Kun Mitsuko Uchidan pianokonsertti Suntory Hallissa oli alkamassa, yhtäkkiä yleisö kohahti ja nousi seisomaan. Japanini keisarinna Michiko asteli sivuaitioon. Tämä kuvastaa Uchidan asemaa maassa....
Suntory Hallin erinomaisen akustiikan salaisuutena on luottaminen luonnollisiin heijastuspintoihin, harmonisiin suhteisiin ja laadukkaisiin materiaaleihin kuten vanhaan tammipuuhun. Rieger-rakentamon tekemät 74-äänikertaiseet urut ovat Japanin suurimmat....
Italiassa kuusisataaneljäkymmentä, Saksassa kaksisataakolmekymmentäyksi, mutta Espanjassa huikeat tuhat ja kolme kaunokaista. Nyt maailman tunnetuin naistenmies saapuu Keski-Suomeen.
Jyväskylän oopperan promovideoissa ei komistuksen imartelu suomalaisneitoja kuitenkaan...
Joululaulujen yhteislaulutilaisuuksissa yksityinen kokemus yhdistyy kollektiiviseen. Monessa kaupungissa saadaan nauttia myös kauneimmista barokkijoululauluista, joissa soi joulunajan musiikki jopa tuhannen vuoden takaa.
”Ajatus barokkijoululaulutilaisuuksista lähti itämään...
Välierä on nimensä mukaisesti välivaihe: haasteena on kasata itsensä ensimmäisen rutistuksen jälkeen ja tehdä jälleen parhaansa, tai vielä vähän enemmän. Kansainvälisen Jean Sibelius-viulukilpailun alkueristä...
Kari Kriikku keräsi vähän aikaa sitten suitsutusta kansainvälisellä kiertueellaan Kimmo Hakolan klarinettikonserton (2001) solistina. Hiljattain hän esitti Lontoossa myös Unsuk Chinin konserton, joka on kiertänyt...
Mikä sääli, että Taideyliopiston Myrsky-yhteistuotanto jäi yhteen ainoaan esitykseen – vaivalla tuotettu ja taiteellisesti kekseliäs tuotanto olisi ansainnut useita esityksiä. Katsojiakin olisi varmasti riittänyt....
Siuntion Lux Musicae -festivaalin taiteellisena johtajana aloittanut säveltäjä Kimmo Hakola on levittänyt omaleimaisen tapahtuman volyymia ja kasvattanut uuden musiikin roolia. Eilen alkaneella festivaalilla kuullaan...
Turun musiikkijuhlat on julkistanut ennakkotärppinsä. Latvialainen mezzosopraano Elina Garanca esiintyy festivaalin varaslähdössä 2. heinäkuuta yhdessä pianisti Malcolm Martineaun kanssa. Ohjelmassa on Brahmsin, Duparcin ja...
Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt Sibelius-palkinnon tänä vuonna brittisäveltäjä sir Harrison Birtwistlelle, 81. Palkintosumma on 150 000 euroa. Säveltäjä vieraili kesällä Viitasaaren...
Pankkikonserni Nordea ei tue enää nimeään kantavan Jean Sibelius -orkesterin toimintaa.
Orkesteri on toiminut nuorten lahjakkuuksien koulutusorkesterina viimeiset yhdeksän vuotta. Siinä on soittanut jo noin...
KOMMENTTI
Kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) on ilmaissut julkisuudessa halunsa uudistaa taiteen valtiontukijärjestelmää. Hän pitää orkesterien, teatterien ja museoiden vos-järjestelmää jähmeänä ja haluaisi siihen lisää ketteryyttä,...
cookie will be a third party cookie. This cookie does not contain personal information or any ID and the cookie value is the same for all visitors)
30 years
matomo_sessid
when you use the opt-out feature (this is called a nonce and helps prevent CSRF security issues)
14 days
_pk_id
Used to store a few details about the user such as the unique visitor ID
13 months
mtm_cookie_consent
Cookie is used to store the user consent preference
forever
mtm_consent_removed
Cookie is used to store the user consent preference
forever
mtm_consent
Cookie is created with no expiry date to forever remember that consent was given by the user.
forever
_pk_testcookie
Cookie is created and should be then directly deleted (used to check whether the visitor’s browser supports cookies)
session
_pk_hsr
Short lived cookies used to temporarily store data for the visit
30 minutes
_pk_cvar
Short lcts data on visitors behavior and interaction - This is used to optimize the website and make advertisement on the website more relevant.
3 years
_pk_ses
Short lived cookies used to temporarily store data for the visit
30 minutes
_pk_ref
Used to store the attribution information, the referrer initially used to visit the website
6 months
SourceBuster is used by WooCommerce for order attribution based on user source.
Name
Description
Duration
sbjs_migrations
Technical data to help with migrations between different versions of the tracking feature
session
sbjs_current_add
Timestamp, referring URL, and entry page for your visitor’s current visit to your store
session
sbjs_first_add
Timestamp, referring URL, and entry page for your visitor’s first visit to your store (only applicable if the visitor returns before the session expires)
session
sbjs_current
Traffic origin information for the visitor’s current visit to your store
session
sbjs_first
Traffic origin information for the visitor’s first visit to your store (only applicable if the visitor returns before the session expires)
session
sbjs_udata
Information about the visitor’s user agent, such as IP, the browser, and the device type
session
sbjs_session
The number of page views in this session and the current page path
30 minutes
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivustojen kävijöiden seuraamiseen. Tarkoituksena on näyttää mainoksia, jotka ovat käyttäjälle relevantteja ja kiinnostavia.