovin tanssimusiikin johtaja Émile Waldteufelin valssi Les Patineurs (”Luistelijat”). Näytteet Gounodin Faustista, Delibesin Coppeliasta tai Thomasin Raymondista edustavat korkealentoista balettia, […]

César Franckin ainokainen sinfonia mainitaan usein esimerkkinä täysromanttisesta johtoaihetekniikasta, jossa kaikissa kolmessa osassa esiintyvä teema takoo koko teoksesta voittoisan tarinan. Periaate ei ole vaikea ymmärtää tai toteuttaa, mutta silti d-molli-sinfonian levytyksissä ajaudutaan usein jähmeään muodollisuuteen tai lillukanvarsiin kompastuvaan mikrosäätöön. Alain Altinoglu ja Frankfurtin RSO liikuttelevat riuskoja tempojaan vapautuneen suorasukaisesti eivätkä silottele massiivisia sointivyöryjä tai vaskista räimettä. He huomioivat myös hiljaisten taitteiden utuisen mystiikan ja seittimäiset filigraanit, mutta eivät jarruta eteenpäin vetävää liikettä. Tämä on yksi […]

Beethovenin pianokonsertot ovat viime vuosina kiinnostaneet monia pianisteja, ja iloisimpia yllätyksiä on ollut tämä Boris Giltburgin, Vasily Petrenkon ja Liverpoolin Kuninkaallisen filharmonian yhteistyö. Naxos on pitänyt tuotantoarvot korkealla, äänitys on moitteeton ja balanssi Giltburgin heleä-äänisen Fazioli-pianon ja innostuneesti soittavan orkesterin välillä on ollut ihanteellinen. Sitä merkityksellisempi on ollut henkinen tasapaino, jossa venäläissyntyiset taiteilijat – Giltburg asuu Israelissa, Petrenko on asettunut Englantiin – tuntuvat löytävän klassikkoteokset uudelleen. Sarjan viimeisessä osassa toisiaan täydentävät dramaattinen c-molli-konsertto ja runollinen […]

Vuosi 1923 tarkoitti Saksassa radiolähetysten käynnistymistä Berliinin Potsdamer Platzilla. Kuten myöhemmin Suomessa uusi media tarvitsi uutta musiikkia, jonka kokoonpanoja aikansa teknologia rajoitti. Saksassa ilmapiiriin vaikutti taannoin päättynyt sota, superinflaatio – ruisleipä maksoi viisi miljardia markkaa – sekä päätään nostavat natsit, jotka epäonnistuivat Münchenissä vallankappauksessaan. Ernst Tochin hilpeän tanssisarjan huilulle, klarinetille, viululle, alttoviululle, kontrabassolle ja lyömäsoittimille he tuomitsivat myöhemmin ”rappiotaiteeksi”. Weimarin tasavallan vapaa henki puhaltaa myös Kurt Weillin Frauentanzissa, keskiaikaisiin minne-runoihin pohjautuvissa haikeissa rakkauslauluissa. Se kaikuu […]

  Lotta Wennäkosken musiikissa tuntuu jotenkin yhdistyvän kaikki, mikä suomalaisessa uudessa musiikissa on onnistunut. Siihen kuuluu monipuolinen tekniikka, jolla voi toteuttaa mielikuvituksellisia ideoita ja irrottaa perinteisistä välineistä uusia ja taiteellisesti motivoituja saundeja. Häntä tuntuu ruokkivan uteliaisuus, joka saa teokset aukeamaan moniselitteisistä otsikoistaan sekä hyvin konkreettisiin että abstrakteihin ja avariin mielikuviin. Stravinskya muistuttavalla tavalla Wennäkoski näyttää löytävän ”lottamaisuudet” mistä tahansa aiheesta tai ilmiöstä. Musiikissa voi olla myös huumoria, vaikka Promseissa 2017 kantaesitetyn hilpeän Flouncen (2017) varovainen […]

  Yhdysvalloissa on havahduttu viime aikoina levyttämään mustien taidesäveltäjien teoksia. Länsimainen taidemusiikki ei ole ollut afroamerikkalaisten ihmisten tärkein musiikillinen ilmaisukanava, mutta säveltaiteeseen liittyvien universaalisuustoiveiden vuoksi olisi tärkeää, että kaikki saavat sen kautta äänensä kuuluviin. George Walker (1922–2018) oli ensimmäinen afrikkalaisamerikkalainen säveltäjä, joka vuonna 1996 voitti Pulitzer-palkinnon Lilacs-sävellyksellään. Hän opiskeli Curtis-instituutissa pianonsoittoa Rudolf Serkinin johdolla ja kiinnostuttuaan sävellyksestä sai opettajakseen Rosario Scaleron. Walker ennätti säveltämään monissa tyylilajeissa, mutta Cleveland-orkesterin levyllä hän esiintyy tinkimättömänä modernistina. Walker ei […]

