LIVE-ARVIOT

Radion sinfoniaorkesteri omaksui syksyn avauksessaan tarinankertojan roolin. Käyttöön otettiin baletti- ja oopperamusiikin voimavarat, kun Hannu Lintu yhdisti Prokofjevin Romeo ja Julia -baletin terrorin keskellä pyristelevän ensirakkauden ja Bartókin Herttua Siniparran linna -pienoisoopperan psykotrillerimäisen kauhusadun. Oopperaorkesteriksi muuntautumisesta on tullut RSO:lle nyt vahva suuntaus: vuosi sitten kausi alkoi Valkyyrian ensimmäisellä näytöksellä, Prinsessa Cecilia soi Juhlaviikoilla, ja tammikuun Beethoven-festivaalilla esitetään Fidelio konserttiversiona. Lintu oli ilmeisen syvästi inspiroitunut ohjelmakombinaatiosta ja pyrki isosti luotaamaan rajuja tunteita ja alitajunnan syvyyttä. Orkesteri ei […]

Santtu-Matias Rouvali järjesti uuden orkesterinsa, Göteborgin sinfonikkojen konsertissa Lahden Sibelius-festivaalilla ei nyt myrskyä niin raikastavan puhurin kuitenkin. Nuoruuden innollaan ja rytmisellä menevyydellään hän laittoi juhlavaa Sibelius-kuvaa uusiksi. Viidennen sinfonian päätyttyä tuntui, kun esitys olisi ollut nopein kuulemani, mutta kellon mukaan kesto oli silti aika lähellä normaalia, noin 31 minuuttia. Rouvalin vaikutelmassa ei ollut kyse niinkään kokonaiskestosta kuin ajan jaksottamisesta ja rytmisestä aktiviteetista. Vapaa-aikanaan metsällä viihtyvä kapellimestari aloitti sinfonian luonnonläheisin värein. Asiat kasvoivat toinen toisistaan, juuttumatta koskaan […]

  Monena viime vuonna Bayreuthin festivaalia ovat sävyttäneet jos jonkinlaiset skandaalit. Milloin Lentäväksi hollantilaiseksi paljastui laulaja, jonka ruumiiseen on tatuoitu hakaristi, milloin taas alkuperäinen ohjaaja potkittiin ulos ja kapellimestari lähti kävelemään omasta halustaan, kuten viime kesänä ensi-iltansa saaneen Parsifalin kohdalla. Tänä vuonna kuitenkin kaikki tuntui sujuvan ristiriidoitta. Voiko skandaali olla, ettei ole skandaalia, veisteli paikallinen lehti. Ohjelmistoon palannut Parsifalkin oli päässyt hyvin jaloilleen Halmut Haenchenin johtamana ja Uwe Eric Laufenbergin ohjaamana. Tapahtumapaikkana on tuhoutunut kirkko […]

Wagnerien sukusaaga on kiinnostava myös Richardista eteenpäin – onhan se samalla Bayreuthin festivaalin tarinaa. Nyt Wahnfriedin viereen rakennetussa huippumodernissa museossa on 100-vuotismuistonäyttely säveltäjän pojanpojan Wieland Wagnerin (1917–1966) elämästä ja taiteesta. Harva taiteilija on tehnyt niin hurjaa takinkääntöä kuin hän. Nuorena kuolleesta ja homoseksuaalisia taipumuksia omanneesta Siegfried-isästä ei Wielandille oikein ollut isäksi, joten apuun tuli muuan ”Onkel Wolf”, joka otti pojan suojatikseen. Hän oli Adolf Hitler, jota Siegfriedin leski, brittitaustainen Winifred hyysäsi Bayreuthissa. Wieland ohjasi sotavuosina festivaalille […]

  Sopraano Camilla Nylund on roolien ja esitysten määrän suhteen kokenein naispuolinen Wagner-laulajamme ja Bayreuthin vakiovieraita. Hänelle Wagnerissa oleellista on säilyttää italialaisperäinen laulutekniikka, jossa melodiat virtaavat, ja ääni pysyy kuosissaan.   Camilla Nylund sai ylistävät arviot tämänvuotisista Bayreuhtin festivaaliesiintymisistään Valkyyrian Sieglindenä. Hän tuli mukaan Frank Castorfin ohjaamaan Ringiin vasta nyt, sen viimeisenä kesänä eikä ehtinyt olla teatterigurun kanssa kovin paljon tekemisissä. ”Kyllä hän neuvoja antoi mutta ei lähtenyt enää sellaiseen improvisaatiopohjaiseen työhön, mikä on hänelle […]

Basso Timo Riihonen lauloi Bayreuthissa sekä Parsifalissa että Nürnbergin mestarilaulajissa. Tie vie kohti suurempia rooleja. Kuningasbassomme perinne saa kunniakkaan jatkon.   ”Bayreuth on nuorelle laulajalle paras mahdollinen ponnahduslauta ja näytön paikka, vaikka olisi vain pienissäkin rooleissa. Täällä käy paljon vaikutusvaltaisia ihmisiä, oopperatalojen intendenttejä ja kykyjenmetsästäjiä. Jo nyt olen saanut tärkeitä keikkoja näiden esitysten perusteella, vaikka festivaali on vielä kesken”, basso Timo Riihonen sanoo. Puhumattakaan siitä, että festivaalin omissa tuotannoissa on Philippe Jordanin ja Christian Thielemannin […]

