Maailman paras konserttisali
Suntory Hallin erinomaisen akustiikan salaisuutena on luottaminen luonnollisiin heijastuspintoihin, harmonisiin suhteisiin ja laadukkaisiin materiaaleihin kuten vanhaan tammipuuhun. Rieger-rakentamon tekemät 74-äänikertaiseet urut ovat Japanin suurimmat. Talo menee vuonna 2017 remonttiin puoleksi vuodeksi. Maailman parhaiten soiva viskirahoilla rakennettu viinitarha – näinkin voi Tokion Suntory Hallia kuvailla. Sillä on ollut keskeinen rooli klassisen musiikin juurruttamisessa osaksi japanilaisten elämää. Ensi vuonna talo viettää 30-vuotisjuhliaan huikealla ohjelmistolla. Vuonna 1986 valmistunut Suntory Hall on ollut Japanin edelläkävijä akustisen designinsa ja kansainväliseen […]
Don Giovanni Pohjolassa
Italiassa kuusisataaneljäkymmentä, Saksassa kaksisataakolmekymmentäyksi, mutta Espanjassa huikeat tuhat ja kolme kaunokaista. Nyt maailman tunnetuin naistenmies saapuu Keski-Suomeen. Jyväskylän oopperan promovideoissa ei komistuksen imartelu suomalaisneitoja kuitenkaan heti vakuuta. Don Giovanni eli Kevin Greenlaw saa lemput kauniilta Zerlinalta, ihastelee suomalaista luonnonmaisemaa ja hyppää kirkkaseen järveen vain todetakseen kauhukseen, että vesi hyytää kuin pohjanneidon sydän. Kylmä Suomenmaa taitaa olla kova pala. Toivottavasti näyttämöllä käy parempi flaksi? Tosin Jyväskylän versiossa Don Giovannin tarina ei sijoitukaan Järvi-Suomen modernisoituneeseen pääkaupunkiin, vaan […]
Barokkijoululauluissa soi tuttuja kaikuja
Joululaulujen yhteislaulutilaisuuksissa yksityinen kokemus yhdistyy kollektiiviseen. Monessa kaupungissa saadaan nauttia myös kauneimmista barokkijoululauluista, joissa soi joulunajan musiikki jopa tuhannen vuoden takaa. ”Ajatus barokkijoululaulutilaisuuksista lähti itämään jo vuosia sitten”, kertoo Café Barock -konseptin toiminnanjohtaja, cembalisti Matias Häkkinen. ”Yhdessä huilisti Sini Vahervuon kanssa totesimme, että monet nykyäänkin suositut joululaulut ovat peräisin barokin ajalta, parhaana esimerkkinä ehkä tunnetuin jouluvirtemme Enkeli taivaan. Musiikki ja esityskäytännöt muuttuvat ajan myötä, ja meitä alkoi kiinnostaa, millä tavoin nämä laulut on esitetty […]
Sibelius-viulukilpailu: Tosimuusikon käsissä taiturointikin on taidetta
Välierä on nimensä mukaisesti välivaihe: haasteena on kasata itsensä ensimmäisen rutistuksen jälkeen ja tehdä jälleen parhaansa, tai vielä vähän enemmän. Kansainvälisen Jean Sibelius-viulukilpailun alkueristä selviytyneiden 20 kilpailijan joukossa joistakin aisti jännitteen herpaantumisen, yliyrittämisenkin, sen sijaan toiset pääsivät kunnolla vauhtiin, kun alkuerästä siirryttiin aidon resitaalityyppiseen kokonaisuuteen, jossa omaa taiteilijatemperamenttiaan saattoi tuoda kunnolla esiin. Taiteellisten kokonaisuuksien taju tulee erityisesti esiin välierän sydämessä, sonaatissa. Vain harvat olivat valinneet Beethovenia tai Brahmsia, sen sijaan 1900-luvun sonaatit hallitsivat. Suosituin valinta […]
Arvio: Kriikku on nykymusiikin sanansaattaja
Kari Kriikku keräsi vähän aikaa sitten suitsutusta kansainvälisellä kiertueellaan Kimmo Hakolan klarinettikonserton (2001) solistina. Hiljattain hän esitti Lontoossa myös Unsuk Chinin konserton, joka on kiertänyt konserttitaloja kantaesityksensä (2014) jälkeen vilkkaasti ja noussut suoranaiseksi hitiksi. Eilen kuultiin teoksen odotettu Suomen ensiesitys Radion sinfoniaorkesterin konsertissa. Kriikku on nykymusiikin lähetti, joka villiinnyttää saleja maailmalla ja osoittaa, että uusin musiikki voi olla koskettavaa ja mukaansatempaavaa. Kriikulle sävelletyissä konsertoissa kuuluu elimellisenä osana solistipersoonan lennokas ilma-akrobatia, klarinetin olomuotojen suvereeni hallinta ja haaveileva […]
Arvio: Myrsky tutki omaa olemustaan taiteena
Mikä sääli, että Taideyliopiston Myrsky-yhteistuotanto jäi yhteen ainoaan esitykseen – vaivalla tuotettu ja taiteellisesti kekseliäs tuotanto olisi ansainnut useita esityksiä. Katsojiakin olisi varmasti riittänyt. Vaikka Taideyliopiston nuoren olemassaolon aikana on jo ollut joitakin yhteishankkeita, luova yhteistyö on toistaiseksi ollut valitettavan nihkeää. Myrsky oli ensimmäinen suuren luokan yhteisponnistus, eikä siinäkään yhteistyön mittakaava ollut vielä valtavan laaja – Sibelius-Akatemian suuren panoksen lisäksi mukana oli kaksi näyttelijää Teatterikorkeakoulusta sekä Aalto-yliopiston lavastus- ja puvustussuunittelun opiskelijoita. Virkeä tuotanto herätti […]