  Liverpoolin Kuninkaallinen filharmoninen orkesteri nousi Vasili Petrenkon johtajakaudella brittiorkesterien eturiviin. Petrenko lopetti vuonna 2021, ja hänen seuraajanaan on aloittanut venezuelalais-armenialainen Domingo Hindoyan, joka on naimisissa tähtisopraano Sonya Yonchevan kanssa. Onyxin ranskalaisen musiikin kokoelma on Hindoyanin ja liverpoolilaisten pelinavaus äänilevyllä, joka lupaa valoisaa tulevaisuutta. Petrenkon slaavilaisten tunteiden tilalla on nyt gallialaista eleganssia ja rationalismia, jonka ansiosta Debussyn pakoileva Jeux kuulostaa tavallista tiiviimmältä ja määrätietoisemmalta. ”Faunin iltapäivästä” jää samalla otteella uupumaan magiaa. Ehkä olisikin voinut levyttää […]

  Kalevi Ahon ensimmäinen viulukonsertto (1981) ja ensimmäinen sellokonsertto (1984) olivat nelisenkymmentä vuotta sitten pelinavauksia teoslajissa, jonka edustajia on sittemmin kertynyt kolmekymmentä. Ahon suunnitelmana on ollut säveltää konsertto kaikille orkesterisoittimille, mutta Bis:n uusi levy todistaa, että on palkitsevaa palata keskeisiin soolosoittimiin vuosikymmenien kokemusten jälkeen. Aholle haaste on moninkertainen, sillä hän ei halua itsensä ohella toistaa muitakaan konserttokirjallisuuden patenttiratkaisuja. Toinen viulukonsertto (2015) on ulkoisesti perinteisempi tapaus, kolmiosainen suuren formaatin teos. Toinen sellokonsertto (2013) kertoo tumman viisiosaisen […]

Alban Bergin musiikki on harvoin kuulostanut näin kauniilta. Andrew Davis ei suoranaisesti romantisoi säveltäjän modernistisia teoksia, mutta teokset tuntuvat asettuvan enemmän Mahlerin sinfonioiden kuin Schönbergin teorioiden jatkoksi. Vaikutelmaa tehostaa BBC:n sinfoniaorkesteri, joka liikkuu näissä tummien värien maisemissa kuin kotonaan, vailla atonaalisuuden tuottamaa kipeyttä ja angstia. Ensimmäisen maailmansodan varjossa syntyneet kolme orkesterikappaletta op. 6 ovat Bergin lähimmäs sinfoniaa sivuava teos. Sen hapuilevat melodialinjat ja riitasointuiset harmoniat sulautuvat Davisin tulkinnan suvereenissa orkesterinkäsittelyssä häilyvien varjojen impressionismiksi. Raastavampia tulkintoja […]

Bartókin Divertimento (1939) ja Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille ja celestalle (1936) ovat teoksia, joissa hänen moderneista, folkloristisista ja klassistisista herätteistä sulautunut tyylinsä soi intensiivisimmillään. Divertimenton otsikko viittaa viattomaan viihteeseen, mutta hitaasta osasta ryömivät painajaisnäyt kertovat enteitä totalitarismin kauhuista ja lähestyvästä suursodasta. Myös asiallisen otsikkonsa taakse piiloutuva varhaisempi teos käy sinfonisessa järjestyksessä ja teräksenlujissa rakenteissaan läpi hämmentävän määrän häälyviä tunnelmia ja draamaa. Molemmat kuuluvat 1900-luvun klassikoihin ja taiturinumeroihin, joiden haasteisiin Pietari Inkisen johtama, Saarbrückeniä ja Kaiserlauternia […]

Venäläinen trumpetinsoitto oli aikoinaan voimalaji, joka poikkesi kuuluvasti länsimaisista ihanteista. Suomessa vieraillut ja opettanut ukrainalaistaustainen Timofei Dokshitzer (1921–2005) edusti suoraa ja kaiken läpäisevää neuvostotrumpetismia, jolle Arutjunjanin ja Weinbergin railakkaan virtuoosiset konsertot sopivat kuin smetana borssikeittoon. Dokshitzerin muistolle levynsä omistanut kanadalaistrumpetisti Paul Merkelo tunnistaa tyylilajin, ja yhteistyö Hans Grafin johtaman Venäjän Kansallisorkesterin kanssa on asianmukaisen reipasta. Parhaimmillaan Merkelo on Arutjunjanin armenialaismelodioita pursuavassa lyhyessä koitoksessa (1950). Weinbergin trumpettikonserton (1967) kolmiosainen rakennelma – Etydejä, Episodeja ja Fanfaareja – […]