Säveltäjästä ja ministeristä Vuoden kulttuurikummipari

0
Teoston kulttuurikummihanke on rakentanut siltaa politiikan ja musiikkialan välille vuodesta 2009 alkaen. Teosto on nimennyt Vuoden kulttuurikummipariksi säveltäjä Heikki Elon ja kulttuuriministeri Sampo Terhon. Valinta...

Suomalainen puhallinsäveltäjä voitti Yhdysvalloissa sävellyskilpailun

0
Jukka Viitasaaren teoksia on palkittu Yhdysvalloissa aiemminkin. Säveltäjä Jukka Viitasaari on voittanut ensimmäisen palkinnon yhdysvaltalaisen Hillcrest Wind Ensemblen järjestämässä sävellyskilpailussa. Viitasaari on ensimmäinen Yhdysvaltojen ulkopuolelta...

Tampere saa oman G Livelabin

0
Vanhaan rakennukseen suunnitellaan jopa 300 kuulijan musiikkiklubia. Muusikkojen liiton on hallitus on päättänyt luoda Tampereelle toisen musiikkiklubin helsinkiläisen G Livelabin jatkoksi. Uutta musiikkiestradia suunnitellaan Frenckellin...

Toivo Kuulan elämä taipuu oopperaksi

0
”Hänessä oli suomalaisille epätyypillistä tulta ja temperamenttia." Säveltäjä Toivo Kuulan lyhyt ja dramaattinen elämä taipuu oopperaksi ensi kesänä Iittalan Musiikkijuhlilla. Sampsa Ertamon säveltämän pienimuotoisen kamariopperan...

Helsingissä ehdotetaan leikkauksia musiikkiopistojen avustuksiin

0
Leikkaukset vähentäisivät opetustuntien määriä ja myös valtion rahoitusta. Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaostolle 14.12.2017 laadittu esitys ehdottaa leikkauksia musiikkiopistojen ja konservatorioiden toiminta-avustukseen. Esitys ehdottaa...

Tutkimus: Taiteiden karsiminen opetuksesta olisi iso virhe

0
“Amerikkalaiset yhteistyökumppanimme ovat olleet kauhuissaan Suomen koulutuspoliittisesta suunnasta." Kone Säätiön rahoittama Art-Eco-tutkimushanke varoittaa koulutuspolitiikan kapeutumisesta. Kansainvälinen kolmivuotinen tutkimushanke havaitsi, että taiteiden, yhteiskuntatieteellisten ja humanististen aineiden...

Loistefestari on tapahtuma nuorille muusikonaluille

0
Mukaan saavat osallistua kaikki klassista musiikkia, kansanmusiikkia ja rytmimusiikkia osaavat nuoret, jotka eivät tee musiikkia työkseen tai opiskele sitä ammatikseen. Pääkaupunkiseudulla 23.–25. maaliskuuta 2018 pidettävä...

Säveltäjä lahjoitti urkuhankkeelle miljoonan

0
Musiikkitalo saa lahjoitusten avulla konserttisaliinsa ehkä Suomen suurimmat urut. Helsingin Musiikkitalo suunnitteli jättihanketta konserttisaliinsa – uusia urkuja. Kun suunnitelma kuitenkin jäi säästösyistä rakennusvaiheessa toteutumatta, säveltäjä...

Sebastian Fagerlund sai Axel Gabriel Ingelius -kunnianosoituksen

0
Unohdetun 1800-luvun musiikkivaikuttajan työtä tehdään tunnetummaksi Turussa. Akademiska Orkestern vid Åbo Akademi r.f. (AO) on aloittanut uuden palkintoperinteen. Åbo Akademin orkesteri tahtoo tuoda esille kulttuurivaikuttaja...

Näin puhui Jean Sibelius lähes 70 vuotta sitten

0
https://www.youtube.com/watch?v=zdeZs4K28uk Suomen kansallissäveltäjä Jean Sibeliuksen syntymästä on kulunut tänään 8. joulukuuta 152 vuotta. Näin puhui Sibelius ainoassa häneltä nauhoitetussa haastattelussa lähes 70 vuotta sitten. Itsenäisyyspäivänä 6....

Floora-hanke on Vuoden 2017 Taidekasvatusteko

0
Hanke rahoittaa vähävaraisten perheiden lasten musiikkiopintoja. Vuoden 2017 Taidekasvatusteoksi on valittu Floora-hanke. Hanke rahoittaa kolmen vuoden musiikkiopinnot sadalle lapselle, jotka jäisivät muuten niiden ulkopuolelle taloudellisista...

Oodi satavuotiaalle Suomelle

0
”Oi maamme Suomi synnyinmaa, soi sana kultainen. Olkoot seuraavat sata vuottasi täynnä iloa ja onnea. Älköön vaikea menneisyytesi unohtuisi. Muistakaamme, mitä kaikkea hyvää kova työ...

UUTISET