Arvio: Muistokonsertti kasvoi universaaliksi
Siuntion Lux Musicae -festivaalin taiteellisena johtajana aloittanut säveltäjä Kimmo Hakola on levittänyt omaleimaisen tapahtuman volyymia ja kasvattanut uuden musiikin roolia. Eilen alkaneella festivaalilla kuullaan yhteensä neljä kantaesitystä sekä muuta nykymusiikkia klassisen ohjelmiston lisäksi. Marraskuun tunnelma ja Siuntion historialliset kohteet luovat festivaalille selkeän identiteetin. Kun nyt asteli lyhtyjen johdattamana hautausmaan poikki ja asettui kynttilänvalossa kylpevään keskiaikaiseen kirkkoon, ei voinut olla kokematta, että maaliskuussa pitkäaikaiseen sairauteen menehtynyttä kirjailija Stella Parlandia (1974–2015) muistava avajaiskonsertti kasvoi hiljattaisten tapahtumien valossa […]
Garanza Turkuun
Turun musiikkijuhlat on julkistanut ennakkotärppinsä. Latvialainen mezzosopraano Elina Garanca esiintyy festivaalin varaslähdössä 2. heinäkuuta yhdessä pianisti Malcolm Martineaun kanssa. Ohjelmassa on Brahmsin, Duparcin ja Rahmaninovin liedejä ja lauluja.
Birtwistlelle Sibelius-palkinto
Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt Sibelius-palkinnon tänä vuonna brittisäveltäjä sir Harrison Birtwistlelle, 81. Palkintosumma on 150 000 euroa. Säveltäjä vieraili kesällä Viitasaaren Musiikin ajassa. Rondon tällöin tekemä haastattelu on luettavissa nettisivuillamme. Wihuri-säätiön Sibelius-palkinno sai ensimmäisenä Jean Sibelius itse ja sittemmin sen ovat saaneet monet kuuluisat säveltäjät, viimeisimpinä heistä György Kurtág ja Kaija Saariaho.
Nordean tuki orkesterille loppuu
Pankkikonserni Nordea ei tue enää nimeään kantavan Jean Sibelius -orkesterin toimintaa. Orkesteri on toiminut nuorten lahjakkuuksien koulutusorkesterina viimeiset yhdeksän vuotta. Siinä on soittanut jo noin 500 ikähaarukaltaan 12-30 -vuotiasta muusikkoa, jotka tulevat eri musiikkioppilaitoksista eri puolilta Suomea. Taiteellisen johtajan Jukka-Pekka Sarasteen ja päävierailija Hannu Linnun ohella oppia ovat antaneet mm. viulisti Tero Latvala ja sellisti Roi Ruottinen. Orkesteri on Nordean kehotuksesta etsinyt uusia rahoittajia jo pari viime vuotta. Uutta sponsoria ja apurahoja haetaan yhä. Toistaiseksi […]
Ministeri uudistaisi – mutta mitä?
KOMMENTTI Kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) on ilmaissut julkisuudessa halunsa uudistaa taiteen valtiontukijärjestelmää. Hän pitää orkesterien, teatterien ja museoiden vos-järjestelmää jähmeänä ja haluaisi siihen lisää ketteryyttä, joustavuutta ja kannustavuutta. Hän on asettanut virkamiestyöryhmän selvittämään muutostarpeita vuoden loppuun mennessä, ja sen jälkeen on tarkoitus koota kulttuurialan toimijoista ryhmä, joka veisi asiaa eteenpäin ministeriön kanssa. Periaatteessa ministeri on oikealla asialla: sementoidussa systeemissä on heikkoutensa, ja vapaat ryhmät ovat eriarvoisessa asemassa asemansa aikanaan vakiinnuttaneisiin laitoksiin nähden. Suuri ongelma on […]
Arvio: Barokkiooppera haastaa valtavirran vapautuneisuudellaan
Vuonna 2012 barokkiooppera teki näyttävän paluun Kansallisoopperan lavalle, kun Händelin Giulio Cesare toteutettiin räiskyvästi; edellinen barokkioopperaensi-ilta oli ollut Monteverdin Poppean kruunaus vuonna 1986. Syyskuussa Monteverdin uhkea myöhäisteos (1643) palasi Kansallisoopperalle Suomalaisen Kamarioopperan ja Helsingin barokkiorkesterin vierailunäytöksenä. Kotimaisen barokkioopperan osakkeet ovat iloisessa nousussa. Erityisen hatunnoston ansaitsevat pirteät opiskelijatuotannot, jotka ovat 2000-luvulla värittäneet oopperakenttää tasokkaalla barokkioopperalla, viime vuosina yhä vakiintuneemmin. Nyt vaikuttaa siltä, että barokkiooppera on jälleen saanut paikan myös Kansallisoopperan tarjonnnassa. Poppean kruunauksen muinaiseen Roomaan sijoittuva […]