Soitin ja kamarimusiikki

Jouni Someron yltäessä pianoteosten kokonaislevytyksen kahdeksanteen osaan on viimeistään uskottava, kuinka tuottelias ja taitava pianosäveltäjä Selim Palmgren oli. Kotimaisessa ohjelmistossa on pyörinyt vain murto-osa hänen valtavasta tuotannostaan, mutta tämän levyn eri aikoina syntyneet kolmekymmentäseitsemän kappaletta vahvistavat hänen pysyneen uskollisena romanttisille lähtökohdilleen. Musiikkia tuntuu syntyneen joka kerran, kun Palmgren on istahtanut pianon ääreen ja inspiraatio on toisinaan syttynyt enemmän sormien kuin suurten oivallusten vieminä. Parhaimmillaan hän oli nasevan pienoismuodon mestari, mutta ei täysin välttynyt toistamasta itseään. […]

Alppinaakka, kuhankeittäjä, sinirastas, rusotasku, lehtopöllö, kangaskiuru, rytikerttunen, lyhytvarvaskiuru, kerttuli, kivikkorastas, hiirihaukka, mustatasku ja kuovi. Messiaenin ”Lintujen katalogin” esimerkeistä saisi tiukkoja kysymyksiä luonnontieteen opiskelijoille tai lintubongareille. Säveltäjä panosti paljon lintukappaleidensa ornitologiseen tarkkuuteen, mutta se ei ollut musiikin päätarkoitus. Linnut ilmaantuivat Messianein musiikkiin ennen sotia ”Jumalan sanansaattajina” ja vuosina 1956-58 valmistuneessa Catalogue d’Oiseauxissa hän tarkastelee kolmeatoista lintua luonnollisissa elinympäristöissään eri puolilla Ranskaa. Siirtäessään linnunlaulua pianolle hän joutui pudottamaan oktaavialoja, hidastamaan tempoja ja tasoittamaan mikroskooppisen tarkkaa intervallipuhtautta. Wikipedia […]

Julianna Avdejeva voitti vuonna 2015 Varsovan Chopin-kilpailut ensimmäisenä naisena sitten Martha Argerichin (1965). Hän on aiemmin levyttänyt Chopinin pianokonsertot historiallisella Erard-pianolla, mutta tässä instrumenttina on Horowitzin aikoinaan omistama Steinway CD-18. Chopin-ohjelman punainen lanka löytyy opusnumeroista: 1840-luvulla syntyneistä kappaleista on kadonnut näytöstyylisin bravuuri ja tilalle on tullut kaiken takana kytevä alakulo. Avdejevan sormissa romanttinen retoriikka kukkii uskottavana, mutta etäännytettynä naiivista idealismista. Aloittavissa nokturnoissa kuulija uppoaa kaihon maailmaan, jonka Avdejeva loihtii herkällä kosketuksellaan. Pentatone on vanginnut pianosoinnin […]

Joulunvietto Franz Lisztillä ei sujunut ilman pianonsoittoa, ja joulupäivänä 1882 Rooman hotelli Alibertissa hän esitti kahdeksan vuotta työstämänsä kahdentoista joulusävelmän kokoelman otsikolla Weihnachtsbaum, ”Joulupuu”. Joukossa on verraten tunnettuja aiheita, kuten aloittava Psallite, Adeste fidelis ja In dulci jubilo, mutta kaikissa tapauksissa Lisztin pianotranskriptiot tekevät musiikista hänen omaansa. Poissa on varhaisemman tuotannon estradityylinen taituruus, vaikka ei kappaleita voi helpoiksikaan kutsua: kynttilöiden sytyttämistä kuvaava Scherzoso polttaa varmasti harrastasoittajien näpit. Kristuksen syntymä on lisztiläisen joulun pääteema, josta kerrotaan […]

Beethovenin Hammerklavier-sonaattia pidettiin ammoin lähes mahdottomana soittaa, ja jotkut muinaiset levytykset, kuten Artur Schnabelin villi teutarointi, tuntuivat puoltavan ajatusta. Myöhemmin suuretkin klaveeritaiteilijat ovat lähestyneet teosta kunnioittavalla asenteella, mutta Marc-André Hamelin saa teoksen tekniset vastukset kuulostamaan leikiteltävän helpoilta. Avauksen fanfaarimaiset akordit on tasapainotettu täydellisesti, Scherzon rytmit tanssivat kuin neidot kedolla ja finaalin fuuga puikkelehtii kuin kärppä rantapusikossa. Hamelinilla on aikaa viilata sointia ja yksityiskohtia, eikä missään kuulu monista esityksistä tunkevaa vatsahappoista stressiä. Monet usein mystisinä näkyinä […]