Harvoin näkee oopperan loppukumarruksissa näin suurta solistijoukkoa: Helsingin konservatorion salissa perjantaina ensi-iltansa saanut Monteverdin Poppean kruunaus toi yhteen 23 solistia ja kuusi tanssijaa. Joku teki ensimmäistä oopperarooliaan, osa oli Konservatorion opiskelijoita, Orpheus’ Muses -barokkioopperayhdistyksen ydinjoukko oli totta kai mukana, ja kaiken kruununa päärooleihin oli saatu huippulaulajat, kun barokkisopraano Katja Vaahtera lauloi Poppeaa ja Saksassa uraa tekevä Merja Mäkelä keisari Neroa. Poppea huipensi Orpheus’ Muses -työryhmän Monteverdi-trilogian osana Opera BOXin organisoimaa Helsingin oopperakesää. Aiemmat teokset, Orfeus […]

Kansallisbaletti on viime aikoina tarjonnut uusissa juonellisissa klassikoissaan pettymyksiä toisensa perään, ja uusi Kamelianainen jatkaa johdonmukaisesti samalla linjalla. Alexandre Dumas’n pariisilaisromaani kurtisaanin elostelusta, rakastumisesta ja keuhkotautiin kuolemisesta on saanut lukemattomia näyttämötulkintoja, tunnetuimpana Verdin ooppera La Traviata, Baletiksikin se on päätynyt useaan kertaan, ehkä hienoimpana John Neumeierin koreografia, joka valmistui Stuttgartiin 1978 ja pyörii Hampurissa yhä. En voi ymmärtää, mikä on saanut Kansallisbaletin johtajan Kenneth Greven tarttumaan juuri Val Camiparolin vuonna 1994 Floridan baletille valmistuneeseen versioon. […]

Tunnelma oli Musiikkitalon katossa, kun Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri ja maailman arvostetuimpiin musiikkikorkeakouluihin kuuluvan Juilliard Schoolin orkesteri pitivät yhteiskonsertin itsensä Esa-Pekka Salosen johdolla. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia on yksi harvoista opinahjoista, joka on tiiviissä oppilaitosyhteistyössä Juilliardin kanssa – orkesterien yhteisperiodi järjestettiin myös 2013 – joten tapausta leimasi ylpeys suomalaisen musiikkikoulutuksen maineesta maailmalla. Näyteikkunassa olivat niin Salosen kaltainen kansainvälinen suomalaisikoni, tulevaisuuden tähti Jonathan Roozeman, suomalainen musiikki kuin orkesterikoulutuskin. Ohjelma oli laadittu taiten Suomi-Yhdysvallat -yhteistyön hengessä mutta ennen kaikkea Suomea juhlien: […]

Intiimin hiljaisina pidetyiltä nokkahuiluilta ei ehkä odottaisi pysäyttäviä maailmanlopun näkyjä ja leikkimielistä soitinteatteria. Nokkahuilukvartetti Bravade toi Helsingin juhlaviikoille ajatuksia kutkuttavan, tuhdiksi ladatun esityksen, joka oli omiaan karistamaan instrumentteihin liittyvät kapeat mielikuvat. Tyypillisesti joko henkevästi kirkossa tai rennosti kamarissa esitettävä vanha musiikki ansaitsee – niin hyväksi havaittuja konsepteja kuin edellä mainitut olisivatkin – myös toisenlaisia areenoita, tilanteita, joissa musiikki voi kasvaa laajemmaksi kokemukseksi. Sitä suuremmalla syyllä, että suomalaiset vanhan musiikin spesialistit ovat erityisen uteliaita tarttumaan uuteen. […]

Helsingin juhlaviikkojen klassisen musiikin tarjonta tuntuu nyt vielä edellisvuottakin niukemmalta, ja sisällöistä puuttuu se suurimman kulttuurijuhlan tuntu. Konepajan Brunon tiiliseinien sisällä koettu, brittiläisen Silent Operan Vixen on kuitenkin onneksi juuri sellaista, mitä Juhlaviikoilla odottaa näkevänsä: uusinta kärkeä edustava kansainvälinen avaus, jollaista Suomessa ei ole ennen koettu. Vuonna 2011 aloittanut Silent Opera edustaa täysin uudenlaista oopperan tekemisen tapaa. Seurueen uusin tuotanto, Leoš Janáčekin Ovelaan kettuun perustuva Vixen sai ensi-iltansa Lontoossa pari kuukautta sitten, ja nyt se […]

Suomen juhlavuonna on kotimaista oopperahistoriaa pengottu kunnioitettavasti. Keväällä Kansallisoopperassa konserttiversiona kuultu Melartinin Aino (1912) tai lokakuussa Lahdessa esitettävä Oskar Merikannon Pohjan Neiti (1898) kielivät molemmat suomalaisen oopperan varhaisvaiheiden vahvasta kalevalaisuudesta. Kalevala oli suosiossa myöhemminkin, kuten myös Madetojan Pohjalaisten kaltaiset kansanelämän kuvaukset. Tavallisesta suomalaisesta kertoi myös Aarre Merikannon modernistinen Juha (1922). Tähän kertomukseen iskee kiinnostavan vastaäänen Väinö Raitio, jonka vuonna 1933 valmistunut Prinsessa Cecilia oli eilen Helsingin juhlaviikkojen avajaisillan ohjelmassa. Syys-lokakuun vaihteessa Taite ry tuo Alminsaliin […]