Ministeri säveltää Suomelle

0
Kulttuuriministerin tekemä sävellys esitetään marraskuussa Kuopiossa. Kuopion kaupunginorkesterin Meet Me in Musical -konsertissa 23.11.2017 kuullaan muutakin kuin musikaalisävellyksiä. Kulttuuriministeri Sampo Terho on kertonut aiemminkin harrastavansa...

Varvara Merras-Häyryselle director cantus -arvonimi

0
Arvonimeä kantaa Suomessa kymmenen ortodoksisen kirkkomusiikin taitajaa. Uspenskin Katedraalikuoron johtaja Varvara Merras-Häyrynen on saanut director cantus -arvonimen. Metropoliitta Ambrosius myönsi arvonimen Merras-Häyryselle 1. lokakuuta Katedraalikuoron...

Viron musiikkineuvoston säveltäjäpalkinto Jüri Reinverelle

0
Rondon kolumnisti Reinvere on tunnettu säveltäjänä ja kirjoittajana sekä Virossa, Suomessa että Saksassa. Säveltäjä Jüri Reinvere on saanut Viron musiikkineuvoston säveltäjäpalkinnon. Palkinto on jaettu ansioituneelle säveltäjälle...

Ruotsin orkesterien kuningas ja prinssi

SANTTU-MATIAS ROUVALI on juuri aloittanut Göteborgin sinfonikkojen ylikapellimestarina, ja muusikot odottavat suhteesta suuria. SAKARI ORAMO on sen sijaan jo saanut suuria aikaan Tukholman kuninkaallisissa...

Iiro Rajakoski Tampereen alttoviulukilpailun voittoon

0
Myös Yleisradion erikoispalkinnon voittanut Rajakoski työskentelee orkesterimuusikkona Saksassa. Tampereen valtakunnallisen alttoviulukilpailun ensimmäisen palkinnon (3000 euroa) on voittanut Iiro Rajakoski. Toisen palkinnon (2000 euroa) voitti Saara...

Uspenskin Katedraalikuoro 150 vuotta

0
Helsingin filharmoninen kuoro täyttää puolestaan tänä vuonna 10 vuotta. Pitkät 150 vuotta toiminut Uspenskin Katedraalikuoro juhlii pian syntymäpäiviään konsertilla 1. lokakuuta Uspenskin katedraalissa. Kuoron kotipaikka...

Kansallisbaletin taiteelliseksi johtajaksi nousemassa Madeleine Onne

0
Jos Onne valitaan, Kansallisbaletti saa runsaasti johtamiskokemusta omaavan kuninkaallisen hovitanssijan. Suomen Kansallisooppera ja -baletti sr:n hallitus on valinnut ehdokkaakseen baletin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi Madeleine Onnen....

Lontoossa koetaan ääniä ja kuvia pohjoisesta

0
Nordic Music Days -tapahtuma esittelee monipuolisesti suomalaisia muusikoita ja sävellyksiä. Pohjoismaiset musiikkipäivät eli Nordic Music Days (NMD) alkaa tänään ja tapahtuma järjestetään 28.9.–1.10.2017 poikkeuksellisesti Lontoossa....

Ruotsi aikoo lisätä kulttuurin määrärahoja reippaasti – Suomi vähentää

0
Suomi aikoo panostaa veikkausvoittovarojen käyttämiseen kulttuurin tueksi. Ruotsin hallitus esittää budjettiehdotuksessaan taiteen ja kulttuurin määrärahojen nostamista 78 miljoonalla eurolla. Kulttuurin ja taiteen budjetti on Ruotsissa...

Ihmepoika A palkittiin parhaana oopperana

0
Palefacen ja Timo Hietalan teos kiertää Suomen kouluja kaudella 2017–2018. Kansallisoopperan lastenooppera Ihmepoika A on saanut parhaan oopperan palkinnon kansainvälisessä Young Audiences Music Awards -kilpailussa....

Santtu-Matias Rouvali sai oman lyhytelokuvan Youtubeen

0
Lisa Ford, Göteborgin sinfonikoiden käyrätorven soittaja vie katsojat kulissien taakse – tai pikemminkin orkesterin riveihin. Ford kuvasi lyhytelokuvan, jossa pääosassa huitoo tahtipuikollaan itse Santtu-Matias...

Silja Aallolle kilpailumenestystä Australiassa

0
Sopraano Silja Aalto on voittanut toisen palkinnon kansainvälisessä Elizabeth Connell Prize -kilpailussa Sydneyssä, Australiassa. Aalto palkittiin suorituksestaan 15 000 Australian dollarilla. Lisäksi hänet palkittiin...

UUTISET