Robert de Viséestä (n. 1660–n. 1733) tuli parikymppisenä Ludvig XIV:n hovin luutisti, joka myöhemmin soitti myös gambaa, lauloi ja toimi nuoren Ludvig XV:n kitaransoiton opettajana. Hän osallistui luonnollisesti erityyppiseen yhtye- ja continuosoittoon, mutta intiimeimmillään hänen luuttutaiteensa kukki sängyn vierellä soittaessa illan pimetessä. De Viséen sävellykset koostuvat ranskalaisbarokin tutuista elementeistä, tansseista, karakterinumeroista ja muunnelmista. Ne saavat kuitenkin hyvin erilaisen sävyn pehmeä- ja syväsointisella teorbilla esitettäessä. Jakob Lindbergin instrumentti on jyhkeä, pitkäkaulainen ranskalaisen mallin mukainen periodisoitin, joka […]

J. S. Bachin musiikista tehdyt sovitukset ovat harmonikansoittajien perusohjelmistoa, mutta Janne Valkeajoki on sitä mieltä, että Jean-Philippe Rameaun musiikki sopii soittimelle vielä paremmin, ja toteutti pitkäaikaisen unelmansa säveltäjän cembalosarjojen levyttämisestä. Haastetta niissä riittää, sillä alkuperäisteokset perustuvat pitkälle cembalon herkästi värähtelevän soinnin ja runsaiden korukuvioiden kaunopuheiseen jatkumoon, jota ei harmonikan äänentuottotavalla tietenkään voi matkia. Valkeajoki onkin tarttunut toimeen omista lähtökohdistaan. Hän käyttää modernin konserttiharmonikan ilmaisumahdollisuuksia rikkaasti eikä karta krouvimpiakaan sävyjä. Sehän käy, sillä Rameaun musiikilla on […]

Bachin ”Fuugan taide” on mielletty valistavaksi tutkielmaksi kontrapunktin mahdollisuuksista ja ulottuvuuksista, mutta Aapo Häkkisen sormissa siitä kasvaa ennen muuta runollinen ja symbolinen kokonaisuus. Contrapunctusten järjestys poikkeaa julkaistusta ja totutusta, mistä syntyy symmetrisesti hahmottuva kokonaisuus, neljä kaanonia sijoitettuna loppuun. Viimeistä ja kesken jäänyttä fuugaa Häkkinen ei ole ottanut mukaan. ”Fuugan taiteen” edellyttämistä esitysvälineistä ei ole varmuutta, eikä soolocembalokaan riitä kaikkien ideoiden täysipainoiseen demonstroimiseen. Sen vuoksi kahta triosonaatin mallia seuraavassa fuugassa kuullaan vierailevia tähtiä: numeroon 12 on […]

Seikkailuja Beethovenin työpöydällä   Sveitsiläis-malesialainen pianisti See Siang Wong päättää kolmanteen osaan Beethoven-trilogiansa, jossa hän tuo esiin säveltäjän unohdettuja tai keskeneräisiä, luonnosten pohjalta täydennettyjä pianoteoksia. Sarja on ollut jännittävä kurkistus neron työpöydän lastuihin, lapsuuden luomuksiin ja arkistojen löytöihin. Ennen muuta se kertoo pianistin valtavasta tyylitaidosta, sivistyksestä ja kyvystä uppoutua Beethovenin mielenmaisemiin. Kolmas levy alkaa Beethovenin E-duuri-pianosonaatin op. 109 luonnoksista tehdyllä versiolla, jonka sveitsiläinen pianisti ja säveltäjä Jürg Wyttenbach teki vuonna 1986. Ei tätä raakakiveä voi […]

Juho Pohjonen kuuluu pianisteihin, jotka eivät tyydy pyörittelemään perusohjelmistoa. Hän on toiminut aktiivisesti kamarimuusikkona, mutta tässä yhteistyökumppaniksi on valikoitunut kaksi klaveerisäveltäjää, jotka päältä katsoen kuuluvat sekä eri aikakausiin että eri maailmoihin. Jollain merkillisellä tavalla Pohjonen kuitenkin osoittaa, miten Jean-Philppe Rameaun barokkisarjat ja Aleksandr Skrjabinin pianosonaatit kuuluvat toisilleen. Molemmat inspiroituivat aikakautensa filosofisista suuntauksista ja sävelsivät kosketinsoittimille vapaasti ja virtuoosisesti. Molemmat höystivät musiikkiaan rikkaalla ornamentiikalla, Rameau barokki- ja Skrjabin jugendtyylisellä. Barokkiteoksia soitetaan nykyään enenevästi modernilla pianolla, ja […]

Itsenäisesti opiskellut Pertti Jalava (s. 1960) on päässyt useampien sävellyskilpailujen palkintosijoille, mutta tarvinnut urallaan sinnikkyyttä pärjätäkseen establishmentin ulkopuolisena säveltäjänä. Albumi And I Left The Door Open on kiinnostava kokoelma Jalavan duo- ja trioteoksia vuosikymmenten varrelta jousille, huilulle, harpulle ja kitaralle. Muusikot soittavat vaihtelevissa kokoonpanoissaan hyvin yhteen, ja äänitys kuulostaa mainiolta. Vaikka Jalavan ”klassisessa modernissa” on kuultavissa myös Alban Bergin tai Kalevi Ahon hengenheimolaisuutta, on vahviten läsnä impressionismi – myös näkymiin ja kirjallisuuteen viittaavissa teosnimissä, kuten […]