torstai syyskuu 11. 2025

Oivalluksista oppimateriaaliksi

Moni soitonopettaja lienee uransa aikana tuskaillut, miksi osalle oppilaista musiikin aakkoset tuntuvat olevan täyttä hepreaa. Kotiharjoittelu ei onnistu, kun oppilas ei hahmota nuottien paikkoja...

Ystävyys musiikkileirin sieluna

Suuren sinfoniaorkesterin ympärille rakentuvat musiikkileirit ovat vähentyneet uhkaavasti, mutta Kälviä pitää pintansa perinteen vaalijana. Kunnianhimoinen orkesteritoiminta yhdistyneenä kaveruuteen, kollegiaalisuuteen ja Suomen kesään on yhdistelmä,...

Soundi edellä

Tätä kirjoittaessani Suomi on juuri voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden. Altavastaajana kisoihin lähtenyt nimiköyhä joukkue peittosi maailmantähtiä vilisseet vastustajansa sitkeydellään ja hyvällä joukkuepelillään. Onnittelut hienosta saavutuksesta! Meillä...

Kansanmusiikkilinjan kasvojenkohotus

Kaustisella 1980-luvulta toiminut kansanmusiikin vapaan sivistystyön airut Ala-Könni-opisto on viime vuosina kärsinyt laskusuhdanteesta. Neljän kansainvälisestikin keikkailevan kansanmuusikon antaman potkustartin toivotaan jälleen täyttävän aukkoa musiikkiopistojen...

Komppiopetusta kotikoneelta

Teknologisen kehityksen myötä saa Internetin kautta tapahtuva soitonopetuskin yhä enemmän jalansijaa. 30 vuotta pianonsoittoa opettanut Jasse Varpama päätyi kokeilemaan etäopetusta ja kertoo kokemuksistaan.   Minua kiinnostaa...

Harmonikka soi Tapiolassa

”Minä soitan harmonikkaa...” -kilpailu toi Espoon kulttuurikeskukseen huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna 120 nuorta harmonikansoittajaa.   ”Minä soitan harmonikkaa...” eli MSH on vuosittain eri puolilla Suomea järjestettävä kilpailu,...

Musiikkiopisto haastaa lasten luovuuden

Alajärven musiikkiopisto Etelä-Pohjanmaalla on tervehtinyt uutta opetussuunnitelmaa innolla. Uudistuksen tavoitteita yhdessä tekemiseen sekä lapsen luovuuden esille nostamiseen lähdettiin toteuttamaan musiikkiopiston omalla musikaalilla, jossa oppilaat...

Musiikin oppia laajemmalle

  ”Kyllä, tämä on se suunta, johon eurooppalaisten musiikkioppilaitosten opetusta tulee kehittää”, tiivisti Euroopan musiikkioppilaitosten liiton (EMU) presidentti Philippe Dalarun Kuopiossa pidetyssä seminaarissa. Hän viittasi...

Konservatoriot selvisivät reformista

Vuoden 2018 alusta voimaan tulleessa ammatillisen koulutuksen reformissa uudistettiin lait, asetukset, tutkinnon perusteet ja rahoitus. Uudistuksen tavoitteena oli tuottaa yksilöllistä ja laaja-alaista ammatillista osaamista...

Menestystarinaan ei ole oikotietä

    Ihanat taaperot pyörivät muskarin piirissä, musiikki tahdittaa menoa, joka kiihtyy niin hauskaksi, että vatsanpohjassa rutistaa. Siinä on soitonopiskelun alku: rytmin tunne, melodian hahmotus ja...

Uuden vuosituhannen osaajat

Vuonna 2000 syntyneet ovat ehtineet jo kasvaa täysi-ikäisiksi. Monella musiikkiin suuntautuneella ikäluokan nuorella on edessä tänä keväänä pääsykokeet ammattiopintoihin – aikana, jolloin itsensä työllistäminen,...

UUTISET